tag:blogger.com,1999:blog-53210332380730667252012-03-01T16:41:07.215+02:00Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.comBlogger1211100tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-29596477339761989462012-02-29T15:55:00.000+02:002012-02-29T15:55:10.800+02:00Kello tikittää hitaasti mutta varmasti eteenpäin ja nukkumattia ei lukemattomista kutsuista huolimatta näy... aamulla olisi menoa eikä se helpota uneenpääsyä ollenkaan. Samoin kuin lukemattomat unettomuuden itse hoito-ohjeet joita kaikkia olen kokeillut..<br /><br />Kauan ennen kuin minulla diagnosoitiin työuupumusta (elämänuupumusta) tai masennusta, minulla diagnosoitiin lukemattomia flunssia, keuhkoputken tulehduksia, ihottomia ja se unettomuus joka oli vuosia ja vuosia seuranani. Lääkäri antoi uninappeja joita pyrin ottamaan mahdollisimman vähän. "Rytmin korjaamiseksi" kuureina. Muulloin kaikki mahdolliset itsehoitokonstit olivat käytössä. Ja se käytännöllinen tosiasia että kun yhden yön jättää nukkumatta niin toisena yönä yleensä nukahtaa. Ongelmaksi muodostui ainakin minulla se että yksi yöuni ei oikeasti korvaa kahta eikä tälläistä elämää jatkuvana voi pitää tasapainoisena elämänä vaan jonkinlaisena elämän syrjässä roikkumisena. Sillä kaikkea tekemistä rytmittää ja kuormittaa jatkuvat nukkumisongelmat.<br /><br />Unettomuuden seurauksena kärsin siis jatkuvasta väsymyksestä ja epätietoisuudesta seuraavasta unesta. Se toi tullessaan rauhattomuutta, kärttyisyyttä, ärsytyskynnyksen laskua, epäolennaisiin asioihin keskittymistä, kokonaisuuden puutteellista hallintaa ja todennäköisesti laski elimistöni puolustuskykyä jotta ylläolevat infektiot pääsivät jylläämään minussa.<br /><br />On totta että unihäiriöt tekevät helposti kierteen. Jos en ollut yöllä nukkunut hyvin / riittävästi niin tottakai jännitin sitä nukunko seuraavana. Se että tässä vaiheessa kehoitetaan rentoutumaan ja olemaan miettimättä sitä saako nukuttua on minusta aika naurettavaa. Sillä uni on niin iso osa elämäämme että jos siinä kohtaa on ongelmia niin se vaikuttaa aivan jokaikiseen sektoriin elämässämme. Kannamme huonoa unta mukanamme päivän jokaikinen sekunti ja haaveilemme levollisesta unesta jonka jälkeen heräisimme virkeinä. Sitä ei vaan voi sulkea pois mielestä. Yhtä hyvin voisi unohtaa poskessaan olevan tennispallon kokoisen särkevän finnin.<br /><br />Minun unettomuuteni oli sitä laatua jossa ei saa nukahdettua. Kävin makuulle ja uni ei tullut vaikka kuinka kutsuja lähettelin ja vaikka kuinka aamulla olisi ollut jotakin erityisen tärkeää johon olisi pitänyt päästä virkeänä. Päin vastoin, mitä tähdellisempää tekemistä aamulla olisi ollut sitä huonommin unenmaille pääsin, jos pääsin ollenkaan.<br /><br />Kaikki tämä vuosia ennen kuin lopulta pääsin siihen pitkään masennuksen tuomaan uneeni.<br /><br />Se minkä tiedän nyt, on se asia että olin tuolloin moni tavoin loppuuajettu. Minulla oli kertakaikkiaan elämässäni aivan liikaa. Ja samaan aikaan paljon asioita jotka muuttuivat, olin siis eräänlaisessa sisäisessä prosessissa itseni kanssa. Väsymys paljosta ja sisäisten prosessieni tuntemattomuus loivat minulle sen kuvan että tässä on nyt jotakin outoa.<br /><br />Tänään tiedän että ajoittainen unettomuus on näitä ihmisyyden perusjuttuja. Sillä sisimmässä tietyissä prosessien kohdissa ajatukset laukkaavat sitä rataa että hirvittää. Minulla ei ollut tuolloin tietoa eikä kykyä ymmärtää sisäisiä prosesseja joten jäin tälläiseen prosessin kohtaan "kiinni" hinkkaamaan aina siitä samasta kohdasta etenemättä mihinkään.<br /><br />Tänään kun ymmärrän mitä sisäinen prosessi on ja koen niitä siis edelleen, prosesseissani on yleensä yksi tai kaksi vähäunista yötä jonka jälkeen pääsen taas nukkumisen makuun. Minä tiedän itsessäni omat prosessini ja nukkumattomuuden tullessa kylään annan sen tulla ja ottaa tilansa tiedolla että osaan työstää itsessäni asioita ja näin nukkumattomuus tulee ja myös lähtee piipahduksensa jälkeen.<br /><br />Mutta vuosia sitten unettomuuden tullessa kylään sain lääkäreiltä nukahtamislääkkeitä. Niillä pääsin pahimman vaiheen ylitse, sain nukuttua ja taas jaksoin vähän paremmin. Mutta lääkkeillä nukkuminen ei koskaan ollut sama asia kuin luomu-uni. Hyvä että oli edes lääkkeitä, sillä silloin todella tarvitsin niitä.<br /><br />Mutta ennen kaikkea mietin tänään kuinka pitkä matka minulla olikaan edessäni tuolloin, ja kuinka olisin ennen kaikkea tarvinnut tietoa siitä kuinka ihmisen elämässä erilaiset prosessit vaikuttavat. Sillä jo sillä tiedolla olisin voinut katsoa ympärilleni ja ehkä nähdä elämäni kokonaisuutta ja niitä asioita joiden kanssa olin. Ehkä olisin tutkinut paremmin niitä ajatuksia jotka iltaisin valtasivat pääni kun päivän asiat väistyivät ja ne prosessiasiat pääsivät ottamaan tilansa. Sillä jo se että olisin antanut noille prosessoitaville asioille tilaa muulloinkin kuin silloin kun olisi ollut aika nukkua, olisi ollut paljon. Olisin ymmärtänyt asioita eri tavalla.<br /><br />Matkani unettomuuden maailmassa on ollut pitkä, ja sitä tietä kuvaa ehkä eniten oma suhtautumiseni. Ennen jos minulle kerrottiin unettomuudesta niin olisin voivotellut asiaa ja toivottanut oikein hyvin unia seuraavaksi yöksi. Nyt juuri huomaan että varmaankin tulevaisuudessa sanani ovat: "Vau, mitäs löytyi?" Sillä kyllähän yöaikaan muun maailman mentyä unen maille on oikeasti tilaa ihmisen olla itsekseen kun päivisin. En ollenkaan ihmettele näitä monien ihmisten "kääntyneitä rytmejä" jotka ovat minusta niin normaaleja. Rauha, levollisuus, oma tila, omat jutut, omat ajatukset... kaikelle tälle on öisin enemmän tilaa. <br /><br />Minä pakotin lääkkeillä rytmini tähän maailmaan sopivaksi. Juuri silloin kun olisin tarvinnut tilaa olla yössä, omissa jutuissani. En muuten tee enää samaa. Ja vieläkin sujahdan yöhön välillä herkuttelemaan jutuilla joilla ei päivisin ole vielä tilaa.<br /><br />Aina kun olen pakottanut itseäni johonkin muottiin, olen rikkonut itseäni vastaan. Ja kun rikon itseäni vastaan, salpaan ja suljen osia itsestäni enkä ollenkaan yllä sinne minne minun on tarkoitus, sinne tasapainoiseen ja nautinnolliseen Elämään.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-2959647733976198946?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-39961075868831954142012-02-28T17:07:00.000+02:002012-02-28T17:07:28.486+02:00Suurin korkeakoulumme elämässä. Ihmisyyden akatemia. Josta ei jaeta tutkinto todistuksia, ei saada arvosanoja, sitä ei voi mitata rahassa, eikä sen läpikäymistä hehkutella. Suurimmat ihmisyyden korkeakoulumme ovat tuskassa ja epätoivossa kypsyttäneet upeita ihmisiä. Ihmisiä jolla on sydämessään tieto jokaisen ihmisen hauraudesta, arvokkuudesta, tasa-arvosta ja elämän virran erilaisista kohdista. Ihmisiä jotka katsovat ihastellen pientäkin kauneutta, sillä näkevät samaan aikaan kuinka sirpaleinen maailmamme on. Ihmisiä jotka eivät pelästy pienistä eivätkä isoistakaan asioista, sillä he tietävät että ihmisen elämään kuuluu monenlaisia asioita ja kohtia. He tietävät että tunteet eivät tapa, tunteettomuus sen sijaan tappaa ja tuhoaa sisintä ja muita ihmisiä. Siksi he uskaltavat antautua tunteilleen, silloinkin kun ne eivät tunnu ainostaan hyviltä vaan myös silloin kun ne kauhistuttavat, ahdistavat tai ovat täynnä surua ja tuskaa. Sillä niin usein ne kamalalta tuntuvat tunteet kertovat siitä että on saanut rakastaa ja että on asioita joita pitää tärkeänä ja suuressa arvossa. Ihmisyyden Akatemian oppilaat oppivat omassa tahdissaan asioita ja oppivat samalla hyväksymään ja näkemään näiden kohtien merkittävyyden, sen että emme voi kiskoa toisia samaan kohtaan jossa itse olemme ja ettei oikeastaan ole olemassakaan täysin samanlaisia kohtia sillä meistä jokaisen oppisopimus on erilainen ja sisältää erilaisia oppeja joita sitten pyrimme sovittamaan itsessämme niin että voimme niiden kanssa olla. Rauha ja levollisuus sisimmässä kertovat siitä että olemme onnistuneet jossakin tälläisessä pyrkimyksessä. Ainakin hetkeksi ennen kuin taas seuraavan kerran katsomme jotakin asiaa itsessämme. Sillä kaikki meissä oleva on läsnä koko ajan monella erilaisella tasolla kietoutuen toisinsa koska olemme ihmisinä kokonaisuuksia emmekä voi todellisesti sulkea jotakin kohtaa itsestämme vaikka niin usein sitä yritämmekin. Tämä on korkeakoulu jota meistä jokainen sisimmässään käy eikä se lopu koskaan. Suurimpia oivalluksia löydämme tässä koulussa heidän kanssaan jotka tunnistavat olevansa tässä samassa koulussa, sillä ihmettelyitämme jakamalla ja peilaamalla toisten kanssa sydämemme syttyy laulamaan niitä ikiaikaisia säveliä jotka kaikki tunnistamme kohdassa jossa ovat läsnä rehellisyys, aitous ja luottamus.<br /><br />En ole nyt ihan varma mikä on tämä kohta josta tämä kirjoitus lähti, eikä sen ole tänään mitään väliäkään. Kiitos teille kaikille jotka olette samalla matkalla ihmettelemässä ja ihastelemassa ilman arvottamisia.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-3996107586883195414?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-18911036427690012632012-02-27T20:41:00.001+02:002012-02-27T20:41:36.534+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;">Joskus tai oikeastaan aina&nbsp;tuntui</div><div style="text-align: center;">aikaa aina liian vähän</div><div style="text-align: center;">tunnit loppuu päivästä</div><div style="text-align: center;">ennen kun tekemiset kaikki tehty</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">aina jäi roikkumaan</div><div style="text-align: center;">joku tekeminen jonnekin</div><div style="text-align: center;">hamaan tulevaisuuteen</div><div style="text-align: center;">piinaamaan kalenteriani</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kiireestä kai nautin aluksi</div><div style="text-align: center;">hyppäsin hektisyyteen iloiten</div><div style="text-align: center;">nauttien kaikin rinnoin</div><div style="text-align: center;">tekemisen meiningistä</div><br /><div style="text-align: center;">sain aikaan ja katsoin</div><div style="text-align: center;">nautin tekemisistä</div><div style="text-align: center;">jäljestä työni</div><div style="text-align: center;">oikeasti ajatukset juoksi jo seuraavassa</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">tekemistä tekemisen perään</div><div style="text-align: center;">elämisen ruuhkavuosina jaksoin</div><div style="text-align: center;">kun piti ja oli pakko jaksaa ja tehdä</div><div style="text-align: center;">että asiani hoidin kunnialla</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">työtä työtä työtä</div><div style="text-align: center;">tekemistä tekemistä tekemistä</div><div style="text-align: center;">muistilistoja loputtomia</div><div style="text-align: center;">yläpäästä tehdyt pois ja loppuun lisää</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">yrittäjä, äiti, vaimo</div><div style="text-align: center;">siinä mun noudankehä</div><div style="text-align: center;">tasapainoilun ammattilainen</div><div style="text-align: center;">hengissä selvisin kuitenkin</div><br /><div style="text-align: center;">mustemman kautta sain oppini</div><div style="text-align: center;">loppui kiire kerralla uupumiseen</div><div style="text-align: center;">kaatui suorilta jaloilta suorittaja</div><div style="text-align: center;">itsensä arvottaja arvioi itselleen nollan</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">tuli mitättömyys kun tekemisen kautta</div><div style="text-align: center;">itseni ennen arvioin</div><div style="text-align: center;">onnettomin napanöyhtä</div><div style="text-align: center;">kelvoton elätti yhteiskunnan</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">ei yrittänyt enää</div><div style="text-align: center;">ei oikein jaksanut olla äiti</div><div style="text-align: center;">kaikkein vähiten vaimo</div><div style="text-align: center;">riesa oman perheen ja läheisten</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">otin pitkääkin pidemmät nokoset</div><div style="text-align: center;">katselin maailmaa uudestaan</div><div style="text-align: center;">kerrankin olin itse pysähdyksissä</div><div style="text-align: center;">paikaltaan näki paremmin kuin vauhdista</div><br /><div style="text-align: center;">oppi elämän tuli kautta kantapään</div><div style="text-align: center;">kaikein sain opetella uudelleen</div><div style="text-align: center;">suhteeni aikaan mietityttää</div><div style="text-align: center;">sitä kun tarkkailen edelleen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">miksi sanoin silloin&nbsp;ettei mulla ole aikaa</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">aikaahan on jokaisella</div><div style="text-align: center;">ihan saman verran</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">24 tuntia päivässä</div><div style="text-align: center;">7 päivää viikossa</div><div style="text-align: center;">52 viikkoa vuodessa</div><div style="text-align: center;">yhteensä 12 kuukautta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">viisaus olikin lopulta siinä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">mihin sen aikani käytän</div><div style="text-align: center;">miksi sen aikani käytän</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kenen aikaa oikein elin</div><br /><div style="text-align: center;">vain omaa on aikani</div><div style="text-align: center;">minun omaani</div><div style="text-align: center;">ei kenenkään muun</div><div style="text-align: center;">viimekädessä siis vastuu itselläni</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">tehdä niitä asioita jotka on</div><div style="text-align: center;">oikeasti tärkeitä</div><div style="text-align: center;">minulle itselleni</div><div style="text-align: center;">minun hyvinvoinnilleni</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">niin helppoa on elämä nyt</div><div style="text-align: center;">sisäinen kello korjattu</div><div style="text-align: center;">aikaa riittää juuri sopivasti</div><div style="text-align: center;">siihen mitä tarvitsen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">joskus aikani venyy ja paukkuu</div><div style="text-align: center;">taipuu monelle mutkalle</div><div style="text-align: center;">uskomattoman upealle</div><div style="text-align: center;">tuntiin mahtuu maailma</div><div style="text-align: center;"><br class="Apple-interchange-newline" />joskus hetki meni jo</div><div style="text-align: center;">tekeminen jäi tekemättä</div><div style="text-align: center;">enempää aikaa en anna kuitenkaan</div><div style="text-align: center;">en jää sitä murehtimaan</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">nyt&nbsp;elämäni ylimääräiset</div><div style="text-align: center;">ajansyöjät karsittu on</div><div style="text-align: center;">ne joista lopulta mitään saanut en</div><div style="text-align: center;">sanon ei</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">tärkeät rakkaat aikaa saa</div><div style="text-align: center;">sitä loputtomasti jakaa on</div><div style="text-align: center;">kun itse sen määritän</div><div style="text-align: center;">mitä itselleni haluan</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">vain minä voin</div><div style="text-align: center;">luoda oman maailmani</div><div style="text-align: center;"><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1891103642769001263?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-74454006467456410452012-02-26T23:16:00.000+02:002012-02-26T23:16:52.904+02:00Kun väsyttää, niin jokainen meistä tietää mitä pitää tehdä. Silloin on tarve levätä. Huikean yksinkertaista ajatuksen tasolla. Mutta kuinka ihmisenä keksinkin aina jotakin mukatärkeämpääjatähdellisempää. Ja kuinka helposti mieleen liitääkään ajatelma siitä että lepään i-h-a-n-k-o-h-t-a.<br /><br />Olisin ansainnut diplomin kyvyilläni vältellä tarpeellista lepoa aiemmin. Sillä keksin jatkuvasti tekosyitä olla lepäämättä, koska tuo tai tuo pitää tehdä, ja tuo ja olen luvannut että.. Tein sopimuksia itseni kanssa siitä että lepään sitten kun.. tai sitten kun..<br /><br />En saanut diplomia, sain diagnoosin. Löysin itseni sängystä kykenemättä lepäämään sielläkään. Mikään unen määrä ei ollut riittävää jotta olisin tuntenut itseni jälleen pirteäksi.<br /><br />Minä olin se tyyppi joka kävi muutaman kerran töissä kainalosauvojen kanssa ja joka 10 tunnin työpäivän jälkeen alkoi tekemään paperitöitä. Se tyyppi jolla oli joka illaksi jotakin: harrastuksia, lasten harrastus kuskaamisia, erilaisia kokouksia.. ja viikonloput täynnä "rentouttavaa" hauskanpitoa.<br /><br />Mikä on se harha, jottei ihminen lepää? Minulla siinä harhassa oli pelkoa siitä että jokin menee "väärin" jollen ole paikalla tekemässä tai peräti tee sitä itse kokonaan. Järkyttävän kokoinen kontrollifriikki asui sisälläni antamatta lepoa. Tämän friikin parhaana kaverina oli itsetunnontallaaja, se sama joka uskotteli että en ole arvokas. En edes sen vertaa että lepäisin ja huolehtisin itsestäni.<br /><br />Nyt on jälleen aikakausi jolloin levontarpeet ovat pinnalla. Sillä pöpö-aallot ovat rantautuneet kuten joka talvi, ja vähän siellä sun täällä köhitään ja niistetään. Kotien lisäksi kouluissa, töissä ja harrastuksissa.. Onko kipeänä pakko mennä töihin tai kouluun. Kuinka tärkeitä ne oppitunnit ja palaverit sitten oikeasti ovatkaan. Jos vaikka verrattaisiin siihen että ei lepää tarpeeksi ja saa jälkitautina jonkun sellaisen taudin joka saattelee sairaalaan asti. Olen täällä käsi pystyssä jälleen. Voin kertoa että siellä sairaalassa antibioottitiputuksessa ei ole ollenkaan kiva olla. Sekin on kokeiltu.<br /><br />Kun sairastuu niin se tärkein tehtävähän on levätä. Ja levon ansioista keholla on mahdollisuus taistella sairautta vastaan. Olen useasti huomannut, että silloin minuun tarttuu kaikkein helpommin kausinuhat ja muut, kun olen valmiiksi kiireinen. Ja kun tahti on rauhallisempi niin eipä tartukkaan niin helposti. Mielenkiintoinen juttu sinällään.<br /><br />Ihminen on mielenkiintoinen kokonaisuus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja uutta voi oppia koko ajan. Minäkin joka en osannut ennen levätä opin, kovimman kautta kun en muuten uskonut. Keho opetti. Tänään osaan levätä.<br /><br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-7445400646745641045?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-13641580578858386902012-02-25T18:41:00.000+02:002012-02-25T18:41:40.237+02:00<span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;">Olen miettinyt itseäni viime aikoina. Tarkemmin sanoen itseäni siltä kannalta miltä näytän ulospäin. Sillä vaikka arvojeni mukaan pyrin toimimaan, olemaan avoin, rehellinen, salailematon, suora ja totta niin oleko kuitenkaan. Kykenenkö tuottamaan ikinä kenellekään kokonaiskuvaa itsestäni, eikö minun samoin kuin kenen tahansa tuntemiseen tarvita paljon aikaa ja sanoja. Sillä ilman niitä jääkö jokin kohta varjoon, havaitsematta. Tuleeko esiin vain osittainen ihminen, jokin sen kaltainen joka roikkuu ilmassa ilman että siitä saa kiinni.&nbsp;</span><br /><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; display: inline; text-align: left;"><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;"><div style="font-size: 13px; text-align: left;"><br /></div><div style="font-size: 13px; text-align: left;">Kuinka tärkeää on olla totta. Minulle. Ympärilläni oleville. Voiko olla totta jos näyttää vain osan itsestään ja jättää jotakin sanomatta. Tarkoituksella tai tarkoituksettomasti. Miten tässä maailmassa voisi olla totta kokonaan.<br /><br />Olen muuttunut valtavasti. Olen sisältä kun moneen kertaan käännetty. Olen tehnyt sen tietoisesti. Kaivanut menneisyyden kiviä, kääntänyt ja vääntänyt. Löytänyt niin paljon että sanat tuntuvat kerta toisensa jälkeen vajaavaisilta.<br /><br />Olen katsonut mennyttä, löytänyt asioita ja tapahtumia jotka ovat tulleet minuun lapsuudessa, vanhemmiltani, heille omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Olen nähnyt ja tuntenut itsessäni kuinka menneisyys ja totutut tavat tulevat minuun vaikka niiden juuret saattavat olla kymmenien tai satojen vuosien takaa. Me ihmiset teemme niin kovin helposti.<br /><br />Olen kyseenalaistanut paljon. Joskus väsymykseen asti ja öitä valvoen katsonut asioita itsessäni. Se on ollut ja on joskus edelleen rankkaa. Mutta vain itseäni ja toimintamallejani katsomalla, uppoamalla minulla on mahdollisuus nähdä ne. Ja oivallusten kautta minussa aina jokin muuttuu. Kasaantuu eheämmäksi.<br /><br />Olen sukeltanut prosesseihin ja kerta toisensa jälkeen tehnyt uskomattomia löytöjä. Jokainen itsenikatsomisprosessi on ollut sellainen joka on vaikuttanut minuun myös fyysisesti. Joskus se on saattanut olla hyvin pieni juttu, joku hius on kampauksessa vaihtanut paikkaa. Joskus huikeasti suurempi ja kokonaisvaltaisempi muutos jonka kaikki minut tuntevat näkevät ulospäin. Joskus jossakin kohdassa minun on mm ollut jätettävä meikkaus kokonaan joksikin aikaa. Tämä on ollut minun tapani, ottaa jokainen muutos vastaan kokonaisvaltaisesti.<br /><br />Tänään olen kohdassa jolloin jälleen yksi muutos on tullut ulospäin näkyväksi. Tämä on kohta jossa olen oivaltanut että se miten näyn ulospäin, miten olen totta tulee siitä kuinka osaan olla ihminen itsessäni kun kohtaan. Sillä aina jos tulen näkyväksi jonkun ammattinimikkeeni tai harrasteeni tai vastaavan kautta, se on osittain näkyväksi tulemista. Silloin tuon jonkun kohdan itsestäni esiin korostaen sitä. Mutta jos olen ennekaikkea ihminen siinä on tilaa olla kaikkea ja ennenkaikkea totta.<br /><br />Siispä: Hei olen Leena. Ihminen ihmisen matkallani. Muuttuva, elävä, kerroksinen, kaunis. Kokonainen, tasapainoinen. Ilossa ja surussa syvästi tunteva. Elämää ja arkea rakastava.<br /><br /></div></div><div style="font-size: 13px; text-align: center;"><br /></div><div style="font-size: 13px; text-align: center;"><br /></div><div style="font-size: 13px; text-align: center;"><br /></div></span></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1364158057885838690?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-19309732345056630602012-02-23T19:32:00.000+02:002012-02-23T19:32:04.248+02:00<div style="text-align: center;">Muista ne tapaamani lapset</div><div style="text-align: center;">eivät vielä puhumaan oppineet</div><div style="text-align: center;">silmät täynnä kaikkeuden tietoa</div><div style="text-align: center;">vielä ei ole maailma tukahduttanut&nbsp;</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kuinka helposti se käykään</div><div style="text-align: center;">kun asetutaan yläpuolelle</div><div style="text-align: center;">otetaan opettavainen asenne</div><div style="text-align: center;">vaikkemme itse tietäisi paljonkaan</div><div style="text-align: center;">ja sekin olisi värittynyt niin monin tavoin</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Lapset tietävät ja tuntevat</div><div style="text-align: center;">heissä on kaikki oleellinen tieto</div><div style="text-align: center;">kuinka paljon tuhoammekaan</div><div style="text-align: center;">asettumalla tietävämmäksi</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">tyrkyttämällä vääristymiämme</div><br /><br />Olen tämän talven aikana käynyt koulutusta jossa olen opiskellut Portaat projektissa kehitettyä työskentelymallia, kasvavan työn rakennetta ja siihen kuuluvia työvälineitä hieman erilaisesta näkökulmasta. Aiemmin olen näillä työvälineillä opetellut itse tuntemaan itseäni ja tietojani, taitojani ja ominaisuuksiani ja elämäni kokonaisuutta ja tasapainossa olemista.<br /><br />Koulutus on loppumassa ja olen pohtinut paljon sitä, kuka minä olen opettamaan yhtään ketään yhtään missään asiassa. Sillä tuohon sanaan, opettamiseen, liittyy niin paljon eriarvoisuutta minun mielessäni. Liitän sen kokemieni kautta vaistonvaraisesti johonkin, missä ei ole tasa-arvoa vaan aina jokin auktoriteetti ja sitä kautta erilaisia ulkoapäin arviointeja ja niiden kautta aina mahdollisuus epäonnistua. Tallaantua ja kadottaa itsensä.<br /><br />Jos jossakin, niin Kasvassa työssä ei ole tämän kaltaisia elementtejä. Päin vastoin itse koen että kyseessä on rakenne ja työvälineet jotka mahdollistavat yksilöllisen etenemisen ilman ulkoapäin tulevaa ohjausta. Siinä tuli se toinen sana jota olen katsellut ja karsastanut. Ohjaus.<br /><br />Sillä jos minä ohjaan jotakuta niin tuo sana synnyttää minussa ajatelman että ohjaan kulkemaan sitä reittiä ja niitä pisteitä pitkin joita pitkin minä kuljetan. Voinko kuljettaa ketään kulkemaan matkaa muuta kuin sitä reittiä jonka olen itse kulkenut...ja kuitenkin minun kulkemani matka on ollut itselleni jotakin miltä niin kovin mielelläni säästäisin muita kulkemasta. En näe tarvetta kenenkään kulkea minun viitoittamaani polkua sinne mustaan aukkoon, ja se olisi varmasti mahdotontakin. Sillä minä olen ainoa joka olen tästä kulkenut, minun historiani ja oppimani ja kokemani asiat ovat minun. Moni voi liittyä moniinkin kokemiini, mutta eihän kukaan niihin kaikkiin.<br /><br />Sanavarastoni alkaa loppua. Jostakin tuli vielä opastaa. Se on vaimeampi kuin ohjaus, mutta ei siltikään täydellinen. Aivan kuin jokin sana puuttuisi kielestämme, jokin sellainen jonka kanssa voisin olla täysin rauhassa.<br /><br />Se minkä oivalsin tämän sanaprosessin kautta, oli liittää siihen jotakin. <i>Minä voin opastaa toisia käyttämään näitä saamiani työvälineitä sen rakenteen kanssa jonka olen myöskin oppinut.</i> Sillä se rakenne sisältää sen että minä en ole mikään ylin, en tietävin. Minä olen ihminen joka olen kokeman ja oppimisprosessin kautta oppinut paljon asioita itsestäni sekä käyttämään näitä työvälineitä.<br /><br />Se minne nämä työvälineet vievät niitä käyttävät.. siinä on vain kukin ihminen itse rajana, en minä.<br /><br />Jälkiajatelma:<br />Kuinka eri asia olisikaan ajatelma siitä että jaamme sitä tietoa joka meillä on, antaen sen limittyä ja lomittua kaikessa rauhassa kaiken muun tiedon kanssa joka kuulijoillamme on, rauhassa ilman vaateita siitä tietonsa jakajan pitäisi tietää eniten tai että jokin tietty määrä tietoa olisi tartuttava kuulijaan. Jossakin vapaan oppimisen tilassa ainakin minuun tarttuu paljon enemmän kuin silloin kun tulee olotila että "nyt on opittava". Silloin sisäinen lukkoni iskeytyy kiinni eikä hevin hievahda paikaltaan.<br /><br /><br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1930973234505663060?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-46946655013540893382012-02-22T23:01:00.000+02:002012-02-22T23:01:06.281+02:00<div style="text-align: center;">Kiltin tytön tarve</div><div style="text-align: center;">olla olemassa</div><div style="text-align: center;">nähtynä</div><div style="text-align: center;">hyvin tekemisen kautta</div><div style="text-align: center;">hyvän tekemisen kautta</div><div style="text-align: center;">mielellään</div><div style="text-align: center;">täydellisen tekemisen kautta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">siinä sujahtaa sinne maailmaan</div><div style="text-align: center;">jossa on musta pelko</div><div style="text-align: center;">syvä epävarmuus</div><div style="text-align: center;">suuri hämmennys</div><div style="text-align: center;">ainaista tekemistä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">itsensä kadottamista</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">tekemällä näkyväksi</div><div style="text-align: center;">jättää tyhjäksi sielun</div><div style="text-align: center;">oman itseni</div><div style="text-align: center;">ammolleen odottamaan</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">jotta pääsisi näkyväksi tulemaan</div><div style="text-align: center;">olemassa olevaksi</div><div style="text-align: center;">muiden kautta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Onko kiltti tyttö siis olemassa oikeasti</div><div style="text-align: center;">vai vain rajamailla?</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4694665501354089338?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-87212574225090493992012-02-16T20:15:00.000+02:002012-02-16T20:15:12.851+02:00Mielenkiintoinen sana tuo hullu. Mitä se hulluus sitten onkaan, sanassa sitä ei ole itsessään määritelty. Olisiko niin ettei sitä ole ollenkaan helppo määritellä. Hulluutta. Niin usein seuraavassa lauseessa tulee esiin sanat normaali ja epänormaali. Mitä ihmettä ne sitten ovat. Eihän niitäkään ole helppo määritellä. Sillä normaalin määre on epäselvä, se nousee aina ja joka kerta omista kokemista ja omasta kulttuurista. Jostakin sellaisesta vanhasta kohdasta jossa "aina ennenkin on tehty" tai toimittu jollakin tavalla. Jostakin ideaalista jonka olemme omissa mielikuvissamme muokanneet mutta jota täyttääkö kukaan omassa sisimmässään asti?<br /><br />Hulluksi on helppo leimata, sillä on helppo kieltää, lokeroida, arvostella.. ja paikata omia epävarmuuden kohtiaan. Sanon hulluksi jotakin ja katson heti jonnekin muualle. Jonnekin, mutta en omaan sisimäpääni jossa asuuko samanlaisia asioita? Sillä kaikkein eniten karsastamme asioita jotka ovat meille itsellemme epävarmuutta aiheuttavia - minä tiedän tämän itsestäni. Jos jokin pelottaa, synnyttää sisimmässä pohjasakan virtausta, epämukavaa oloa niin kuinka helposti sen silloin leimaankin. Otan isoimman leimasimen jonka vain löydän ja lyön siihen leimani. Vaikkapa hulluuden. Ihanaa tämä ihmisen elämä, tulee keksittyä kaikkia mukavia konsteja joilla pakoilla itseäni ja tuntemuksiani.<br /><br />Hulluus. Niin kovin usein rajoja rikkovaa, elämisen muka-turvallisiin rakenteisiin kajoamista. Joskus jopa suunnattomaksi luovuudeksi on hulluutta sanottu. Miten muka muuten loisimme aidosti jotakin uutta, muuttaisimme asioita, kun rikkomalla rajoja, kokeilemalla ja testaamalla miltä maailma näyttäisi jos teemmekin asioita eri tavalla. Kammottava ihminen, joka ei teekään asioita tavallisella tavalla. Sillä tavalla joka on sosiaalisesti hyväksyttyä. Vaikka ihminen itsessään olisi hyvinkin tasapainossa, onnellinen ja hyvinvoiva, voisihan sen leimata..<br /><br />Hulluus. Joskus kyse on vain yksikertaisesti epätasapainosta. Siitä että jokin tai useampi elämisen osa-alue ei ole tasapainossa. Silloinhan tulee hätä. Ja hädässä ihminen toimii kuten toimii. Hyvin isosti tai hyvin pienesti. Heiluu siellä ääripäissä hädissään. Joskus tuoden kaiken julki kovalla äänellä ja tekemisellä. Joskus käyttäen sijaistoimintoja korvaamaan sisimmän suurta ahdistusta. Hädissään ihminen puolustaa itseään. Keinoilla joita osaa käyttää. Ne eivät ehkä ole aina niin sosiaalisesti hyväksyttyjä ja silloin on sivusta niin helppoa heittää hulluus-kortti pelipöydälle. Sillä sivusta katsoja lähtee helposti mukaan peliin. Arvottamaan ja pelaamaan toista johonkin sellaiseen pelipaikkaan joka hänelle itselleen sopisi. Huomaamatta ajatella kertaakaan sopisiko se peli ylipäätänsä toiselle. Sille ihmiselle jolla kyse on koko Elämästä joka on epätasapainossa, mehän voimme pestä kätemme koko asiasta asettamalla rajoja, sanktioita ja sen hulluuden leiman..<br /><br />En siis usko hulluuteen, en normaaliuden käsitteeseen... olenko hullu?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-8721257422509049399?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-15618660397156912622012-02-11T10:27:00.000+02:002012-02-11T10:27:10.080+02:00Sujahdin sinne, epävarmuuteen. Oikein kunnolla. Häkeltyneenä. Hieman häpeissäni. Ihmetellen. Toin sen ensin esiin sanalla noviisi, ennen kuin uskalsin sanoa suoraan että olen epävarma. Siitä seurasi sukellus epävarmuuteen ja niihin asioihin joita epävarmuus pitää sisällään.<br /><br />Olen niin monesti ollut epävarma jostakin. Ja niin kovin usein olen peittänyt epävarmuuteni. Kätkenyt sen varmuuden kulisseihin. Vakuuttanut itselleni ja muille että olen varma. Sillä epävarmuus on ollut minulle jotenkin niin suurta heikkoutta ja avuttomuutta. Ja jos jotakin, niin olen aina inhonnut ajatusta että olisin heikko. Että tarvitsisin muita avukseni.<br /><br />Kaipa ihmisen historia itsessään selittää miksi epävarmuuteen yhdistetään heikkous. Jos alkuaikoina olisi metsästäessä ollut epävarma, olisi ollut heikko koska se keihäs olisi saattanut lähteä kädestä liian myöhään. Ja silloin olisi tullut syödyksi, kuollut villieläinten kitaan. Tänä päivänä näitä vaistoja äärimmäisen harvoin tarvitaan. Mutta jossakin sisälläni syvällä ne varmaankin ovat vieläkin.<br /><br />Ne asiat joita me tänä päivänä tarvitsemme, ne joissa kehitymme ja opimme ihmisinä, ovat hyvin erilaisia. Oppimisprosessiin kuuluu se että ei tiedä. Jos tietää niin miten voisi oppiakaan uutta. Joka kerta kun eteemme tulee uudenlainen asia astumme epämukavuusalueellemme, sille alueelle jossa asuu mahdollisuuksia ja uusia asioita - ja epävarmuus.<br /><br />Tietysti voisimme ajatella pysyttelevämme mukavuusalueillamme aina kuin mahdollista, kieltäytyä menemästä tuonne epämukavaan kohtaan jossa varmasti saamme tuntea epävarmuutta. Jos sitä ei kerta kaikkiaan kestä, on parempi pysytellä mukavuusalueella ja kerätä siellä voimia ja levätä. Mutta minä en enää valehtele itselleni tässä asiassa. Minä olen jo levännyt, minä olen jo kerännyt voimia. Ja mukavuusalueella pysyttelemällä en opi uutta enkä kehity ihmisenä. Minulle on kerääntynyt rohkeutta olla epävarma.<br /><br />Sillä epävarmuus minussa on jo karistanut pelon ja peittelyn, ja saanut kaverikseen rohkeuden ja avoimuuden, on epävarmuutta jonka kanssa voin olla. Ehkä tämä epävarmuus säilyttää minussa sen herkkyyden että osaan pysähtyä hetkeen ja olla täysin läsnä uudessa tilanteessa.<br /><br />Epävarmuuteni voi olla siis rohkeutta, herkkyyttä ja voimavara. Ja elämä itsessään seikkailu.<br /><br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1561866039715691262?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-12343195682211802152012-02-09T19:20:00.000+02:002012-02-09T19:20:00.949+02:00<div style="text-align: center;">Kun onnistun</div><div style="text-align: center;">keksin uutta maailmassa logiikan</div><div style="text-align: center;">kipinät sinkoilevat</div><div style="text-align: center;">virtaa energia huikea</div><div style="text-align: center;">tunnen nautintoa</div><div style="text-align: center;">onnistumisen riemua railakasta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kun oivallan</div><div style="text-align: center;">henkisyyden lähteeni purskahtaa</div><div style="text-align: center;">sisääni kutistunut tieto</div><div style="text-align: center;">pullahtaa helmeksi rinnastani</div><div style="text-align: center;">valasten koko kehoni</div><div style="text-align: center;">antaen tyydytystä sanoin kuvaamatonta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1234319568221180215?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-25407275504833120722012-02-08T18:23:00.002+02:002012-02-08T18:23:50.602+02:00<div style="text-align: center;">Levolle lasken omaan kotiini</div><div style="text-align: center;">otan seurakseni rauhan</div><div style="text-align: center;">sisimmän suuren levollisuuden</div><div style="text-align: center;">olemukseeni viehätyksen</div><div style="text-align: center;">hennon hämillisyyden</div><div style="text-align: center;">sievän sirkutuksen</div><div style="text-align: center;">olen omassani</div><div style="text-align: center;">unen ja valveen rajamailla</div><div style="text-align: center;">olemassa olemattomassa</div><div style="text-align: center;">rajalla hämärällä</div><div style="text-align: center;">olemassa kotonani</div><div style="text-align: center;">olemalla lähimmilleni</div><div style="text-align: center;">olemattomissa muille</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Lasken levolle rauhaani</div><div style="text-align: center;">hymy huulillani</div><div style="text-align: center;">kynttilän valossa kuuntelen</div><div style="text-align: center;">rauhaani levollista</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-2540727550483312072?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-17568615585224051042012-02-06T16:36:00.000+02:002012-02-09T19:20:26.956+02:00<div style="text-align: center;">Hiljaisuus minussa</div><div style="text-align: center;">täynnä tilaa</div><div style="text-align: center;">avaruutta</div><div style="text-align: center;">levollisuutta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Hiljaisuudessani</div><div style="text-align: center;">ei ole sanoja&nbsp;</div><div style="text-align: center;">ei mitään turhaa</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Hiljaisuuteni&nbsp;</div><div style="text-align: center;">loputon kuin avaruus</div><div style="text-align: center;">tähtien loiste pimeydessä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Rakastan hiljaisuuttani</div><div style="text-align: center;"><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1756861558522405104?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-78826471964189909032012-01-25T16:51:00.004+02:002012-01-25T16:51:34.470+02:00Viimeaikoina olen miettinyt paljon poliittista järjestelmäämme. Olen aina ennen pitänyt suomen järjestelmää parhaana mahdollisena. Vertaillut sitä muihin maihin ja järjestelmiin ja ollut ehdottomasti sitä mieltä että meillä on paras. (Okei, joskus nuoruudessa haaveilin että meillä olisi oikeita kuninkaallisia. Tiedättehän, kuningas ja kuningatar ja prinssejä ja prinsessoja ja hieno kuninkaan linna ja sellaista satu-glamouria piristämässä poliittista harmautta.)<br /><br />Viime vuosina olen seurannut tilannetta hieman erilaisella silmällä. Olen pohtinut mitä kaikkea näissä vaalitouhuissa oikein tapahtuu, mitä ihmisissä tapahtuu. Millaista on olla ehdokkaana, olla kannatettu, muiden tukema - millaisia paineita siihen liittyy, kuinka pitkää työpäivää erilaisissa tehtävissä olevat tekevätkään ja kuinka moninaista se työn onkaan. Mitä tapahtuu kannattajissa, millaista on tukea ja kannattaa yhtä ihmistä ja tehdä hänen edestään paljon työtä. Mitä sitten kun ehdokas voittaa, katoaako hän kannattajiltaan työntekemisen ja edustamisen rumbaan - tai jos häviää niin mitä kannattajissa tapahtuu.<br /><br />Jonkin erityisen huomion kohteena on ollut se kuinka ehdokkaat vielä puheissaan ovatkin yleensä korrekteja ja asiallisia, mutta kannattajat joissakin tapauksissa sitten eivät. Joskus poliittiset vaalit avaavat ihmisissä uskomattomia asioita ja vaalien tulokseen liitetään suuria toiveita. Niin suuria että jos oma ehdokas ei voittaisikaan niin taivas saattaisi tippua. &nbsp;Niin suuria tunteita! Iloa ja riemua ja toisaalla sitten surun ja pettymyksen ja jopa agression kaikki kirjo.<br /><br />Vaalit toki innostavat ihmisiä, virkistävät ja antavat politiikalle "kansanhuvin" kasvot. Vaalien aikaan moni poliittisesti ei-aktiivinenkin ihminen alkaa seurata tilannetta enemmän jotta oma ehdokas löytyisi. Sehän on vain positiivista, sillä lopultahan politiikassa on kysymys meidän kaikkien yhteisten asioiden hoitamisesta ja yhteiskuntamme rakentamisesta.<br /><br />Mutta niin paljon on politiikassa vastakkainasettelua että tuntuu että jo se syö ihmisiä ja innostusta seurata ja vaikuttaa poliittisesti enemmänkin. Sillä jotta jotakin jaksaisi oikeasti tehdä, siitä jaksaisi innostua kerta toisensa jälkeen sen pitäisi olla todella suuri intohimo - tai sitten siitä pitäisi saada itselleen jotakin. Sillä sellaistahan yhdessä toimiminen parhaimmillaan on - siitä jää tunne siitä että olemme yhdessä tehneet jotakin, olemme yhdessä osallistuneet ja kaikkia on kuultu ja lopulta rakennettu jotakin mihin olemme kaikki tyytyväisiä. Miten voikin olla että politiikassa kaikki tuntuu olevan pelkkää puolityydyttävää kompromissia. Eihän sitä jaksa. Jossei se intohimo todella pala yhteiskuntamme rakentamiseen. Tai sitten jokin muu..<br /><br />Hallitus ja oppositio - vastakkainasetteluun perustuva yhteiskuntamme. Riemullista ja keskustelua herättävää vaiko pahoinvointia ylläpitävää? Tätä olen siis miettinyt paljon. Miten sitten asiat voitaisiin muuten ratkaista, tyydyttävämmällä tavalla, sitä en tiedä. Toistaiseksi meillä on tämä tapa. Tämä vain ei minusta tunnu kovinkaan hyvinvointia ja ihmisyyttä kehittävältä tavalta.<br /><br />Tässä mikä meillä on tänään on kuitenkin suunnattoman paljon hienoja asioita. Niin hienoja että sunnuntaina &nbsp;illalla aivan herkistyin miettimään asioita. Sitä kuinka meillä todellakin on uskomattoman vapaa maa. Voimme mennä äänestyspaikoille pelkäämättä tulevamme ammutuksi. Meillä jokaisella täysi-ikäisellä on sama oikeus, meillä jokaisella on yksi ääni. Voimme antaa äänemme varmoina siitä että se tullaan laskemaan. Varmoina siitä että äänemme ei ole turha. Varmoina siitä että uurnassa ei ole asiaankuulumattomia lippuja. Varmoina siitä että laskenta on oikeudenmukainen.<br /><br />Meidän yhteiskunnassamme ei katoa ehdokkaita tai kannattajia yön pimeydessä. Voimme joko kertoa ehdokkaamme tai poliittisen kantamme tai olla kertomatta sitä. Työpaikkamme, asuntomme tai lapsen saantimme ei ole uhattuna. Olemme monin tavoin etuoikeutettuja.<br /><br />Kuin loppukaneetiksi ja tämän kirjoituksen kruunuksi juuri tällä hetkellä molemmat jatkossa olevat presidenttiehdokkaat julkisesti ovat tuoneet esiin toiveensa "herrasmiespolitikoinnista" jossa ennen kaikkea omaa ehdokasta tuotaisiin esiin eikä vastakumppani mollattaisi. Siis keskustellen, tasavertaisesti ja kunnoittaen seuraavaan äänestykseen asti. Tämän toiveen jaan itsekin. Sillä vaikka mielipiteemme olisikin erilainen kuin jollakin toisella, on hänen mielipiteensä aivan yhtä tärkeä ja arvokas kuin minun omani. Ja meillä molemmilla on se yksi ääni. Jos emme voi ääntämme tuoda esiin rakkaudellisesti lähiaikoina, voimme tehdä sen hiljaisesti ja varmasti siellä äänestyskopissa. Se nimittäin lasketaan.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-7882647196418990903?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-78962431371023927512012-01-22T14:03:00.000+02:002012-01-22T14:03:24.712+02:00<br /><div style="text-align: center;"><span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;">Viikko sitten tipuin harmaaseen aukkoon</span></div><span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><div style="text-align: center;">sinne jossa keho pysäytti paikalleen</div></span><span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><div style="text-align: center;">tiputti elämästä kaiken ulkopuolisen</div></span><span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><div style="text-align: center;">asetti olemaan vain ja ainoastaan itsessäni</div></span><span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><div style="text-align: center;">elämään tahdissa kuumeen nousujen ja laskujen</div></span><span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><div style="text-align: center;">niistämisen ja yskimisen tahdittamana</div></span><span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><div style="text-align: center;">päivien ja vuorokauden aikojen kadotessa</div></span><span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><div style="text-align: center;">mitään tarkoittamattomaan usvaan</div></span><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; display: inline; text-align: left;"><div style="text-align: center;"><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><br /></span></div><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">Kuinka sairaudet opettavatkaan</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">ei maailma pysähdy vaikka me pysähdymme</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">ei tekemiset ole vain meidän harteillamme</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">olemme maailmojen napoja vain itsellemme</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">pääosan näyttelijöitä vain omassa elämässämme</div></span><div style="text-align: center;"><br /></div><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">Kuinka helpottavaa onkaan ihmisen olla</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">perusasioiden äärellä silloin tällöin</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">nähdä oma paikkansa maailmassa</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">tuntea se koko kehollaan ja mielellään</div></span><div style="text-align: center;"><br /></div><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">Voin olla poissa ja voin palata takaisin</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">enkä mitään ole menettänyt tai kadottanut</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">vaan seisahtuminen on tuonut taas enemmän</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">kykyä arvostaa elämisen perusasioita</div></span><span style="color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><div style="text-align: center;">ja siten sitä onnea ja kiitollisuutta elämisen</div></span></span><br /><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; color: #333333; display: inline; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><br /></span><br /><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; color: #333333; display: inline; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;">Olen niin usein elämässäni itseäni kiusannut. Olen lähtenyt töihin sairaana, tehnyt väsyneenä. Levossakin suunnitellut ja harmitellut tekemättä jättämisiä ja paitsi jäämisiä. Kuvitellut että jotakin jää tekemättä, ajattelematta jollen ole paikalla. Olen siis elänyt harhassa, kuvitellut että minun panokseni on välttämätön. Että ilman minua asiat eivät liiku ja edisty. Että juuri minä olen se joka liikutan ja että juuri ne minun liikuttamani asiat ovat ainoita ja oikeita. Välttämättömiä. Ja jos olen jostakin joutunut olemaan poissa olen kokenut suurta paitsi jäämisen tuskaa. Pelännyt että minut unohdetaan, ohitetaan, ettei kukaan minua kaipaa ja näin ollen olen ihmisenä turha ja ohitettettava. Tarpeeton. Näiden ajatusten ja tunteiden takia olin rauhaton, levoton, kärsimätön, paikallen pysähtymään kykenemätön, toisille tilaa antamaton. Ne kertoivat karua totuuttaan siitä kuinka paha minulla olla. Kuinka epävarma olin itsestäni vaikka aivan toisenlaista kuvaa pidinkin yllä itsestäni. Ne kertoivat kuinka kipeästi olisin kaivannut aikaa itseeni tutustumiseen, oman itseni ja voimani löytämiseen. Jotta oppisin mitkä ovat tietoni ja taitoni, mitkä omia ominaisuuksiani, mihin intohimoni palaa, mitä haluan tehdä ja miksi, ja miten saisin itsestäni parhaan ystäväni.&nbsp;</span><br /><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; color: #333333; display: inline; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><br /></span><br /><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; color: #333333; display: inline; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;">Kuinka paljon kaikkea tunteita ja ihmettelyjä ihmiselämään kuuluukaan. Kuinka paljon tarpeita olla olemassa, olla nähty ja kuultu, ohittamaton, erityinen sellaisena kuin olemme. Ja kuinka paljon tarpeita muuttaa itseämme, jotta olisimme "parempia" tai "paremmin kelpaavia". Kuinka hienoa olikaan löytää itsestäni kohta jossa huomasin olevani tyytyväinen itseeni, kohta jossa minulla ei ollut enää tarvetta muuttaa itseäni mistään sellaisesta kohdassa jossa olisi ollut jotakin tyytymättämyyttä, kelpaamattomuutta. Kun muutos on vain seikkailua elämässä, eikä siihen asetu mitään paineita on minulla ollut paljon helpompi lähteä kokeilemaan uusia asioita. Hypätä niihin tutkimusmatkalle. Ilman tarvetta jäädä kokeilemiini asioihin, ilman tarvetta saada niistä mitään suurempaa hyötyä.&nbsp;</span><br /><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; color: #333333; display: inline; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><br /></span><br /><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; color: #333333; display: inline; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;">Viikko sitten sairauden tullessa asetuin olemaan sairas uudella tavalla. Kiireettömästi, ilman tarvetta kiiruhtaa, parantua pikaisesti, sekä ilman huolen häivää asioista jotka jäävät sairastamiseni aikana hoitamatta. Asetuin olemaan siinä missä olin, sellaisena kuin olin. Ja todellakin vajosin jonnekin alkukantaiseen kohtaan jossa uskon jo luolissa asuneiden esi-isiemme olleen. Siihen kun kuumeen ylös-alas sahauksen jälkeen tulee päivä jolloin seisoo omilla jaloillaan, vielä heikkona, mutta itsessäni jo tieto että tässä oli tältä kerralta pahin ja huominen on jo parempi. Se on herkullinen ja samalla suunnattoman levollinen hetki. Kiitos Elämä. Tällä ollaan edelleen.</span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-7896243137102392751?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-57455321568855794602012-01-17T09:51:00.002+02:002012-01-17T09:51:28.721+02:00Tietämykseni taso vaihtelee. Joskus rajustikin. On päiviä jolloin tiedän paljon ja löydän tietooni paljon nyansseja joita katson aina uudella tavalla oppien uutta. Päiviä jolloin olen itsessäni vahva ja voimakas ja sukellan omaan ihmisen tietooni rakastaen sitä mitä minussa on, rakastaen sitä mitä tapahtuu kun olen läsnä ja paikalla muille ja tietoni yhdistyy muiden tietoon. Niitä hetkiä rakastan jolloin ihmisen tieto saa tilaa ja itää uudestaan ja uudestaan luoden jotkin uutta ja samalla ollen olemassa jollakin ihastuttavalla ikiaisella tavalla. Kuin rytmi joka sisällämme on olisi uutta vain meille, ja suuremmalle kaikkeudelle se olisi jotakin joka on aina ollut ja tulee aina olemaankin. Kuin en olisi muuttanut mitään, tai löytänyt mitään uutta tai millään tavalla ihmeellistä kokonaisuuden kannalta vaan tämä kaikki on uutta vain minulle eikä kuitenkaan ole. Sillä tämä lähde on ollut olemassa niin kauan kuin ihminen on ollut tiedostava ja jossakin vaiheessa vain sen tieto on kadonnut, hukattu jonnekin kaiken muun alle. Ja siksi sen uudelleen löytäminen muuttaa maailmaa ja alkaa muokata sitä pala palalta, askel askeleelta enemmän ihmisen näköiseksi. Sitä mukaa kun hiljalleen tähän ihmisen tietoon ihmiset liittyvät, kuka miltäkin polulta.<br /><br />Juuri tänään tunnen tietäväni niin vähän. Kykeneväni niin vähään. Käteni ja jalkani ovat raskaat, pääni on tukossa. Energiat minussa eivät liiku vaan ovat paikallaan. Koko kehoni ja mieleni ovat seisahtuneet. Kuume huojahtelee minussa ylös ja alas eikä anna nukkua rauhassa, vaan laittaa vaeltelemaan zombina pitkin ja poikin ja nukkumaan levottomasti mitä oudoimmissa paikoissa ja asennoissa. Silti sairastumisessakin on jotakin ikiaikaista, jotakin mitä ihminen on kokenut itsessään aikojen alusta asti. Palaan siis pinnalta hengittämästä ja laskeudun takaisin jaksamattomuuden ja kykenemättömyyden olotilaani. Tämän kohdanhan me kaikki tunnemme, tämä on meille kaikille yhteistä kokematietoa. Niinkin yksinkertainen asia kuin flunssa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-5745532156885579460?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-85134716848624967962012-01-13T13:49:00.001+02:002012-01-13T13:49:23.021+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Mitä tiedän itsestäni</div><div style="text-align: center;">näenkö kaikki mitä minussa on</div><div style="text-align: center;">käyn koulua elämän koko ajan</div><div style="text-align: center;">huomaanko aina mitä minussa tapahtunut on</div><div style="text-align: center;">mitä tullut minuun on lisää</div><div style="text-align: center;">onko turhaa matkalla karissut jotain pois</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">mitä kaikkea oppinut olen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kouluissa opettavaisissa</div><div style="text-align: center;">tutkintoja hankkinut olen</div><div style="text-align: center;">kutsumuksesta nuorisotyön ohjaajaksi</div><div style="text-align: center;">leiväksi luin vartiointialan vastaavan hoitajan tutkinnon</div><div style="text-align: center;">intohimoissani yritystäni varten vielä työn ohessa</div><div style="text-align: center;">talotekniikan tutkinnon kiinteistönhoitoon</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">näistä paperit saanut olen</div><div style="text-align: center;">kuitenkaan ne eivät määritä</div><div style="text-align: center;">syvintä olemustani kuin ripauksen</div><div style="text-align: center;">hippusen joka Aa nelosella tarjotaan</div><div style="text-align: center;">katsottavaksi ja luettavaksi</div><div style="text-align: center;">sillä pätevöitetään johonkin toimeen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">mitä kaikkea oppinut olen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kursseilla elämisen moninaisilla</div><div style="text-align: center;">koonnut olen lennokkeja viikonlopun</div><div style="text-align: center;">joku ihmeen nukkekurssikin tuli käytyä</div><div style="text-align: center;">partion johtajaksikin paperi löytyy</div><div style="text-align: center;">radiotyötäkin muutaman viikonlopun</div><div style="text-align: center;">ei näistä minua löydy</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">syvempää voisi olla kuitenkin</div><div style="text-align: center;">viides vuosi kansanopiston keramiikkaa</div><div style="text-align: center;">tukiperhe koulutukset ja muutaman vuoden</div><div style="text-align: center;">siinä työssä oleminen sydämellä</div><div style="text-align: center;">vapaaehtoistyö mielenterveysprojektissa</div><div style="text-align: center;">luottamustoimi diakoniatyössä<br />säännöllinen vedenloiskuttelu hallilla</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">mitä kaikkea oppinut olen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kulkemalla ristiin rastiin eteläsuomea</div><div style="text-align: center;">Helsinki, Espoo, Tampere, Urjala, Riihimäki, Forssa,</div><div style="text-align: center;">Helsinki, Imatra, Hamina ja lopulta Pyhtää</div><div style="text-align: center;">vaihtunut on kaupungit ja niiden sisällä osoitteet</div><div style="text-align: center;">kaupunkien mukana ihmiset ympärillä</div><div style="text-align: center;">juurettomuus sielussani innokkaassa</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kulkeminen minulle normaalia</div><div style="text-align: center;">muutto toisensa perään raskasta</div><div style="text-align: center;">silti joka kerta sykähdyttävää ja uutta</div><div style="text-align: center;">tutkia tapoja elää ja olla olemassa</div><div style="text-align: center;">ihmisiä niin kovin erilaisia</div><div style="text-align: center;">ja kuitenkin aina niin samanlaisia</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">mitä kaikkea oppinut olen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">joskus toimeentulon rajamailla</div><div style="text-align: center;">sossukin auttaa on kerran saanut</div><div style="text-align: center;">kiitos siitä yhteiskunnallemme</div><div style="text-align: center;">viime vuosina paikkani löytänyt olen</div><div style="text-align: center;">ja aineellisesta hyvinvoinnista nauttia saan</div><div style="text-align: center;">keskiluokan suomalainen ahkeralla työllä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">ei ole raha tuonut onnea</div><div style="text-align: center;">turvallisuutta kaiketi hain</div><div style="text-align: center;">vaan en löytänyt kuitenkaan</div><div style="text-align: center;">kulkuni kuitenkin loppui</div><div style="text-align: center;">joku koti löytyi kuitenkin</div><div style="text-align: center;">sen omasta sydämestäni löysin</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">mitä kaikkea oppinut olen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">päätäni hakannut seinään</div><div style="text-align: center;">tuskaillut tekemättömillä töillä</div><div style="text-align: center;">tehnyt uupumukseen asti</div><div style="text-align: center;">todistaakseni itselleni ja muille</div><div style="text-align: center;">että osaan ja kykenen ja pystyn</div><div style="text-align: center;">oman paikkani lunastamaan</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">en kuitenkaan ymmärtänyt</div><div style="text-align: center;">että oman paikkansa voi saada vain itseltään</div><div style="text-align: center;">keltäs muulta sitten</div><div style="text-align: center;">oma tila ja oma elämä ja minä itse</div><div style="text-align: center;">ne tietää ja tuntea voin</div><div style="text-align: center;">olla oman elämäni ammattilainen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">mitä kaikkea oppinut olen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">tärkeintä elämässäni olen minä itse</div><div style="text-align: center;">kunhan huolehdin itsestäni</div><div style="text-align: center;">vasta sitten voin muista huolehtia</div><div style="text-align: center;">heistä minulle niin rakkaista</div><div style="text-align: center;">omasta perheestä ja suvusta</div><div style="text-align: center;">ystävistä ja apua tarvitsevista</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kun tiedän kuka olen</div><div style="text-align: center;">kun tiedän miksi olen</div><div style="text-align: center;">kun tiedän miksi teen ja toimin</div><div style="text-align: center;">kun tiedän miten tunnen</div><div style="text-align: center;">menen läpi mistä vain</div><div style="text-align: center;">kun tiedän mikä minua kuljettaa</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Rakkaus</div><div><br /><br /><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-8513471684862496796?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-80063415451847449022012-01-12T14:13:00.001+02:002012-01-12T14:20:36.590+02:00<span style="font-family: inherit;">Nyt heitin ison otsikon itselleni. Vai heitinkö sittenkään. Sillä mitä asiantuntijuus pohjimmiltaan on, sehän on tietoa. Tietoa omasta asiastaan.&nbsp;</span><br /><br />Vuonna 2006 kuulin ensimmäistä kertaa sanan kokemusasiantuntija. Silloin olin sitä mieltä että kaikkihan me mielenterveyskuntoutujat ollaan kokemusasiantuntijoita. Samaan aikaan olin niin kaukana tästä päivästä jossa tänään olen, olin matkani alussa. Silti en ollut väärässäkään. Sillä jokaisessa ihmisessä on &nbsp;kokemusasiantuntijuuden siemen ja sillä hetkellä kun alamme tietoisesti tutkimaan itseämme ja käyttäytymistämme, toimintamallejamme ja tunteidemme alkuperää alkaa tämä siemen itämään. Tuskin yksikään itänyt siemen on samassa kasvukohdassa milloinkaan, mutta paljon samanlaisia lehtiä meillä voi olla. Samoja kokemia erilaisista asioista. Jokainen kokemusasintuntijuus on kuitenkin uniikki, ainutlaatuinen. Vaikka jaamme paljon samoja kokemia, jotkut jopa universaaleja, niin niin paljon on myös henkilökohtaisia kokemia että emme voi tasapäistää kokemusasiantuntijuutta. Kuten emme ihmisiä ja heidän elämäänsä ylipäätänsäkään. Herkkyys kokemien ainutlaatuisuuteen ja arvokkuutten kasvaa jokaisella askeleellani..<br /><br />Minun kokemusiantuntijuuteni on ollut monen vuoden mittainen tietoinen työ oman itseni kanssa. Sen katsomista mistä olen tullut, oman historiani näkemistä kokonaisuutena, tutustumista omaan itseeni ja tietoihini ja taitoihini, ominaisuuksiini, intohimoihini, tarpeisiini, tapaani olla olemassa itsessäni ja muiden ihmisten kanssa ja tässä maailmassa. Olen tuntenut ja kokenut, olen katsonut tunteitani ja kokemiani ja pyrkinyt näkemään niiden läpi sinne ytimeen, siihen kohtaan mitä oikeasti on tapahtunut, olen aina pyrkinyt löytämään sen ilmiön joka on yleismaailmallinen, syvästi inhimillinen ja ihmisyyteen kuuluva. Olen katsonut tekemistä, tekemättömyyttä, ahneutta, häpeää, himoja, haluja, ärsytystä, toisten kunnioitusta, ryhmässä olemista, vaatimuksia, epävarmuuksia, vahvuuksia, heikkouksia, fyysisiä ilmentymisiä.. Olen työstänyt siis matkaani työuupumuksen ja masennuksen kokeneen ja siitä parantuneen matkaa joka on minusta sitten kuitenkin loppujen lopuksi ollut ihmisen matkaa omaan itseensä ja elämän mielekkyyden ja nautinnollisuuden löytämistä.<br /><br />Minulle kokemusasiantuntijuuteeni kuuluu olennaisesti elämäni matka ja sen matkan katsominen aina uudelleen ja uudelleen, erilaisista näkökulmista. Minussa on tuhat tarinaa ja ne ovat selviytymistarinoita. Miten ja millaisten asioiden kanssa olen paininut, mitä olen kokenut ja mitä oppinut. Ne ovat tarinoita selviytymisestä, työuupumuksesta, masennuksesta, kuoleman katsomisesta, oman itseni löytämisestä, rajaamisista, lähimmistäni, äitiydestä, rakkaudesta, työhön paluusta, kokonaisuuden katsomisesta ja tasapainon löytämisestä mutta ennen kaikkea tarinani ja kokemusasiantuntijuuteni kertovat ihmisen elämästä, ihmisen matkasta omaan itseeni.<br /><br />Asiantuntijuus kuulostaa isolta asialta mutta loppujen lopuksi osaankin tänään olla tuon sanan kanssa. Sillä kyllähän minä tänään itseni tunnen. Tunnen voimani ja vahvuuteni, tunnen tietoni ja tunnen heikkouteni ja herkkyyteni, tunnen tietoni määrän. Sillä asiantuntijuuskin loppuu johonkin, sitä ei pidä unohtaa vaikka kovin usein tuntuu että yhteiskunnassamme yhden asian asiantuntijoilta odotetaan vastuksia muihinkin asioihin. Minä en kuitenkaan voi yleistää tai kertoa mitä kenenkin pitäisi missäkin tilanteessa tehdä. Minä tiedän että jokaisen tärkein tehtävä on löytää omat vastauksensa. Minä tiedän ja tunnen rajani, asiantuntijuuteni määrän. Ja siksi sen kanssa on niin hyvä olla ja tätä voi jakaa.<br /><h1 class="pageTitle" style="background-color: white; color: #12726b; font-family: verdana, tahoma, arial; font-size: 19px; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; padding-bottom: 15px; padding-left: 0px; padding-right: 0px; padding-top: 12px; text-align: left;"></h1><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-8006341545184744902?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-77387972980666179022012-01-11T16:35:00.000+02:002012-01-11T16:35:05.332+02:00Koulusurmia, perhesurmia, pahuutta ja kavaluutta, valehtelua ja kaksinaamaisuutta, kieroja poliitikkoja jotka havittelevat vain omaa hyvinvointiaan... Uutisotsikot tuntuvat herättävän kuten aina, mutta nyt erityisesti suuria tunteita. Kieltämisiä, sulkemisia, hylkäämisiä.<br /><br />Kuinka helppoa onkaan joku -kuka tahansa- asettaa johonkin muottiin, raameihin ja unohtaa ja kieltää kaikki muu. Sanoa perheensä tappanutta hulluksi. Sehän on helppoa. Silloin kun ahtaa muottiin. Unohtaa että joku on hänet synnyttänyt, kasvattanut, opettanut, kouluttanut, rakastanut. Joku on joskus rakastanut häntä niin paljon että on mennyt naimisiin ja antanut lasten tulla, rakkauden virrata.. Elämässä on saattanut olla niin paljon hyvää ja kaunista. En voi tietää, &nbsp;enkä usko että kukaan ulkopuolinen voi tietää.<br /><br />En voi tietää.<br /><br />Siitäkö syntyy näitä haukkumisia, kieltämisiä. Kun en kestä katsoa ja kuunnella näitä tarinoita joissa veri virtaa ja pahuus näyttää kasvonsa. Siltähän äärimmäiset teot näyttävät, pahuuden tekemisiltä. Sellasten jotka ovat jo menetetty, joiden jokainen järjen hiven on karannut. Sairaiden. Jos on kyse sairaista, niin miksi sitten tuomitsemme?<br /><br />Poliitikot. Nykyajan jumalhahmot. Miksi vertaan jumaliin, vertaan kun huomaan niin paljon samankaltaisuutta uskontokuntien kanssa. Eri aatteiden ja ihmisten kannattajat lukevat toisten esiin tuomiin asioita kuin "piru raamattua", tuosta sanonnasta tämä ajatelma tuli mieleeni.<br /><br />Miksi asettua ehdolle virkaan jossa saa tämänkaltaista julkisuutta? En voi uskoa rahan olevan motivaattorina. Vallanhalun kentis. Siltikin uskon itse pitkälle tahtoon muutta asioita, siihen että he ovat valmiit laittamaan itsensä likoon suuremman asian puolesta. Sillä siltä tuo vaikuttaa, linkoon itsensä laittamiselta. Kierrokset alkavat olla kohta puoliin täysillä.<br /><br />Miten tässä sitten olla, näiden asioiden kanssa, tässä maailmassa. Onko mikään ihme että pahoinvointi lisääntyy. Onko mikään ihme että hermonsa tulee menetettyä. Että kollegtiivinen suru on tuttu käsite. Että elämässä on joskus niin kovin vaikea olla.<br /><br />Kuka kertoo miten näiden asioiden kanssa ollaan. Kuka laittaa itsensä likoon muuttaakseen maailmaa. Kuka tietää miten se muutetaan. Mitä siihen tarvitaan. Mihin suuntaan pitäisi mennä.<br /><br />Olen sulkenut korvani niin monesti. Kuultuani liikaa, uutisten oltua koko ikäni jokapäiväistä arkeani, suljin kerran yhteyteni. Olin kuulematta. Olin näkemättä. Olin hiljaa itseni kanssa. Vastaanottamatta jatkuvaa virtaa, pahoinvointini voimistajaa. Hiljaisuudessa. Siinä oli outoa olla. Siihen oli totuttelemista. Lopulta siinä oli hyvä olla. Levollinen, lämmin olo. Keskityin itseeni, omaan maailmaani. Välittömässä läheisyydessäni oleviin asioihin.<br /><br />Minä tarvitsin tämän ajan oppiakseni. Virta oli lähellä. Siihen saattoi tarttua jos niin valitsi. Mutta sitä ei ollutkaan pakko ottaa vastaan. En ollut sen huonompi ihminen jos en seurannut. Mutta olin hyvinvoivampi. Olin onnellisempi. Enemmän oma itseni.<br /><br />Minä voin säätää mitä uutisia kuuntelen. Minä verran otan vastaan. Minun ei tarvitse aina tietää kaikkea, eikä ensimmäisten joukossa.<br /><br />Omassa hiljaisuudessani opin itsestäni. Opin sen mihin uskon. Ja minä uskon siihen että voimme jokainen muuttaa maailmaa. Tässä ja nyt. Yksinkertaisesti pysähtymällä. Katsomalla lähimmäisiämme silmiin. Kuulemalla. Olemalla läsnä.<br /><br /><i>&nbsp;Ihmisenä ihmiselle. Se on ensimmäinen askel maailman muuttamiselle. Rakkaus ja kunnioitus.</i><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-7738797298066617902?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-8026704721529137632012-01-10T14:01:00.001+02:002012-01-10T14:01:42.976+02:00Kiitos Katja taas kerran sanoistasi. Sanasi saivat minussa aikaan sykkeen ja omat sanani alkoivat virrata.<br /><br /><a href="http://katjalemberg.blogspot.com/2012/01/paluu-masennukseen.html?showComment=1326194857625#c5816734123437012991" target="_blank">Katjan blogiin tästä linkistä.</a><br /><br /><br />En ole ihmeellinen, en erityinen, en erilainen. Olen tavallinen ihminen. Ihminen joka on saanut rajun pysäytyksen ja huomannut olevansa eräänlaisessa tien risteyksessä. Toisessa suunnassa Kuolema ja toisessa Elämä. Ja minä valitsin Elämän.<br /><br />Olisin voinut vielä monet kerrat valita matkallani kuoleman. Tällä kertaa pienemmällä k;lla sillä nämä muut kuolemat olisivat olleet elävältä kuolemisia, tosin ehkä sillä tavalla paljon tuskallisempia. Ne olisivat olleet niitä kohtia kun olisin jäänyt kitumaan omaan elämääni. Kun olisin asettunut elämään pahoinvoinnissa. Monesti ne kohdat olisivat olleet henkisesti juuri sillä hetkellä helpompia. Mutta minä näin että itseeni katsominen, elämäni katsominen ja tutkiminen suurella tunteella olivat minun tieni, sillä minulla oli edellä kulkija. Ihminen joka oli katsonut samoja asioita eikä ollut kuollut niihin vaan alkanut voida paremmin. Minusta pidettiin kiinni, minuun oltiin sitouduttu. Minä olin sitoutunut elämääni. Siihen että jonakin päivänä alkaisin voida paremmin, että joskus oikeasti, aikuisten oikeasti olisin parantunut ja rakastaisin elämääni.<br /><br />Olen tavallinen, paitsi että kirjoitan julkisesti omalla nimelläni ja omilla kasvoillani. Kirjoitan koska se on sydämenasia minulle.<br /><br />Se että jokainen on tasan samanarvoinen, se että <i>jokainen on erityinen</i>, että jokaisella meistä tulisi olla mahdollisuus, oikeus ja tila katsoa elämäänsä pintaa syvemmältä.<br /><br />Jokaisella on oikeus tutustua omaan herkkyyteensä, omaan voimaansa, omiin intohimoihinsa.<br /><br />Jokaisella on oikeus oppia rakastamaan elämäänsä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-802670472152913763?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-48305432631738864722012-01-04T22:43:00.002+02:002012-01-04T22:46:57.158+02:00Miksi reagoin niin kuin reagoin?<br /><br />Tämä on ollut minulle itselleni niitä peruskysymyksiä itseni tuntemisessa. Miksi missäkin tilanteessa reagoin niin kuin reagoin? Reagointi on minulta itseltäni tullut yleensä tunteen kautta. Vaikka kovin usein olenkin ajatellut että <i>minä tiedän </i>paremmin jossakin tilanteessa, niin mistä se tietoni on sitten tullut. Sehän on tullut tunteiden, arvojen ja oppimani muodostamasta kudoksesta. Luen ja ajattelen ja asiat istuvat jotenkin oppimaani kokonaisuuteen ja muodostuvat tiedoksi. Ja kovin helposti haksahdan ajattelemaan että minä tiedän paremmin kuin muut, varsinkin paremmin kuin he jotka ovat eri mieltä kanssani.<br /><br />Mistä nousee reagointeja. Itselläni suurimmat ja näkyvimmät reagoinnit ovat tulleet siitä kun joku on tallannut rajoja. Astunut tavalla tai toisella niihin asioihin joita olen pitänyt yksityisasioinani, sydämenasioinani tai kohdistuneet henkilökohtaisesti minuun. Ja koska rajani ovat olleet niin heikot, mieltein läpikuultavat, niistä on tullut läpi myös paljon sellaisia asioita jotka eivät minun arkeani juurikaan koske mutta olen samaistunut johonkin toiseen ja siksi minuun on sattunut. Eläinten huono kohtelu on saanut minut itkemään ja taistelemaan asioiden puolesta, mutta samalla olen hukuttautunut siihen asiaan enkä ole katsonut sitä kohtaa että olen reagoinut johonkin sellaiseen joka on kauempana minusta. Jottei minun tarvitsi katsoa itseäni ja sitä miten huonosti olen antanut jonkun kohdella minua, jottei minun ole tarvinnut katsoa itseäni ja sitä miten huonosti olen itse kohdellut itseäni. Kyllä, eläimiä ei saa kohdella minusta huonosti, mutta se ei nostata minussa enää niin suunnattomia tuskan purkauksia ja ahdistuskohtauksia kuin aikaisemmin. Koska olen purkanut jotakin kohtaa itsessäni pois, asettanut sinne uusia asioita, minun ei tarvitse lentää seinään jos jostakin navetasta löytyy joku onneton lehmä. Näin kärjistetysti.<br /><br />Mistä niitä reagointeja on sitten noussut, niitä on tullut minulla kokemista, arvomaailmasta jota olen omaksunut, siitä kuinka itseni ja ympäröivän maailman käsitän.<br /><br />En edelleenkään usko siihen että on olemassa jotenkin oikeita tai vääriä tapoja reagoida. Reagoinnit ovat reagointeja ja kukin meistä ihmisistä on omalla elämänpolullaan omassa kohdassaan. Ja näitä kohtia tulee minusta kunnioittaa, niille tulee antaa arvoa. Sillä ilman näitä kokemia emme saa oppia, sillä oppi tulee kokemasta.<br /><br />Niin paljon voi oppia kirjoista lukemalla ja tenttimällä, mutta on asioita jotka vain täytyy elää läpi oppiakseen. Jotkut meistä kulkevat eri reittiä kuin toiset, eri kohdissa, eri aikaan. Näitä ovat ihmisyyden asiat, asiat joita joskus saa tahkota kerta toisensa jälkeen ennen kuin ymmärtää. Joskus jotkin asiat tulevat helposti, kuin solahtamalla sutjakasti elämään.<br /><br />Minä opin katsomaan omia reagointejani uudella tavalla, ja sukelsin ihmisyyden matkalle.<br /><br />Minä opin katsomaan pintaa syvemmälle, ilmiötasolle. Mitä oikeasti tapahtui, missä oikeasti olin kiinni, mitä oikeasti tunsin - ja tunsin montaa erilaista tunnetta! Ja mitä se tunne minulle kertoi?? Miltä jokin näytti minusta, miltä se mahtoi näyttää muista - ja mitä väliä sillä oli minulle mitä muut ajattelivat? <br /><br />Mitä nämät reagointini kertoivat minulle minusta itsestäni ja minun elämästäni?<br /><br />Huomasin etten usko oikeaan enkä väärään tapaan toimia, uskon prosessihin ihmisissä ja ihmisten välillä.<br /><br />&nbsp;Aloin uskoa että jokainen ihminen ja jokainen asia joka on tullut elämääni on tullut minulle näytettäväksi, elettäväksi, koettavaksi - että minä sain vain katsoa asioita, tapahtumia, tuntemuksiani <i>pintaa syvemmälle</i> eikä yksittäisinä asioina. Mikä on oikein, mikä on väärin - mikä onkin sitten kuitenkin oppimispolkua. <br /><br />Olen jo jonkin aikaa luopunut kokonaan yksittäisten asioiden &amp; ihmisten mainitsemisesta omalla prosessipolullani sillä ne eivät ole olennaisia - minulle on ollut olennaista nähdä mistä oikeasti on kysymys ja mistä sisälläni oikeasti hankaa kun olen hankalassa tilanteessa. Teen tällä kertaa kuitekin poikkeuksen, kaivan itsestäni malliesimerkin.<br /><br />Tilanne oli tälläinen: Olin tekemisissä ihmisen kanssa joka suuresti ärsytti minua. Miltein jokainen hänen lauseensa oli kuin suoraan minulle näpäytykseksi osoitettu. Otin itseeni ärsytystä kun hän kertoi koulutuksestaan, tekemistään työtehtävistä, aiemmista kokemuksistaan, ihmisistä joiden kanssa hän on tekemisissä tai kun hän minusta "ystävällisesti" neuvoi ja opasti. Eipä ollut tässä ihmisessä juurikaan mitään mikä ei olisi minua ärsyttänyt. Kampaus, tapa pitää kynää, juoda kahvia, puhua.. Lista voisi olla loputon. Ja sen voisi kuitata hyvin yksinkertaisesti sillä että olin kateellinen. Oikein, niin olinkin. Mutta mistä? Ja miksi? Eikä kaikki selittynyt kateudella, vaan jouduin tekemään pitkän matkan itseeni tutkien kaikkea mitä tämä ihminen eteeni toi.<br /><br />Ja mitä löysinkään? Tämä äärimmäisen ärsyttävä, ja minusta hankala ihminen, oli minulle sitten se kohta elämässäni jolloin tutustuin reagointeihini oikein kunnolla. Ja samalla itseeni. Sillä eteeni nousivat sanomattomat lapsuuden ja suvun salaisuudet ja tabut, kaikki maailmamme ja yhteiskuntamme epäoikeudenmukaisuudet, kaikki omat pahoinvointia aiheuttavat toimintamallini ja arvojeni laiminlyönnit.<br /><br />Minä opin itsestäni kuinka paljon kaipasin itse huomiota, opin kuinka epävarma olen, kuinka sisimmässäni oli vielä kohtia joita en tuntenut ollenkaan, kuinka heikoksi itseni tunsin vahvempien rinnalla, kuinka kiinni olin pätemisen tarpeessa, kuinka tarvitsin kannustusta tehdäkseni asioita, kuin määritin itseäni tekemisten kautta, kuinka tuntui kuin pohja elämästäni katoaisi jos minut nähtäisiin kaikkialla sellaisena kuin olen.<br /><br />Opin kuinka paljon avoimuus ja suorat ja samalla rakastavat ja rakentavat sanat minulle merkitsevät. Opin että meillä jokaisella on oma polkumme kulkea tässä elämässä ja minun polkuni on tässä ja nyt ja minä itse kuljen sitä ja määritän sen suunnan. Opin luottamaan itseeni enemmän, opin irroittamaan monesta, opin määrittämään itseäni muutenkin kuin tekemisen kautta, opin lopettamaan vertailun muihin ihmisiin, opin rakentamaan elämääni, minun elämääni niin kuin minä halusin.<br /><br />Kyllä, reagointini toisiin ihmisiin ja tilanteisiin on opettanut minulle paljon.<br /><br />On ollut tilanteita joissa olen tarvinnut peilipintaa, toista ihmistä mittaamaan tilannetta jossa olen, sitä että olen puhunut asiat hänelle, ne joissa en itse jaksanut. Minulla on ollut onni siinä, että minulla on ollut puhdasta peilipintaa. Tällä tarkoitan sitä, että jos olen purnannut jostakin ihmisestä, tilanteesta, niin tämä toinen ihminen ei ole alkanut kilvan kanssani haukkua ihmistä tai tilannetta vaan on asettunut kanssani ihmisenä pohtimaan että mitähän tässä nyt on sellaista mikä ei heti näy.<br /><br />Olenkin joskus miettinyt sitä kuinka ihmisenä kasvun tyrehdyttää niin helposti se, että jos asioistaan puhuu niin siinä onkin sitten toinen joka alkaa kilvan haukkumaan sitä samaa tai kertoo sitten siihen oman "kalajuttunsa" heti ilman että edes malttaa kuunnella loppuun sitä mitä minulla oli kerrottavana.<br /><br />Mitä tilanteet siis kertovat? Minulle? Miltä näytän itselleni? Miltä näytän muille? Mitä sieluni janoaa, mitä tarvitsen? Miksi toimin niin kuin toimin? Mistä toimeni nousevat?<br /><br />Ja uskallanko kurkata sinne, taakse reagointieni..?<br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4830543263173886472?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-22168443204454740732012-01-04T17:40:00.002+02:002012-01-04T17:40:53.210+02:00Joskus tulee elämässä hetkiä jolloin isompi pysähtyminen tuntuu tarpeelliselta. Sen katsominen mitä on ollut, mitä on nyt, mitä tulevaisuudessa siintää. Minulle tämä taaksepäin katsomisen hetki on aina hyvin herkkä kohta. Katson nyt yhtä vuotta taaksepäin, tutkin sitä, mietin mitä olen miettinyt, nähnyt, kokenut. Katson kauneutta, katson ahdistusta, katson iloa, katson kohtaamisia, katson suruja, katson huolia... kaikkea sitä mitä ollut on.<br /><br />Nämä katsomisen kohdat ovat tulleet viime vuosina entistä tarpeellisimmiksi, nyt kun olen ymmärtänyt minussa asuvan tarpeen kiteyttää mennyttä, nähdä se mosaiikkimainen kudos josta elämäni on rakentunut. Kun pysähtelen menneen äärelle saan tukevamman jalansijan tähän päivään. Näen entistä selkeämmin asiat oikeissa mittasuhteissaan. Kovin usein tuntuu että asiat paisuvat isommiksi kuin ne ovatkaan sillä hetkellä kun on niihin liittyvien tunteiden pauloissa. Ikuisuudelta tuntunut aika onkin saattanut olla pari viikkoa. Loppumattoman tuntuisen työasian kanssa painiessa on saattanut unohtaa monia muita asioita jotka ovat paljon merkittävämpiä.<br /><br />Kyllä, olen menneeni kanssa matkalla. Sukeltamassa siihen, tuntemassa ja kokemassa viime vuotta ja oppimassa siitä enemmän itsestäni. Minä tarvitsen tämän kohdan saattaakseni jotakin päätökseen jotta saan tyhjää tilaa, puhtaan pöydän sisälleni. Sillä siinä voi alkaa kasvaa uusi...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-2216844320445474073?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-8972320975778022592012-01-03T17:45:00.000+02:002012-01-03T17:45:11.340+02:00Joskus tuntuu että maailma on täynnä harhakuvia. Olen itse elänyt niissä monet kerrat. Olen syksyllä tai tammikuussa päättänyt vakaasti että no nyt alkoitan aivan uuden elämän tavan.. karistan kilot ja hankin huippukunnon. Tähän tavoitteseen olen sitten pyrkinyt itseäni huijaten yleensä juuri noissa elämäni kohdissa jolloin kalenteri on muutenkin täynnä kaikkea mahdollista, pyrkimyksenäni että elämän suuri muutos tapahtuu kuin vasemmalla kädellä toteutettuna, ilman että oikeastaan edes huomaan koko prosessia ja sitten vain yhtenä päivänä heräisin siihen että vaatteet ovat liian isoja ja olen kuoriutunut toukasta perhoseksi melkein kuin itsestään. Tähän on sitten vielä liittynyt sellaisia asioita joita en ole myöntänyt edes itselleni silloin, eli että samalla kun laihtuisin myös muut elämäni vaikeat asiat vain katoaisivat jonnekin. Olisin siis hoikka ja hyväkuntoinen, kaunis, rakastettu, hyväksytty, rennompi jne siinä samalla.<br /><br />Ylipainoon on niin helppo puuttua, se on siinä silmillä nähtävissä koko ajan, käsinkosketeltavissa jopa. Siihen on niin helppo katsoa ja katsoa vielä syyttävästi. Syyttää ylipainoa jaksamattomuudesta, riidoista, huonosta olosta, vinoutuneista ihmissuhteista ja ylipäätänsä kaikesta mahdollisesta. Tästähän ei puhuta, ei suoraan, ei oikeilla sanoilla. Nämä ajatukset ovat siellä piilossa, kuin varjoissa elävät totuudet joita ei sanota jottei niihin joutuisi katsomaan, ajattelemaan uudelleen. Sillä ylipainoinenhan on huonompi ihminen, ylipainonsa kertoo siitä ettei hallitse itseään.. <br /><br />Ja laihtuminenhan on niin helppoa, sehän yhteen ja vähennys laskua loppujen lopuksi. Se määrä joka suusta menee alas pitäisi päivän mittaan sitten sitten kulua käytössä. Näinhän se on. Tämä on totta. Ja tuo yhteen- ja vähennyslaskun avulla on kyllä mahdollista laihtua.<br /><br />Mutta. Ihminen ei ole kone. Syöminen on perustarve joka tuo perusturvallisuutta. Missä ovat tutkimukset jotka kertovat mitä tapahtuu ihmisessä kun johonkin perustavaan laatuiseen asiaan kosketaan? Kuka osaa kertoa kuinka iso prosessi onkaan kyseessä ja mitä kaikkea siihen kuuluu? Koska eihän elämä ole oikeasti niin helppo homma että vain tehdään asioita. Suomalaisella sisulla, pärjääkö sillä ja elää hyvinvoivana ja tasapainoisena yksilönä kun ei enää olla ilman paitaa raivaamassa soita maanviljelykselle. Kun nykyään meillä on tilaa tunteille ja kokemille vaikkei niistä vielä kovin paljoa puhutakaan. Ja kun puhutaan niin aika hiljaa. Sillä jossakin meissä asuu vielä niin syvällä se suomalaisen sisun kunnioitus että joistakin asioista on helpompi tehdä tabuja kuin alkaa katsomaan niihin.<br /><br />Niin monesti minäkin olen tuohon sisu-kohtaan itsessäni törmännyt ja sen kanssa elänyt että olen alkanut näkemään sen tuhoisat vaikutukset itseeni. Sillä jos en laske mukaan omia inhimillisiä tunteitani ja kokemiani niin olen hukassa, kateissa itseltäni ja tavoitteeni jäävät saavuttamatta. Näin on käynyt monesti, lukemattomia kertoja.<br /><br />Olen saanut oppia että elämän muutokset tarvitsevat aikaa. Aikaa tulla, aikaa olla ja asettua. Jokaiseen muutokseen liittyy paljon oppimista. Ja jos kyse on elämäntapoihin liittyvästä asiasta joka on läsnä joka päivä elämässä niin aikaa tarvitaan vielä enemmän. Aikaa ja lempeyttä ja kärsivällisyyttä. Itse olen saanut huomata kuinka ihmeellistä voimaa on oikea-aikaisuudessa. Esimerkiksi liikuntaa olen niin monesti yrittänyt saada elämääni, yleensä sen kaksi kertaa vuodessa, sen kuitenkaan onnistumatta, jäämättä elämääni. Ja kun eräs kaunis päivä tuli hetki että keho halusi lähteä liikkeelle, niin mikä helpotus olikaan kun tuo elementti sujahti elämääni niin helposti. Kiristelemättä, puristelematta, pakottamatta. Kuin olisin laskeutunut jonnekin lämpimään veteen josta olin ollut kauan poissa. Vaikken ollut koskaan ennen elämässäni liikkunut säännöllisesti. Siitäkin huolimatta tarvitsin aikaa.. aikaa liikkumisille ja kaikelle muulle mitä siihen liittyi.<br /><br />Miksi ajattelen juuri nyt tätä asiaa? Koska juuri nyt maailma tuntuu olevan täynnä kauppamiehiä ja naisia tarjoilemassa salikortteja tai alkamassa uutta harrastusta ja samaan aikaa löysin erään blogirjoituksen joka on mielestäni niin tarveemmästä päästä kuin olla ja voi. Naisihminen joka tuntee itsensä ja omat tapansa on aloittanut myös uutta, vuosi sitten. Tästä linkistä pääsee blogikirjoitukseen joka sai minut tämän asian äärelle:&nbsp; <br /><a href="http://liikunnanvihaaja.blogspot.com/2011/12/nain-sen-tein.html" target="_blank">Liikunnanvihaajan blogi</a><br /><br />Itseäni kiduttamatta tänäänkin,<br />Leena<br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-897232097577802259?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-46947632307956746552012-01-02T18:15:00.000+02:002012-01-02T18:15:06.475+02:00Aika katsoa taaksepäin, tehdä tilinpäätöstä viimevuodesta. Mitä kaikkea elämääni on kuulunut, mitä ja millaisia jaksoja, mitä tekemisiä, mitä tekemättä jättämisiä, mistä luopumisia, mitä uutta elämääni on tullut, mitkä asiat ovat muuttuneet..<br /><br />Niin paljon asioita.<br /><br />Keräilen asioita ja ajatuksia tällä hetkellä kolmesta eri kalenterista ja fecebookin aikajanasta. Valokuvat ajattelin myös katsoa läpi. Sillä vaikka olen elänyt tämän vuoden yleisestiottaen irrallani säännöllisistä aikatauluista niin kuitenkin paljon on tapahtunut. Elämä on muokkaantunut. Olen kasvanut. Ihmiset ympärilläni ovat kasvaneet. Vuorovaikutus on samaa kuin ennenkin mutta siihen on tullut uusia sävyjä, uusia asenteita, uusia sanoja, uusia asioita ja jotakin uudenlaista hyväksymistä.<br /><br />Ehkä eniten iloa on tuottanut se että saan entistä enemmän tilaa olla sellainen kuin olen. Kun olen muuttunut ihmisenä niin kovin viimeisten vuosien aikana, on lähelläni olevilla ollut välillä tekemistä muutoksiini totutellessa. Kiireinen, kiereä ja kovin negatiivinenkin ihminen on hidastanut suuresti, pysähtynyt ja kieltäytynyt kovin monista ennen elämääni kuuluneista asioista. Kun asiat olen sisälläni oivaltanut ja ne ovat arkeeni asettuneet, tekemisen tapaani olla, ovat lähelläni olevat ihmiset vasta alkaneet oivaltaa. Niin harvoin ne asioista kertovat sanat tulevat vasta kun olen elänyt joidenkin asioiden kanssa jo jonkin aikaa. Siksi läheisilläni on luultavasti ollut kovinkin vaikeaa. Toisaalta se matka jota olen tehnyt alkaa näkyä myös heissä. Ehkä eniten silloin kun saan omat sanani takaisin joissakin tilanteissa, huomaan heidän omaksuneen paljon.<br /><br />Olen erityisen kiitollinen ystävilleni, niille monille jotka ovat antaneet minun olla matkan päässä. Liittyneenä etäältä, liittymättä joka hetki. Tämä aika elämässäni on sellainen jossa ei ole ollut tilaa kovin läheiselle kanssakäymiselle ystävien kanssa. Olen iloinnut siitä vapaudesta joka on asettunut ystävyyssuhteisiini. Olemme ystäviä omilla tahoillamme. Ja kohdatessamme aika ei ole rakentanut muureja vaan voimme kohdata niissä hetkissä aidosti.<br /><br />Sanat ovat virranneet näppäimistölläni vuolaasti, samoin sanoja on eksynyt hylättyihin kirjekuoriin, vihkoihin, kalenterihin.. Sanat ovat minulle tärkeitä, niiden avulla avaudun, avaan ajatuksiani, tunteita, kokemia. Sanat kertovat ja elävät minulle. Ne ovat valuneet minusta tänä vuonna vuolaasti. Olen yrittänyt joissakin kohdissa olla jotenkin järjestelmällinen niiden kanssa, olen yrittänyt taltuttaa tätä virtaa, olen yrittänyt jaotella niitä jotenkin, kuitenkin onnitumatta millään tavalla kahlitsemaan, rajoittamaan tai edes hallitsemaan niiden virtaa. Ne ovat ja ne tulevat milloin niitä sattuu huvittamaan, missä sattuu huvittamaan. Joskus tuntuu että pääni on täynnä ajatuksia ja sanoja jotka olisi hirvittävän hienoa saada jotenkin suoraan tulostettu ulos, ilman että niitä tarvitsisi kirjoittaa sillä tämä on niin hidasta ja vaatii aina oman aikansa. Olemme erään ystäväni kanssa joskus naureskelleet tarvitsevamme USB-liittimen aivoista suoraan tietokoneeseen. Jotta saisimme tyhjennettyä. Eli tämä vuosi tuntuu olleen ajatusten tyhjentämistä. Niin monta vuotta olen kulkenut sanoitta, että tämä sanojen aukeaminen toikin sitten tullessaan tulvan. Olen kiitollinen vaikka monena yönä olenkin joutunut nousemaan sängystä ja alkamaan kirjoittamaan. Olen kiitollinen koska tänään niitä sanoja on.<br /><br />Viimevuonna minussa heräsi myös eräs uusi ja minusta hyvin yllättävä asia, nimittäin kehollisuuden uudenlainen aikakausi. Aloin liikkumaan säännöllisesti. Tämä on elämässäni kohta joka vie yllättävän paljon aikaa ja joka on kanssani jokainen hetki, mutta josta en osaa vielä kertoa. Tämä on juuri sellainen kohta, että jokin on alkanut elää minussa mutta tässä ei ole vielä sanoja. Ne tulevat - sen tiedän - sitten kun olen elänyt tämänkin asian kanssa kauemmin.<br /><br />Tänään kuin yllättäen mieleeni tuli mitä tähän työhöni tarvitsen. Loin eräänlaisen pohjan joka voi olla joka vuosi samanlainen, vain merkinnät muuttuvat. Ja ajattelin että tästä lähin tulen varmaankin elämään niin että tuohon pohjaan jonka tänään loin tulen joka vuosi merkitsemään itselleni tärkeät ja merkitykselliset asiat.<br /><br />Tunnen tarvetta kyetä katsomaan taaksepäin helposti. Sillä kun tunnen menneen, tiedän paremmin kuka olen, mistä tulen, mitä olen kokenut, mitä elämääni on kuulunut, missä tilanteissa olen valintani tehnyt jne. Ja olen tasapainoisempi ihminen. Kokonainen menneen ja tämän hetken kanssa. Silloin kun menneeni on ollut itselleni epäselvää sotkua se on painanut minua, tuntunut raskaalta kehossa ja mielessä vaikka en ole ymmärtänyt asiayhteyttä. Mennen kokoaminen on ollut kesken ja keskeneräisenä se on rasittanut minua, en ole osannut katsoa mitä tietoja ja taitoja minulle on kertynyt, en nähnyt elämäni palapeliä ja se on ollut rikkonainen. Tässä hetkessä eläminen on ollut senkin takia vaikeaa.<br /><br /><br /><br /><div style="text-align: center;"><i>Tänään tässä ja nyt</i></div><div style="text-align: center;"><i>tunnen rauhan</i></div><div style="text-align: center;"><i>levollisuuden</i></div><div style="text-align: center;"><i>sisälläni&nbsp;</i></div><div style="text-align: center;"><i>sielussani</i></div><div style="text-align: center;"><i>tässä on hyvä olla</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>katsoa eteen ja taakse</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>sitten kiinnittää katse</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>tähän hetkeen</i></div><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4694763230795674655?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-22949739581117396452011-12-31T18:07:00.000+02:002011-12-31T18:07:14.556+02:00<h6 class="uiStreamMessage" data-ft="{&quot;type&quot;:1}" style="font-weight: normal;"><span style="font-size: small;"><span class="messageBody" data-ft="{&quot;type&quot;:3}">Minä lupaan uudelle vuodelle ja loppuelämäkseni:<br /> <br /> Lupaan että en pakota itseäni muutoksiin, vaan annan niiden tulla kun niiden hetki on, asettuen yksi kerrallaan niihin ja tunnustellen tietäni niiden läpi.<br /> <br /> Lupaan itselleni etten häpeä tunteitani ja kyyneleitä sen enempää surun kuin ilon ja onnen ollessa kohdalla.<br /> <br /> Lupaan että parhaani mukaan pysyn rehellisenä itselleni, tunteilleni, kokemilleni ja periaatteilleni. Jotten kuorisi itsestäni pois jotakin sellaista joka on minun voimani ja oman ytimeni intohimoa.<br /> <br /> Lupaan antautua intohimoille ja nautinnoille ja kohtaamisille ja elämän sykkeelle, samoin kun lupaan kääntyä sisäänpäin niinä hetkinä joilloin sisimpäni sitä kaipaa. <br /> <br /> Lupaan katsoa elämää silmiin, rakastaa sitä, elää siinä, tuntea ja kokea voimakkaasti.<br /> <br /> Lupaan että jos joskus en toimi ylläolevilla tavoilla en ota siitä minkäänlaisia paineita sillä silloin olen kohdassa jossa jälleen kerran löydän itsestäni jotakin katsomisen arvoista.<br /> <br /> Lupaan siis olla olemassa sellaisena kuin oikeasti olenkin, juuri siinä kohdassa missä milloinkin olen, ja sitä samaa toivotan teille kaikille muillekin.</span></span></h6><h6 class="uiStreamMessage" data-ft="{&quot;type&quot;:1}" style="font-weight: normal; text-align: center;"><span style="font-size: small;"><span class="messageBody" data-ft="{&quot;type&quot;:3}">****</span></span></h6><h6 class="uiStreamMessage" data-ft="{&quot;type&quot;:1}" style="font-weight: normal; text-align: center;"><span style="font-size: small;">Mitä tilaan tulevaan vuoteen:<br /><br /> Tilaan rauhaa ja rakkautta</span> <span style="font-size: small;"><br /> nähdä kokea ja olla olemassa<br /> rauhaa kokea, rakkautta nähdä<br /> sieluun herkkyyttä ja hellyyttä<br /> voimaa näytää ne<br /> olla olemasssa aitona<br /><br /> Tilaan tyventä ja myrskyä</span> <span style="font-size: small;"><br /><span class="text_exposed_show"> tilaan peilityyntä rikkumatonta<br /> tilaan rajua rikkoutumista vanhoille rakenteille<br /> tilaan muutosta maailmaan<br /> tilaan tilaa ihmisille<br /> ihmisten prosesseille<br /> tilaan näkemistä pahoinvoinnille<br /> tilaan kokemaa hyvinvoinnille<br /> <br /> Tilaan tilaa asettumiseen<br /> uuteen käymisen kohtaan<br /> jossa ymmärrämme paremmin toisiamme<br /> kuuntelemme aidosti<br /> katsomme silmiin nähden toisemme<br /> <br /> Tilaan itselleni jatkuvuutta<br /> keskenerästen prosessien loppuun saattamista<br /> sitten siihen tyhjää tilaa rauhaa ja lepoa<br /> ennen uuden alkamista<br /> <br /> Tilaan uuden oppimista<br /> paremmin näkemistä<br /> herkkyyteni suojaamista<br /> ominaisuuksien käyttöön tuloa uudella tavalla<br /> <br /> Tilaan alkaneen kehollisuuden oivaltamista<br /> tilaan tilaa tälle projektille<br /> uuden elämän tavan rauhalliselle omaksumiselle<br /> <br /> Tilaan kohtuullista toimeentuloa<br /> minulle sinulle kaikille<br /> jottei siitä tarvitsisi unia menettää<br /> eikä liikaan aikaa tuhlata<br /> kuluttaa yli oman tarpeensa<br /> <br /> Tilaan tekemistä oikenlaista<br /> intohimoja sytyttävää<br /> sielua hivelevää<br /> kohtaamisten kautta<br /> <br /> Tilaan tasapainoa<br /> jokaiseen päivään<br /> jokaiseen hetkeen<br /> jokaiseen kohtaamiseen<br /> jollei niin ole toivon sen oivaltamista<br /> <br /> Tilaan kaikkea hyvää<br /> vaikka joskus <br /> hyvän näkee ikävien asioiden kautta<br /> <br /> Tilaan elämään kuuluvia asioita<br /> tilaan oppimiskokemuksia<br /> tilaan uusien asioiden löytymistä<br /> <br /> tilaan ihmisyyden matkan jatkumista</span></span></h6><h6 class="uiStreamMessage" data-ft="{&quot;type&quot;:1}" style="text-align: center;"><span class="messageBody" data-ft="{&quot;type&quot;:3}">&nbsp;</span></h6><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-2294973958111739645?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-72483231916128242792011-12-30T17:20:00.003+02:002011-12-30T17:20:53.883+02:00<span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;">Mitä onni on. Sitä mietin joitakin vuosia sitten enemmän ja vähemmän ja tunsin kadottaneeni kaiken onnen ja edes sen kaltaisenkin elämästäni. Ja sitten tuli eilinen jolloin kirjoitin tämän lauseen:</span><br style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;" /><br style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;" /><span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><i>"Olen joskus mieltänyt itseni "onnen etsijäksi" ja lopultakin onneani en saavuttanut jatkuvasti sitä ajattelemalla ja tarkkailemalla vaan lopulta sen kokonaan unohtamalla ja alkamalla rakentaa elämään</i></span><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; color: #333333; display: inline; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><i>i uudestaan ja alkaen siitä mihin uskon, mitä rakastan, miksi opiskelin mitä opiskelin.. jokin syvempi itseni tuntemisen matka piti käydä ennen kuin onnen tunne tuli. "</i><br /><br />Ja tämän:<br /><br /><i>"Kun onni ei tullut intohimolla ratsastaen ilotulitteiden paukkuessa suurien juhlien aikaan vaan se saapui hiljaa hiipien kuin varoen herättämästä huomiota ja asettui minuun oikeastaan ennen kuin huomasin sen lopulta sitten tulleenkaan. Se onni asui arjessa, ja syntyi pysähtymisen hetkissä jolloin katsoin muita ihmisiä silmiin."</i><br /><br />Onnen anatomia on mielessäni, se hiljaisuus jolla se minuun sitten asettui, se rauha joka sydämeeni sitten tuli. Se kiireettömyyden tunne jossa onni elää minussa. Se vapauden riemu jota koen kun olen irroittanut itseni niin monista kiinnikkeistä, liittyen juuri silloin ja juuri sillä tavalla kuin miltä minusta kulloinkin tuntuu.<br /><br />Ja muistissani niin elävästi ne hetket kun onneani etsin, kiihkeästi, vaativasti, kuin automaattisesti minulle kuuluvana mutta jostakin käsittämättömästä syystä sen menettäneenä tunsin olevani kovin suuresti loukattu ja syrjitty itse elämän ja kanssa kulkijoideni taholta. Ikäänkuin se mitä minulla ei ollut olisi automaattisesti annettu joillekin muille vaikka totuus oli toisenlainen. Mitä jollakin muulla on se ei ole minulta pois vaan jokaisella meistä on oma elämän polku jota kulkea, ja minun polkuni.. niin, se minun polkuni oli kulkea tuskan läpi jotta saisin tuntea sitä mitä tunnen nyt.<br /><br />Monesti mietin myös sitä onko minun polkuni myös sitä että kerron tästä matkasta joka ei ollut ollenkaan helppo. Sillä tuolla tiellä on niin helppo menettää toivo siitä mahdollisuudesta että joskus olisi aidosti onnellinen. Ja kun suomalaiseen tapaan niin usein kätkemme onnemme pelätessämme kateutta, niin onnellisia tarinoita on niin vähän. Siksi kerron myös niistä pimeistä hetkistä kun toivoa ei ollut, hetkistä jolloin olen omalta polultani tuntenut kävelleeni harhaan, umpikujaan josta ei tuntunut olevan pois pääsyä. Ja kuinka kuitenkin jonkun ihmeellisen kaikkeuden siunauksen kautta lopulta pääsin kuitenkin perille. Perille johonkin kohtaan josta matkani jatkuu edelleen. Sillä pääsin tietoon siihen että olemme jokainen matkalla eikä minkään olotilan tarvitse (ehkä ei voikaan olla) pysyvä tai pysähtynyt vaan jokainen muutumme ja muokkaannumme ja teemme jatkuvasti valintoja jotka kasvattavat meitä ihmisinä ja rohkaisevat kokeilemaan maata jalkojemme alla.<br /><br />Sillä jokainen umpikujakin tuntuu olleen tielläni merkityksellinen, jokainen tuskan hetki on kirkastanut minulle jotakin elämästäni, minusta itsestäni.<br /><br />Tämä on niitä hetkiä joita minulle tulee syvässä hiljaisuudessani, niitä joita avautuu eteeni silloin tällöin. Hetkiä jolloin minussa asuu syvä seesteisyys ja suuri rakkaus itseeni, kanssakulkijoihini, elämään itseensä.<br /><br />Voimme kulkea jokapäivä omalla tiellämme oppien uutta ja saavuttaen uusia kohtia elämässämme. Seikkailumatkalla kanssanne tänäänkin.</span><br /><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; color: #333333; display: inline; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><br /></span><br /><span class="text_exposed_show" style="background-color: white; color: #333333; display: inline; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; text-align: left;"><br /></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-7248323191612824279?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-66951730213943695122011-12-30T01:58:00.000+02:002011-12-30T01:58:05.798+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><abbr class="time published" style="color: #888888; font-size: 10pt;" title="2010-12-12T18:40:22+0000"></abbr><br /><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px; text-align: center;">Katsotko taakse tunteesi<br />katsotko taakse tekosi<br />katsotko taakse ajatuksesi<br />katsotko taakse asenteesi<br /><br />mistä syntyy tunteesi<br />mistä syntyy tekosi<br />mistä syntyy ajatuksesi<br />mistä syntyy asenteesi<br /><br />voiko toisinkin tuntea<br />voiko toisinkin tehdä<br />voiko toisinkin ajatella<br />voisiko toisin olla asenteesi<br /><br />mitä haluan tuntea<br />mitä haluan tehdä<br />miten haluan ajatella<br />millaisen haluan asenteen itselleni<br /><br />onko näitä mahdollista muuttaa<br />katsoa uudelleen<br />kurkata mitä niissä on<br />koetella elävässä elämässä<br /><br />ja sitten katsoa uudelleen<br />koeteltuna<br />nähtynä, elettunä<br />vaihtoehdot tutkittuna<br />läpikotaisin pengottuna<br />löytää uutta<br />ja<br />kirkastaa jo olemassaoleva<br />totuudeksi itselleni tunnistettu<br /><br />syvällä itsessäni<br />tunnettuna<br />tehtynä<br />ajateltuna<br />asenteeseen asettuneena.<br /><br /><br />****<br /> <br />Kun jos voisinkin olla<br />tyhjä puhdas viaton<br />kuin valkoinen paperi<br />ilman asenteita<br />ennakkoluuloja<br />omia katsonta kantojani<br />jokainen aamu olisi uusi<br />jokaisessa katseessani asuisi viattomuus<br /><br />Kuin jos voisinkin niin katsoa<br />nähdä asiat puhtaasti<br />jokainen kerta<br />vaikka kokemia olisikin<br /><br />Jotten juurtuisi niihin<br />vaan aina näkisin enemmän<br />aina kasvattaisin kokemiani<br />ymmärtäisin laajemmin<br /><br />Niin haluaisin olla<br />ilman kiinnikkeitä<br />vapaana ymmärtämään uutta<br />toista katsonta kantaa<br /><br />Vapaana ymmärtämään<br />oppimaan aina uutta<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-6695173021394369512?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-66134495103486996442011-12-28T08:19:00.003+02:002011-12-28T08:19:57.128+02:00Joskus sanat ovat kuin helppoheikkejä jotka tarjoilevat helppoa näkemystä, oikotietä muutokseen tai mustavalkoista yksisilmäistä ratkaisua johonkin tilanteeseen näkemättä sitä yksikertaista tosiasiaa että tunteita ei voi lakaista syrjään vaan ne on elettävä, koettava läpi, ennen kuin voi astua johonkin uuteen tietoon, uuteen kohtaan elämässä.<br /><br />Niin kovin usein tuntuu että meiltä odotetaan sanoja joiden avulla voimme helpottaa toisen olotilaa tai hetkeä. Että sanojen avulla olisimme läsnä, tukisimme toisiamme, tarjoilisimme viisauksiamme ja näkemyksiämme. Olisimme "kunnon ihmisiä" kun emme jää sanattomiksi tilanteissa joissa yleisten kanssakäymissääntöjemme mukaan sanoja tarvitaan, miettimättä mistä nämä sosiaalisten suhteiden normitukset nousevat. Sillä niin kovin usein sanat peittävät, kätkevät ja valehtelevat. Ne nousevat niin usein antajansa omasta kohdasta, omasta näkemyksestä, omista kieltämisistä, omista epävarmuuksista, omista auttamisenhaluista ja helppojen ratkaisujen kaipuusta.<br /><br /><br />Kuinka usein olenkaan ollut tilanteessa jossa olen heti tiennyt että tähän ei ole sanoja ja silti vastaanottanut ja antanut niitä. Ollut kätkemässä ja painamassa piiloon jotakin tunnetta joka on elettävä läpi ennen kuin ne oikeat sanat löytyvät, ennen kuin se oikea tieto voi tulla esiin. Sillä jokaisella meistä on oma tietomme, omat sanamme ja omat totuutemme jotka löytyvät meistä jokaisesta itsestämme sitten kun ne tunteet on koettu ja katsottu ja olemme valmiit tilanteessamme ottamaan seuraavan askeleen.<br /><br />Helppoheikkiratkaisujen tyrkyttäminen väärässä kohdassa saattaa vain sotkea tilannetta, painaa esiin nousevaa omaa ratkaisua piiloon, kätkeä sitä entisestään. <br /><br />Ainoat sanat jotka itse voin turvallisesti monissa kohdissa sanoa tai ottaa vastaan ovat oman kokemuksen sanat, sanat jotka kertovat omasta kokemuksesta jossakin tilanteessa. Sillä ne eivät ole helppoheikkejä jotka sulkevat kuulijan vaan päinvastoin avaavat koska ne tuovat näkyville niiden tunteidenkin kirjon joka yleensä tilanteita värittää ja ne niin hankalaksi tekeekin.<br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-6613449510348699644?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-59145692473863512342011-12-27T16:55:00.001+02:002011-12-27T16:55:22.988+02:00<div style="text-align: center;">En näe silmin</div><div style="text-align: center;">tunnustelemalla kuljen</div><div style="text-align: center;">kuuntelemalla itseäni</div><div style="text-align: center;">tunnistan reitin</div><div style="text-align: center;">tieni kulkea tuulessa</div><div style="text-align: center;">tuiskujen läpi elämässä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Silmät harjaantumattomat</div><div style="text-align: center;"> huijaavat katsovaa</div><div style="text-align: center;">näyttävät totuutta väärää</div><div style="text-align: center;">keskeneräistä osittaista</div><div style="text-align: center;">houkuttelevat valoilla ja väreillä</div><div style="text-align: center;">vääriä teitä kulkemaan</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Minä näen</div><div style="text-align: center;">koko kehollani</div><div style="text-align: center;">sisimpäni opastuksella</div><div style="text-align: center;">minä näen enemmän</div><div style="text-align: center;">näen selvemmin</div><div style="text-align: center;">näen tulevan askeleeni</div><div style="text-align: center;">sen joka pitää</div><div style="text-align: center;">jossa maa kannattelee</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kun osaan katsoa</div><div style="text-align: center;">samalla kun kuuntelen sisintäni</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">maa kantaa allani</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-5914569247386351234?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-12306323042663715692011-12-20T22:00:00.001+02:002011-12-20T22:00:34.400+02:00<h6 class="uiStreamMessage" data-ft="{&quot;type&quot;:1}" style="font-weight: normal;"><span style="font-size: small;"><span class="messageBody" data-ft="{&quot;type&quot;:3}">Rakas Joulupukki,<br /> koska et tuonyt näitä viimeksi niin pyydän sitten uudelleen.. tänä vuonna minä toivon samaa kuin viimeksikin: <br /> <br /> - Että jokainen lapsi saisi syntyä rakkauteen ja välittämiseen, ja kasvaa luottamuksessa ja toivossa ja ilossa.<br /> <br /> - Että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus löytää ja valita se ammatti jonka kokevat kutsumuksekseen.<br /> <br /> - Että kaikilla olisi töitä ja töissä hyvä työilmapiiri jossa saisi toteuttaa itseään.<br /> <br /> - Että työstä saamallaan palkalla tulisi kohtuullisesti toimeen ilman jatkuvaa miettimistä.<br /> <br /> - Että meillä kaikilla olisi perhe ja rakkaita ystäviä.<br /> <br /> - Että ihmiset pysähtyisivät katsomaan toisiaan ja huomaisivat ensisijaisesti kaikki ne asiat jotka yhdistävät meitä.<br /> <br /> Rakas Joulupukki, kaikkea tätä ei tarvitse antaa kerralla jouluaattona. Jos vaikka ripottelisit ensivuoden aikana näitä. Tai jos oikein tiukkaa tekee niin jos näistä saisi yhdenkin?<br /> <br /> Terveisin Leena - yhä joulun ihmettä odottaen ♥</span></span></h6><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1230632304266371569?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-84072431091104239952011-12-19T20:58:00.002+02:002011-12-19T20:58:22.257+02:00<div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Aina ei sielussa soi</div><div style="text-align: center;">ei kuulu säveliä kauniita</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Arjen kauneutta on</div><div style="text-align: center;">rauhallinen hiljaisuus</div><div style="text-align: center;">keskellä tekemisten</div><div style="text-align: center;">tekemättömyys</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">raukeana olemisen siedettävä keveys</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-8407243109110423995?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-11296844578617138762011-12-15T13:40:00.000+02:002011-12-15T13:42:10.537+02:00<div style="text-align: center;">Pahoinvoinnissani</div><div style="text-align: center;">reagoin äärilaidoin</div><div style="text-align: center;">en ollenkaan</div><div style="text-align: center;">tai&nbsp;</div><div style="text-align: center;">kovaa ja korkealta</div><div style="text-align: center;">enkä pystynyt säätelemään</div><div style="text-align: center;">mitään</div><div style="text-align: center;">olin avuton reagointieni kanssa</div><div style="text-align: center;">mitä voin tehdä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">pakenin</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">masennuksen tummaan syliin</div><div style="text-align: center;">pimeyteen</div><div style="text-align: center;">olemassaolon rajamaille</div><div style="text-align: center;">painottomaan tilaan</div><div style="text-align: center;">jossa mikään ei koskettanut</div><div style="text-align: center;">mikään ei satuttanut minua</div><div style="text-align: center;">sain olla rauhassa</div><div style="text-align: center;">sain levätä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">jos olisin saanut valita itse</div><div style="text-align: center;">sinne olisin jäänyt</div><div style="text-align: center;">iäksi turvaan ulkomaailmalta</div><div style="text-align: center;">jossa jokainen hetki oli tuskaisen kivulias</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">masennuksen tummaan syliin</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">hellin rakastajani</div><div style="text-align: center;">antelian kumppanini</div><div style="text-align: center;">suurin opettajani</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kuin rakas lapseni</div><div style="text-align: center;">ainoa ilon tuottaja</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: left;">Siis kun vaivuin masennukseen, minulle se oli terve reaktio siihen miltä minusta tuntui. Kun kaikki tuntui pahalta, mikä olisi terveempää kuin vetäytyä. Ottaa se hetki. Minä en osannut sitä. Kehoni osasi. Se laski minut masennukseen, turvaan. Muuten olisin kai kuollut.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1129684457861713876?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-69585071584609198392011-12-13T18:33:00.000+02:002011-12-13T18:33:46.053+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><br /></h2><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;">Josko voisi itsensä tuntea</div><div style="text-align: center;">läpikotaisin kauttaaltaan</div><div style="text-align: center;">olisiko matkani lopussa</div><div style="text-align: center;">aika jättää maailma tutkittu</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">niin kuin sipulia kuorisin</div><div style="text-align: center;">itsestäni paljastuu jatkuvasti</div><div style="text-align: center;">uusia poimuja ja kerrostumia</div><div style="text-align: center;">alan olla kohdassa uudenlaisessa</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">omia mysteerejäni tutkin</div><div style="text-align: center;">ehkä siksi sinä itsessäsi</div><div style="text-align: center;">et olekaan mysteeri minulle</div><div style="text-align: center;">koska jokaisella meistä omat mysteerimme</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">jos sinusta peilaan ja näen</div><div style="text-align: center;">näen omat salaisuuteni</div><div style="text-align: center;">ja innostun sielussani</div><div style="text-align: center;">kuinka paljon vielä tutkittavaa</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">sillä miltä se tuntuisikaan</div><div style="text-align: center;">jos joskus huomaisin</div><div style="text-align: center;">tutkineeni kaiken itsessäni</div><div style="text-align: center;">kuinka pieni olisinkaan</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">jos yksi ihmisikä riittäisi</div><div style="text-align: center;">tuntemaan sielun ihmisen</div><div style="text-align: center;">olisi sielu pienen pieni</div><div style="text-align: center;">rajattu raameihin tiukkoihin</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">ei ihmisen sielu ja sisin</div><div style="text-align: center;">pieneen mahdu kenenkään</div><div style="text-align: center;">siellä on niin paljon</div><div style="text-align: center;">loputtomia matkoja tehdä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">tutkimattomia mantereita</div><div style="text-align: center;">syvyyksiä merien mustien</div><div style="text-align: center;">lentoja äärettömiin avaruuksiin</div><div style="text-align: center;">tasoihin toisenlaisen olemisen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">itsestäni voin löytää</div><div style="text-align: center;">aina uudestaan ja uudestaan</div><div style="text-align: center;">aarteita ja uskomattomia</div><div style="text-align: center;">elämisen rikkauksia loputtomia</div><div><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-6958507158460919839?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-9998193080324469892011-12-09T10:17:00.000+02:002011-12-09T10:18:08.599+02:00Masennuksen mustan, mitään tekemättömyyden, tuskien taipaleen takaa kulkiessani matkaa takaisin elämään sielussani on intohimon tuli voimistunut hetki hetkeltä. Milloin se oli minussa vailla liekkiä, milloin heikosti hohkaavana, milloin pienellä liekillä voimistuen hetki hetkeltä.. Tuo intohimo elämään kasvoi voimakkaammaksi kuin mitä se oli ennen masennusta. Sillä minä sain itse kokea sen hetken joka tuntui kuolemalta, hetken jossa tuota elämän halua, poltetta ja himoa ei ollut. Siihen hetkeen verraten kaikki mitä kohtaan tuntuu uskomattoman upealta. Mitä teenkin, se tuntuu huikean paljon hienommalta ja voimakkaammalta kuin aiemmin.<br /><br /><div style="text-align: center;"><i>Masennuksen turtuuden</i></div><div style="text-align: center;"><i>kivun tuskan ahdistuksen</i></div><div style="text-align: center;"><i>henkisen kuoleman kai koin</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei sielu soinut</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei henki palanut</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei keho rakastanut</i></div><div style="text-align: center;"><i>olin pohjassa meren</i></div><div style="text-align: center;"><i>syvän läpitunkemattoman</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Valo kurkotti sinne</i></div><div style="text-align: center;"><i>sain hengittää hyvää</i></div><div style="text-align: center;"><i>hiljalleen antautua&nbsp;</i></div><div style="text-align: center;"><i>uuteen aikaan astua</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Eikä mikään ollut kuin ennen</i></div><div style="text-align: center;"><i>värit jumalaiset kaikkialla</i></div><div style="text-align: center;"><i>soinnut maailman sisällänikin</i></div><div style="text-align: center;"><i>tanssin elämälle</i></div><div style="text-align: center;"><i>tanssin kuolemalle</i></div><div style="text-align: center;"><i>tanssin tälle hetkelle</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Minä koin sen tuskan</i></div><div style="text-align: center;"><i>minä saatoin sieltä nousta</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Minä tunnen itseni</i></div><div style="text-align: center;"><i>minä tunnen maailman</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Rakastan joka hetkeä</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Olen kiitollinen jokaisesta henkäyksestä</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Elämä Rakastettuni</i></div><br />Kuinka elämää eläisi onnellisena odottaen jotakin toista hetkeä. Kuinka eläisi intohimoisesti jos sulkisin tämän kohdan itsestäni aika ajoin. Kuinka voisin jaksaa tehdä töitä jos ne ovat vain jatkuvaa puurtamista.<br /><br />Intohimo on elämäni voima. Se henki joka saa aikaan, joka antaa virran tekemiselle, olemiselle, kuuntelemiselle, kaikelle liikkeelle ja liikkumattomuudelle joka on olemassa.<br /><br />Mustan jälkeen valo häikäisee ihanasti edelleen. Joka päivä. Se kantaa minua kaikessa mitä olen, kaikessa mitä teen.<br /><br />Tänään olen järjestellyt kuitteja, vaihtanut roskiksen ja kohta siirryn maksamaan laskuja. Toimia jotka tuntuivat joskus tylsiltä, toisarvoisilta, turhauttavilta ja raskailta arkipäivän rutiineilta tuntuvat tänään ihanilta rutiineilta ja voin sukeltaa kuittimereen tutkimaan mitä kaikkea sieltä löytyykään. Sillä on ollut hetki jolloin en kyennyt. On ollut hetki jolloin otteeni kaikkeen on ollut lähellä menettää merkityksensä. Tänään niin monilla asioilla on niin monia erilaisia merkityksiä ja katsontakantani on muuttunut täysin.<br /><br />Minä saan tehdä asioita, saan järjestellä kuitteja ja maksaa laskuja. Siinä on mieltä, se kantaa elämääni. Elämää jota rakastan intohimoisesti.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-999819308032446989?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-14866828191932155262011-12-08T15:01:00.001+02:002011-12-08T15:07:34.338+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;">Tämä teksti purkaantui minusta eräälle keskustelupalstalle ja siirsin sen tänne, varsinkin tuon elintapoja koskevan asian takia..</span><br /><span class="Apple-style-span" style="color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: x-small;"><span class="Apple-style-span" style="line-height: 18px;"><br /></span></span><br /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;">"Minun masennukseni oli tuollainen "möykky" sairaus, kuten aloittaja kuvailee. Mutta tuohon möykkyyn kiinni pääseminen oli vaikeaa. Siellä on niin paljon kaikkea mitä olin elämääni elämäni varrella ottanut sitä tarkemmin tutkimatta. Uskomuksia, opetuksia, asioita joita en ollut elänyt todeksi. Kovin on tekemis-suoritteinen tämä yhteiskuntamme. Mutta ei ihmisen arvo sitten lopulta ollutkaan minun mielestäni tekemisistä riippuvainen.. Paljon tuossa möykyssä oli myös sitä kun en osannut katsoa elämääni kokonaisuutena. En hahmottanut itseäni, en elämääni. Tietoni, taitoni ja ominaisuuteni ovat minulta kätkössä.</span><br style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><br style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;">Olen samaa mieltä siinä, että masennuksen akuuttivaiheessa on aivan turha antaa elintapavinkkejä. Kun masentunut ei kerta kaikkiaan jaksa ja ne vain rasittavat. Tärkeää on levätä sillä masentunut on väsynyt henkisesti ja fyysisesti. Tätä väsymystä on masennusta kokemattomien niin vaikea ymmärtää, kun he mieltävät sen terveeksi väsymykseksi. Eivät sellaiseksi kokonaisvaltaiseksi kuin minkä minä elin lävitse.&nbsp;</span><br style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><br style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;">(kirjoitan blogia&nbsp;</span><a href="http://elamarakastettuni.blogspot.com/" style="background-color: #ebf5ff; border-bottom-width: 0px; border-color: initial; border-left-width: 0px; border-right-width: 0px; border-style: initial; border-top-width: 0px; color: #2b75a6; cursor: pointer; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; padding-bottom: 0px; padding-left: 0px; padding-right: 0px; padding-top: 0px; text-decoration: none; vertical-align: baseline;" target="_blank" title="http://elamarakastettuni.blogspot.com/">http://elamarakastettuni.blogspot.com/</a><span class="Apple-style-span" style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;">&nbsp;juuri siksi että masennusta kokemattomat saisivat jonkinlaista kosketusta siihen miltä mm tämä väsymys tuntuu)</span><br style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><br style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;">Elintavoilla on kuitenkin hyvin suuri merkitys kuntoutumisvaiheessa. Siinä kohdassa kun väsymys alkaa hieman väistyä. Sillä oikeasti ainakin minä suorastaan makasin kuukausi tolkulla. Jos en olisi ruvennut kiinnittämään huomiota mm ravintoon niin olisin varmaankin jäänyt sinne sänkyyn. Sillä eihän sieltä jaksa nousta jollei ole fyysistä energiaa. Mutta esim kunnon kohottaminen alkoi vasta monta vuotta sen jälkeen kun olin jo parantunut. Sillä muutokset elämässä, varsinkin elämäntapaan liittyvät vievät todella paljon aikaa ja energiaa. Silloin kun kuntoutuu niin ei kerta kaikkiaan voi ottaa montaa projektia, ei voi muuttaa kaikkea kerralla. Silleen niinkuin että no nyt mä aloitan elämäntavan, tänä maanantaina. Se ei kanna, sillä vaikka nykyään tykättäisiinkin siitä että muuttuu helposti ja nopeasti niin kovin, niin se ei ole kestävää. Itse aloitin ravinnosta ja syömään opettelu oli iso juttu ihmiselle joka aiemmin aamulla vain joi kahvia ja poltti tupakkaa.&nbsp;</span><br style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><br style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;">Ravinto kuitenkin antoi minulle energiaa siihen henkiseenkin kuntoutumiseen.</span><br style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><br style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;" /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;">Miksi minä masennuin, masennuin kaikeasta käsittelemättömästä, kokonaisuuksieni hallitsemattomuudesta, möykyistä menneisyydessä, kiireestä ja pysähtymättömyydestä. Siitä että en antanut aikaa itselleni, en nähnyt vahingollisia toimintamallejani, en elänyt arvojani todeksi.&nbsp;</span><br /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><br /></span><br /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;">Miksi on meitä masentuneita niin paljon, mietin että siksi kun maailma tarvitsee meitä näyttämään tämän ajan puutteet, rakenteet jotka eivät tuo hyvinvointia. Olemme kohdassa jossa monet kärsivät. Me jotka olemme sairastuneet ja moni kärsii elämässään ilman että ovat näin suuresti masentuneet, sairastuneet. Olemme kuvia maailmamme kasvoista, olemme täällä kertomassa että kehitys ja kasvu eivät voi kertoa ainostaan rahan ja talouden maailmasta jotta voimme ihmiskuntana kasvaa kukoistukseemme."</span><br /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #ebf5ff; color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: 13px; line-height: 18px;"><br /></span><br /><span class="Apple-style-span" style="color: #323232; font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; font-size: x-small;"><span class="Apple-style-span" style="line-height: 18px;"><br /></span></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1486682819193215526?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-15750224036216063762011-12-06T00:21:00.000+02:002011-12-06T00:21:06.438+02:00<div style="text-align: center;"><i>Vapaus olla minä</i></div><div style="text-align: center;"><i>sellaisena kuin olen</i></div><div style="text-align: center;"><i>ilman naamioita</i></div><div style="text-align: center;"><i>ilman suojamuuria</i></div><div style="text-align: center;"><i>avoimena aitona</i></div><div style="text-align: center;"><i>elämänhaluisena</i></div><div style="text-align: center;"><i>masentuneena</i></div><div style="text-align: center;"><i>synkkänä</i></div><div style="text-align: center;"><i>väsyneenä</i><br /><i>vammautuneena </i></div><div style="text-align: center;"><i>sellaisena kuin olen</i></div><div style="text-align: center;"><i>juuri silloin kun siltä tuntuu</i><br /><br /><i>Vapaus</i><br /><i>voida niin hyvin että jaksaa valittaa</i><br /><i>harmistua kun astuu koirankakkaan</i><br /><i><br /></i><br /><i>Vapaus&nbsp;</i><br /><i>ei tunne todellista vilua eikä nälkää</i><br /><i>ei ole kohdannut kidutusta</i><br /><i><br /></i><br /><i>Vapaus</i><br /><i>voida huonosti hyvinvoinnissa</i><br /><i>nähdä yhteiskunnan ongelmat</i><br /><i>vatsa täynnä katto pään päällä</i><br /><i>kyseenalaistaa hyvinvointia</i><br /><i>nostaa näkyväksi pahoinvointia</i><br /><i><br /></i><br /><i>Vapaus</i><br /><i>kun saa voida henkisesti huonosti</i><br /><i>kun kaikki energia ei mene</i><br /><i>hengissä pysymiseen</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Vapaus sanoa&nbsp;</i></div><div style="text-align: center;"><i>mitä ajattelen mistäkin</i></div><div style="text-align: center;"><i>ilman pelkoa vainosta</i></div><div style="text-align: center;"><i>ilman elämänteiden tukkeutumista</i></div><div style="text-align: center;"><i>vapaus sanoa ja tulla kuulluksi</i><br /></div><div style="text-align: center;"><i>Vapaus olla ihminen</i></div><div style="text-align: center;"><i>sanojen kautta liittyä toisiin</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Vapaus kohdata</i></div><div style="text-align: center;"><i>liikkua keskellä ihmisten</i></div><div style="text-align: center;"><i>katsoa silmiin</i></div><div style="text-align: center;"><i>kuulla ja olla kuultavana</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Vapaus </i></div><div style="text-align: center;"><i>elää omaa elämää</i></div><div style="text-align: center;"><i>oman näköistä</i></div><div style="text-align: center;"><i>itse rakennettua</i></div><div style="text-align: center;"><i>omilla valinnoilla kuorrutettua</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Vapaus valita</i></div><div style="text-align: center;"><i>mitä elämääni haluan</i></div><div style="text-align: center;"><i>mitä taitoa kehitän</i></div><div style="text-align: center;"><i>mitä tietoa hankin</i></div><div style="text-align: center;"><i>mitä ominaisuuttani jalostan</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Vapaus valita</i></div><div style="text-align: center;"><i>ihmiset ympärilläni</i></div><div style="text-align: center;"><i>taloudellinen arvo elämässäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>paikka jossa asua</i></div><div style="text-align: center;"><i>oma ajankäyttöni</i></div><div style="text-align: center;"><i>harrastukseni</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>elämäni kokonaisuus</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i><br /><i><br /></i><br /><i>***</i><br /><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Vapaus sisälläni</i></div><div style="text-align: center;"><i>Vapaus maassani</i></div><div style="text-align: center;"><i></i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Kiitos sotiemme veteraanit</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Kiitos rohkeat päättäjät</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Kiitos</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Saamme olla vapaita</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille vapaille!</i></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1575022403621606376?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-90490304995403597482011-12-05T13:11:00.000+02:002011-12-05T13:12:54.725+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px;"><span class="Apple-style-span" style="font-size: small; font-weight: normal;">Minua arvostettiin, minua kuunneltiin, sanoillani oli merkitystä, niitä jopa odotettiin ja pyydettiin.</span></h2><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;">Sitten sairastuin, sain diagnoosin ja minut merkittiin. &nbsp;Erilaiseksi. Entiseen tunnistamattomaksi. Entisyydessä minua edelleen arvostettiin. Minua ja sanoja odotettiin, pyydettiin ja asiat alkoivat liikkumaan niiden voimalla.<br />Mutta oli kohta jossa puhuin tosia, elämäni tärkeitä asioita. Ja siellä sanoja ei odotettu, niitä ei arvostettu ja niitä väkinäisesti kuunneltiin.<br /><br />Minun oli niin vaikea olla tuossa kohdassa. Kun jotain mikä minulla oli, mitä pidin itsestään selvänä, katosi jonnekin jostain ihmeen syystä. Vajosi, pieneni, muuttui olemattomaksi.<br /><br />Jatkoin vierailujani entisyydessä. Edelleen sanojani arvostettiin, niitä kuunneltiin ja niihin reagoitiin, entisyydessä joka ei ollut minulle enää niin tärkeä. Koska siellä ei ollut elämästäni kyse, syvistä vesistä ja suunnattomista hädän totuuksista.<br /><br />Odotin ja odotin oikeaa kohtaa jolloin sanani alkaisivat painaa, saada sitä pintaa johon tarttuisivat, kasvaisivat mittaansa, saisivat takaisin arvonsa, alkaisivat olla merkityksellisiä ja arvokkaita ja niitä odotettaisiin, kuunneltaisiin ja niihin reagoitaisiin. Niihin sanoihin jotka kertoivat totuutta, olivat tärkeitä elämäni sanoja.<br /><br />Minä yritin. Miten minä yritinkään tulla kuulluksi. Muutin sanojani, pyörittelin merkityksiä, väänsin totuuksia helpommin vastaan otettavaksi, taivutin itseäni monelle mutkalle tullakseni kuulluksi. Pinnistelin diagnoosin ja kuntoutujan roolin takana, se oli laskeutunut ylleni peittämään kaiken sen mitä aiemmin olin. Ihmisyyteni, arvokkuuteni, merkitykseni kätkeytyivät salaperäisen diagnoosin taakse. Minusta tuli tyhmempi, taitamattomampi, tietämättömämpi. Minulle ei kerrottu asioita kuten ennen, en saanut itse päättää ja tehdä ratkaisujani jotka koskivat minun syviä omia totuuksiani, minun elämääni.<br /><br />Suoja, turva, kuulluksi tuleminen ? Sanojen merkitys, riippumatta siitä olenko missä asemassa tahansa. Missä oli tasa-arvo? Löysin jotain aivan muuta kuin odotin ja mitä olisin tarvinnut.<br /><br />Ja kun löysin heidät jotka kuulivat minut, eivät kätkeneet totuuksia, taivuttaneet todellisuuttani oman arvionsa mukaan minusta, heidät jotka pitivät sanojani tärkeinä ja merkityksellisinä, heidät jotka näkivät että taistelin elämästäni todella, oli minulla mahdollisuus alkaa kuntoutumaan. <i>Totuudessa ja avoimuudessa ja selitellen sanoja ja käsitteitä, tiedossa siinä että kaikkeen ei juuri nyt ole vastausta, minun elämäni muuttui.</i> Kasvoin ihmisenä kohisten kukoistukseen.<br /><br />Mietin mitä ja miksi matkallani kävi niin kuin kävi. Omassa voimassani, ei toisten, arvostaen itse itseäni, sanojani ja kokemuksiani, uskallan katsoa tätäkin. Huomaan asettuvani samaan kuin kanssani aiemmin asioineet: varovaisuuteen - mitä voin sanoa etten vahingoita, riko jotakin rakennetta, riko jonkun ihmisen ammattilaisidentiteettiä. Miettiväni miten menisin mutkalle, muuttelisin sanojani, pyörittelisin merkityksiä, vääntäisin totuuden helpommin kuultavaksi ja vastaanotettavaksi. Ja tulen taas tyhmemmäksi, taitamattomammaksi ja tietämättömämmäksi. Sillä onhan minussa se tieto että avoimuus ja totuus ovat ne jotka kaikuvat ja kuuluvat ja joihin voi alkaa rakentaa uutta. Sellaista uutta jossa kuntoutujaa kuullaan.<br /><br />Kaikkeen ei ole vielä vastauksia, minä asetuin siihen. Miksi väheksyisin muiden kykyä asettua tietämättömyyteen ?<br /><br />Ja jos minä kaipasin totuutta ja avoimuutta, miksi kuvittelen että muut kavahtavat niitä ?<br />Missä alkaa ja loppuu minun vastuuni ? Nämä sanat ovat vastuullani ja vastuuni kannan.<br />On muiden vastuulla lukea, kuulla sanani.<br /><br />Leena Kärras 15.10.2010<br /><br /><br />Tämä oli tekstini reilun vuoden takaa, ja allekirjoitan sen edelleen. Sillä edelleen muistan sen hädän sisälläni. Sen tunteen kuinka kanssani sairauteni kautta mukana olevat tuntuivat tietävän jotakin enemmän kuin minä. Ja kuinka minusta hiljalleen alkoi tuntua että se ei olekaan totta. Että ne ulkoa opitut asiat eivät vastanneetkaan siihen tarpeeseen joka minulla oli. Että ne sanat ja asiat eivät olleetkaan minulle kuntoutumiseni kannalta niitä oikeita.<br /><br />Oli suunnattoman vaikea kohta heikkona huomata omaavansa sisimmässään kyseenalaistamisen liekki. Tuo liekki lepatti minussa ja sai voimaa lopulta niin paljon että tämäkin teksti sai tulla julki.<br /><br />Tänään olen saanut kokea monia kertoja sen että minua kuullaan. Että asioilla joita olen läpi käynyt on ollut merkitystä paitsi minulle myös muille ihmisille. Merkitystä jota ei saavuteta ammattisanastolla tai ulkopäin tarkkailemalla. Se mitä minulle on tapahtunut, se mitä olen elänyt läpi, mitä olen kokenut ja kokemastani oppinut on ihmisen matkaa omaa itseensä ja ympäröivän yhteiskunnan jäseneksi. Siihen en päässyt peittelemällä itseäni, sulkemalla jotakin avoimuuden kohtaani pois, enkä myöskään hiljaa olemalla. Sillä olen kokonainen ihminen, kaikkine niine asioine joita minulla ja minussa on.<br /><br />Oman kokemani kautta en voi kenenkään ihmisen kokemaa myöskään sulkea pois. Sillä jokainen kokema on arvokas ja kertoo aikamme ilmiöistä ja ihmisenä olemisesta.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-9049030499540359748?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-6670760723054927822011-12-03T12:29:00.001+02:002011-12-03T13:23:39.434+02:00Ennen elämässäni kun elin suorittamisen ja kiireen maailmassa, ostin kovin helposti kaikkea mahdollista rihkamaa joululahjoiksi. Siis sitä tavaraa mitä marketit ja pikkuliikkeet ovat pullollaan tähän aikaan vuodesta. Ja sain itsekin samaa tavaraa joka avaamisen jälkeen jäi kaappeihin sitten seisomaan käyttämättömänä. Sen tavaran merkitys oli kuitata jotakin käsittämätöntä suorittamista ja antamisen ja saamisen tasapainoa. Keneltä olin saanut, hänelle annoin, katsoin että lahjat arvoltaan vastasivat toisiaan ja tein listoja muistaakseni näitä asioista. Sillä kaupasta ostettu joulupukin muotoinen kynttilä / suklaarasia nyt ei vain ole sellainen lahja joka säilyisi lahjan antajan tai saajan mielessä kovinkaan pitkään.<br /><br />Kun aloin katsella ympärilleni aloin näkemään näitä älyttömyyksiä. Näin kuinka tungin itseni joka joulu jonkin sellaiseen maailmaan jossa minun oli suunnattoman huono olla. Väkersin kiireessä joulukortteja tunnelmassa jossa joulun rauha ei todellakaan ollut mielessäni. Juoksin kaupoissa kärsivänä ja kärsimättömänä oman jaksamiseni rajamailla. Minulla oli lista jossa oli nimiä ja pohdiskelin mitä niille nimille <i>piti</i> ostaa jotta ostamisen kierteen tasapaino säilyisi. <br /><br />Tuli joulu jolloin en lähettänyt ainuttakaan joulukorttia. Olin väsynyt joten en jaksanut. Ja olin korviani myöden täynnä sitä kohtaa itsessäni joka <i>suorittaa</i> asioita. Tuo oli se puhdistava kokema minulle. Taivas ei tippunut, kukaan ei kysellyt perään. Ja itsestäni tuntui suunnattoman hyvältä.<br /><br />Olen ihmisenä sellainen että haluan antaa, haluan muistaa minulle tärkeitä ihmisiä. Tuntuu että jouluna se on kulttuurimme mukaan luvallisempaa kuin muulloin. Oikeastaan hyvin harva ihminen tuntuu kestävän pyyteetöntä antamista joka taas olisi minulle hyvin luonnollista. Kysymykset "oletko nyt varma että haluat antaa tämän mulle" tyrehdyttävät helposti minussa jotakin kohtaa, se tekee antamisesta jotenkin kiusallisempaa, hankalampaa. Aivan kuin antaminen ja saaminen eivät olisi ihmiselämän luonnollisia asioita siinä kuin hymy tai erilaiset mielipiteet. Kun antamiselle on annettu taloudellinen arvo, siitä on samalla kadonnnut jotakin sellaista vapautta ja välittämistä jota ainakin minä kaipaan.<br /><br />Sillä antamisessa vapaus tarkoittaa sitä että minä en odota tältä ihmiseltä jolle minä annan, mitään vastiketta. Minusta se vastike tulee itsestään jostakin paikasta mitä en tiedä, sitten kun sen aika on&nbsp; ja minä olen sen itse valmis vastaanottamaan. (Se että minä annan jotakin aineellista ei tarkoita sitä että saisin jotakin aineellista takaisin. Kovin usein elämän parhaat asiat ovatkin aineettomia.) Sillä hyvän vastaanottaminen on minusta itsessään kyky joka ei ole suinkaan itsestään selvyys, vaan siihen liittyy paljon erilaisia asioita.<br /><br />Haluan antaa pari joululahjavinkkiä jotka omasta uupumus- ja masennuskokemastani katsoen ovat sellaisia joita voin suositella, sellaisia jotka lisäävät hyvinvointia eivätkä tuo sitä pahoinvointia joka kärääsäpaketin aukaisemisesta tulee.<br /><br />Elämyslahjavinkkejä:<span style="color: red;">&nbsp;</span><a href="http://joulu.hsy.uxi.fi/" style="color: red;" target="_blank">Lahjavinkkejä</a><span style="color: red;"> </span>Tässä Helsingin seudun ympäristöpalveluiden keräämässä listassa on oikeastaan suurin osa (kaikki?) vinkeistä sellaisia jotka käyvät muuallekin kuin helsinkiin. Koska lahja joka on tarpeellinen on mielestäni parempi, lahja joka hemmottelee arjen keskellä on paras, ja lahja jossa sisältönä on&nbsp; kohtaaminen on arvosteluasteikon yläpuolella. Näitä selattuaan alkaa kirkastumaan moni asia jota saattaa läheisilleen antaa, sellaista joka ei pölyynny nurkissa vaan on elämässä läsnäoleva lahja..<br /><br />Sisimmän hunajaa: <a href="https://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&amp;itemcode=9789525880137" style="color: red;" target="_blank">Katja Lemberg: Matkalla omaan voimaan </a><br /><i>"Runoteos Matkalla omaan voimaan kertoo masennuksesta ja pitkästä matkasta takaisin tasapainoiseen elämään. Katja Lemberg on vakavasta masennuksesta parantunut äiti, nainen, työntekijä, ihminen. Sittemmin hän on tehnyt myös mielenterveystyötä. Katja kirjoittaa kokemastaan masennuksesta ja omakohtaisesta matkastaan. Hän kirjoittaa asioista, joista itse olisi halunnut kuulla ja lukea voidessaan huonosti. Asioista, joita hän on oivaltanut matkallaan ja haluaa jakaa tueksi muiden elämänmatkoille."&nbsp;</i><br />Katja Lemberg avaa näkymiä pahoinvointiin, masennukseen ja matkaan takaisin tasapainoon. Suosittelen lämpimästi. Tämän olisin itse halunnut lukea jo paljon ennen kuin sairastuin uupumukseen ja masennukseen. <br /><br />Joulussa parastahan eivät ole lahjat, vaan yhdessäolo viettäen juhla-aikaa. Siihen peilaan tänään niin paljon. Sillä sydämeeni en talleta uutta tekniikkaa, vaan kohtaamisia ja elämyksiä. Sinne taltioituvat elämän tähtihetket olivat ne sitten raskaita tai raikkaita. Kultaisimpia ovat minulle ne kun perheeni on lähelläni. Kun rakkaani hymyilevät minulle. Ja kaunein sinfonia korvilleni on yhteinen nauru. Lämpimintä hiljaisuuskin on perheen kesken joulun rauhassa. <br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-667076072305492782?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-45527139437738816312011-12-01T21:48:00.000+02:002011-12-01T21:48:34.959+02:00Masennuksella on niin monia kasvoja, jokaisen masennuksella on omat kasvonsa. Minulla masennus näytti täydellisen pysähtymisen ja hiljaisuuden ja väsymyksen lisäksi myos rauhattomuuden, ahdistuksen ja tuskan kasvonsa. Minun tunteideni kasvot. Pelot, ennakkoluulot, tietämättömyys ja ymmärtämättömyys masennuksesta sai minut luulemaan itseäni hulluksi. Pimahtaneeksi. Toivottomaksi tapaukseksi. Hylättäväksi yksilöksi. Taistelin elämästäni.<br /><br />Tunsin joskus olevani niin sekaisin, olin niin ahdistunut ja tuskainen että pelkäsin kuolevani. Se tunne hyökyi ylitseni niin voimakkaana että hämmästyin kerta toisensa jälkeen kun en kuollutkaan siihen. Tunteeseen että oikeasti kuolen kohta.<br /><br /><div style="text-align: center;"><i>Kuolema tuli kasvoilleni</i></div><div style="text-align: center;"><i>henkäili loppua</i></div><div style="text-align: center;"><i>sai miltein ihoni kuoriutumaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei siihen pelkoon ole sanoja</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei siihen tunteeseen voi toista kuljettaa</i></div><div style="text-align: center;"><i>jollei siinä ole ollut</i></div><div style="text-align: center;"><i>kuinka voisin kertoa</i></div><div style="text-align: center;"><i>siitä hetkestä ymmärrettävästi</i></div><div style="text-align: center;"><i>kun Kuolema on edessäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>valtavankokoisena tullut minua hakemaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>minä pieni pelkään täristen</i></div><div style="text-align: center;"><i>kutistuen entisestäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>Elämän ja Kuoleman rajalla</i></div><div style="text-align: center;"><i>vapisin kauhuissani</i></div><br />Sieluni käpertyi kokoon, sydän hakkasi niin että tuntui sormenpäissä asti, jalat eivät kantaneet. Tunteet löivät kehossani niin valtavassa aallokossa että tuntui kuin kehoni ratkeaisi siihen paikkaan. Minä pelkäsin kuolevani. Ja hämmästyin kun niin ei käynytkään. Joka ikinen kerta.<br /><br />Pelon ja hämmästyksen jälkeen tuli hetkiä jolloin toivoin kuolevani. Mitä kuolemaa kaipaavalle sanotaan? Se kielletään, mitätöidään, kätketään. Tuo tunne joka on niin voimakas että sydän sykkii vain sille. Vaikka siitä ei voi kertoa, tuota tunnetta ei voi jakaa. Ei koska pelkää seuraamuksia. Ei koska tuska nousee entisestään korkeammalle aallokolle ymmärtämättömien vastauksista. Ja sisällä on olotila jossa kaipaa voivansa jakaa näitä tunnelmia toisten kanssa. Kuolemaa kaipaava elää suunnattomassa ristiriidassa tabujen ja uskomusten keskellä voimatta paljastaa sisintään avoimesti kenellekään muulle kuin vertaiselleen, samaa kokevalle.<br /><br />Minä kirjoitin netissä keskusteluryhmässä kuolemasta. Pohdimme kuoleman syvempää olemusta. Olisiko kuolema todellakin pelastus, loppuisiko kaikki, olisiko siellä kuolemassa rauha odottamassa, poispääsy näin suuresta tuskasta.. Sillä tuolloin elämisen tuska oli suurin kuviteltavissa oleva tuska. Ja haave tuskan lopettamiseksi millä keinoin tahansa tuntui helpottavalta.<br /><br />Minä annoin itselleni luvan kuolla. Jos tulisi hetki jolloin en kerta kaikkiaan enää jaksaisi, minä saisin lopettaa elämiseni. Tein päätöksen omasta elämästäni ja kuolemastani. Ja tämä päätös oli eräs niistä ratkaisevista päätöksistäni. Sillä jos minulla ei olisi lupaa päättää omasta kuolemastani, miten minulla olisi lupa päättää omasta elämästäni. Ja tässä päätöksessä oli suunnaton voima. Se kantoi minua kuin käsillään kuntoutumiseni aikana. Se päätös lohdutti. Sillä minä tein valinnan. Se valinta oli Elämälle. Tuota valintaa en voinut tehdä ennen kuin olin antanut itselleni luvan tehdä päätöksen suuntaan tai toiseen.<br /><br />Tajusin ettei kukaan tässä maailmassa voi oikeasti estää jos päättäisin kuolla. Ei kukaan. Keinoja löytyy aina. Hieman ongelmalliseksi koin, että keinoja kuolemiseen oli useita, mutta keinoja Elää tuntui olevan kovin harvassa ja ne tuntuivat kovin ohkaisilta. Mutta päätös kuoleman rajalla suunnata Elämää kohden kantoi minua tietä etsiessäni. Lupa kuolla toi myös luvan määrätä elämästäni. Lupa kuolla antoi myös luvan Elää.<br /><br />Kuoleminen oman käden kautta on niin suuri tabu. Kuolema on niin pelottavan lopullinen, ettei siitä kovinkaan paljon puhuta. Sekä elämän alkamiseen että sen loppumiseen liittyy valtavankokoisia tunteita. Tunteita jotka kuuluvat elämään. Enkä voi olla miettimättä olinko aikaisemmin suorastaan vierottautunut jostakin ihmisyyden ytimestä, kun kieltäydyin katsomasta kuolemaa. Sillä se hetki on minulle edessäni ennemmin tai myöhemmin. Kovin usein olen kuullut sanottavan, että murehditaan sitä sitten kun se hetki tulee. Mutta jos minussa olisi vielä jotakin käsittelemätöntä tämän asian kohdilta, olisiko elämäni näin tasapainoista tänään, kun tämäkin kohta minussa on niin syvin tuntein jo käsitelty. En pelkää kuolemaan, en elämän loppumista. Jos tietäisin kuolevani niin ainakin tässä hetkessä surisin sillä haluan elää. Mutta en surisi ainakaan sitä että en olisi elänyt.<br /><br />Minua on kiitelty ja ihmetelty avoimuudestani puhua näistä asioista. Ehkä rohkeus ja pelottomuus ja avoimuus on syntyisin tuosta kohtaa. Kun kohtasin kuoleman niin läheltä itseäni, kun koin itsessäni sen prosessin että voin oikeasti valita miten elämäni elän. Minä Elän. Vapaana tästäkin kahleesta.<br /><br /><br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4552713943773881631?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-23107701305937208702011-11-30T11:46:00.000+02:002011-11-30T11:46:50.896+02:00Kirjoitin koko sairastumiseni ajan päiväkirjaa nimimerkillä netissä, foorumilla joka on tällä hetkellä ollut suljettuna jo vuosia. Tuolla foorumilla minulla oli vertaisseuraa, tuimme ja kannustimme toisiamme. Olimme toistemme arjessa ja välillä tosiaankin tuntui siltä kuin tuntisimme toisemme paljon paremmin kun ne ihmiset joita kasvokkain tapasimme arjessamme. Sillä nimimerkin suojissa saatoimme kertoa kipeimmät ja arimmat asiamme, ja antaa tuntojemme tulla suoraan ja rehellisinä, karuinakin. Häpeä taittui ja avoimuus avautui. Ja avoimuuden tuoma helpotus antoi sanojen tulla sellaisina kuin ne siinä hetkessä olivat. Muutama ote, lempeä kosketus vasta masennus-diagnoosin saaneen päiväkirjasta: <br /><br /><br /><div style="text-align: center;">Ai tältäkö tuntuu kun on vakavasti masentunut?</div><div style="text-align: center;">Olen ihmeissäni. Miten minulle näin kävi?</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">***</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tunnen elämän valuvan sormien lävitse,</div><div style="text-align: center;">missä on se elämän syke jonka tunsin?</div><div style="text-align: center;">Missä ne sieluun saakka ulottuvat hyvän olon tunteet?</div><div style="text-align: center;">Minne katosi tämä päivä, viikko, kuukausi?</div><div style="text-align: center;">Ruumiini on raskas kuin lyijy,</div><div style="text-align: center;">en jaksa nostaa sitä ylös,</div><div style="text-align: center;">miksi pitäisikään?</div><div style="text-align: center;">Ajatukset tuntuvat karkaavan taivaisiin, hajoavan kuin sumuksi taivaalle..</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kävin tuolta masennus-puolelta hakemassa oman kirjoitukseni, joka ei ole kummallinen, mutta kuitenkin ihan oma kaunokirjallinen yritelmäni. Kirjoittaminen ei tavallaan ole koskaan ollut minulle mitenkään helppoa ja luovaa. Rakastan lukemista ja kauniita ilmaisuja ja kuvauksia paikoista ja tunnetiloista. Valitettavasti itselläni ei ole sitä lahjaa.</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">***</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tämä väsymys on kaiken voittavaa. On vain minä ja väsymys. Nukun tolkuttomia määriä. Enkä jaksa olla mukana hetkissä joissa olen hereillä. Kahden tunnin pystyssä oleminen saa minut kaatumaan sänkyyn tunneiksi.</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">***</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Mietin sitä mitä mieheni sanoi minulle. Että näytin siltä että olen tosi surullinen ja kaikki maailman murheet päälläni. Miten sen onkaan ristiriidassa sen kanssa miten olen aina itseni kokenut. Olen mielestäni sosiaalinen, pirteä, huumorintajuinen, hetkessä kiinni oleva, keskityn ihmisiin ja tilanteisiin.. Ja toden totta minähän en ole tuollainen juuri nyt. Sen tajuaminen on hämmentävää..</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">***</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Siivooja kävi tänään! Meillä on puhdasta! Ja puhtaat lakanat! Mikä nautinto!</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">***</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Jännä miten sitä voi nukkua tyyliin ikuisesti kun kerran on unen päästä saanut kiinni.</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">***</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Olin ihan poikki vaikka en tehnyt muuta kuin istuin paikallani ja puhuin.</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">***</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Olen hengissä. Muusta en tiedä.</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">***</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Surkean kamalan avuton olo.</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">***</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Rauhaton levoton olo. Toisaaalta tuntuu että olisi virtaa mutta mitään ei saa tehtyä ja toisaalta väsyttäisikin...???</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">***</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Voi kun saisi tämän elämän järjestykseen.</div><br /><br /><br />Se mitä nyt näissä teksteissä näen nyt jälkikäteen, näen suurta hämmennystä, näen sitä kuinka minulta olivat omat ominaisuuteni kateissa, kuinka väsymyksen määrä oli niin suurta ettei sitä voinut ymmärtää, näen oman persoonallisuuteni peittyneen masennuksen viitan alle. Näen kuinka merkittäviä elämän pienet nautinnot olivat, näen kuinka itsekin hämmennyin välillä sitä kuinka voin olla hengissä vaikka olini oli niin huono. Näen kuinka kohtasin sen masennuksen toisen puolen, väsymyksen vastakkaisuuden joka on tuo rauhaton levoton olotila joka kihisi minussa välillä antamatta hetkenkään lepoa. Ja vaikka masennuksen yhteydessä puhutaan paljon muuallakin väsymyksestä, niin tuosta rauhattomuudesta kuitenkin hyvin harvoin. Ja tiedän etten ole ainoa joka tuota kohtaa on kokenut. Näen kuinka minussa eli vaatimaton toive saada elämäni järjestykseen.<br /> <br />Minusta oli kadonnut kaikki suuren ja ihanan ja ihmeellisen tavoittelu. Kaipasin vain tavallista elämää. Ja tuo kokema kantaa tänäkin päivänä. Minulla ei ole tarvetta enää saada itselleni isoja asioita. Tämä onnellinen arkikin on enemmän kuin ikinä kuvittelin saavani. <br /><br />Nämä kokemat ovat minussa hyvin syvällä. Pimeys on ollut päälläni niin suurena ja kaikenkattavana että kaikki mitä elämässäni koen vertautuu niihin hetkiin. Siksi joka päivä hengitän syvään raikasta ilmaa, pysähdyn hetkiin ja olen onnellinen kun saan elää.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-2310770130593720870?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-39140622287407792572011-11-28T18:22:00.000+02:002011-11-28T18:29:15.994+02:00<div>Katja Lemberg kirjoitti tänään blogissaan aiheesta Kuka on kuntoutuja? Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän tekstin:</div><div><br /></div><a href="http://katjalemberg.blogspot.com/2011/11/kuka-on-kuntoutuja.html?spref=bl">Masennus- Mielenterveys ja hyvinvointi: Kuka on kuntoutuja?</a>:<br /><br /><br />Minulla ei ole lisättävää. Kiitos kun luit.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-3914062228740779257?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-44118604582160296482011-11-27T13:54:00.000+02:002011-11-27T13:54:44.853+02:00<div style="text-align: center;">Kiitos kun olet</div><div style="text-align: center;">kiitos kun et karkaa</div><div style="text-align: center;">et katoa et häviä</div><div style="text-align: center;">et heikkouttani karta</div><div style="text-align: center;">kiitos kun katsot silmiin</div><div style="text-align: center;">kiitos kun kuuntelet</div><div style="text-align: center;">kiitos kun välität</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kiitos kun joskus autat arjen kanssa</div><div style="text-align: center;">kiitos kun annat minun olla väsynyt</div><div style="text-align: center;">kiitos kun et pakota</div><div style="text-align: center;">kun et aseta ehtoja</div><div style="text-align: center;">kiitos kun et vaadi</div><div style="text-align: center;">kiitos kun annat minun olla</div><div style="text-align: center;">juuri tässä väsymyksessä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kiitos kun et ala terapeutiksi</div><div style="text-align: center;">kun läheisiltäni en sitä voi ottaa</div><div style="text-align: center;">sillä silloin suhteemme vääristyy</div><div style="text-align: center;">kääntyy ja kieroutuu</div><div style="text-align: center;">kiitos kun siitä kieltäydyt</div><div style="text-align: center;">napakasti ja selkeästi</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kiitos kun et kanna pahoinvointiani</div><div style="text-align: center;">vaan pidät sen erilläsi itsestäsi</div><div style="text-align: center;">etkä itseesi imaise</div><div style="text-align: center;">vaan pidät huolta tärkeimmästäsi</div><div style="text-align: center;">siis sinusta itsestäsi<br />kiitos siitä sinulle läheiseni</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kiitos kun et ota elämääni hoitaaksesi</div><div style="text-align: center;">sillä vaikka tarvitsen apua ja tukea</div><div style="text-align: center;">ei kukaan voi kokonaan elämääni huoltaa</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kiitos kun ymmärrät tämän</div><div style="text-align: center;">sillä jos vastuu lipeää minulta kokonaan</div><div style="text-align: center;">en löydä voimaani ja vapauttani</div><div style="text-align: center;">ja tieni takaisin on raskaampi</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kiitos läheiseni</div><div style="text-align: center;">kun näet mikä on sinun vastuullasi</div><div style="text-align: center;">ja mikä on minun vastuullani</div><div style="text-align: center;">sillä minulle riittää sinulta läheiseni</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">se että Olet</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">se riittää runsaasti<br /><br />Kiitos<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4411860458216029648?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-1355467141608491702011-11-25T17:22:00.000+02:002011-11-25T17:22:28.140+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"></h2><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;">Loputtomiin kuullut olen</div><div style="text-align: center;">kuinka hyvinvoinnista puhutaan</div><div style="text-align: center;">kertomuksia hyvin havaituista toiminnoista</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">liikutaan säännöllisesti</div><div style="text-align: center;">muistetaan nukkua kunnolla</div><div style="text-align: center;">syödään riittävästi kuituja</div><div style="text-align: center;">vitamiineja nappaillaan</div><div style="text-align: center;">kirkasvaloa otetaan</div><div style="text-align: center;">tupakointi lopetetaan</div><div style="text-align: center;">alkoholiakin hillitysti nautitaan</div><div style="text-align: center;">ja töissä ollaan kiltisti toisillemme</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">no joo</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kehollisuus kuitenkin</div><div style="text-align: center;">vain yksi osa hyvinvointia</div><div style="text-align: center;">hyvähän se on huolehtia fysiikastaan</div><div style="text-align: center;">totta kai</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">mutta mitä kaikkea elämään kuuluukaan</div><div style="text-align: center;">jos jotain jätän laskuista</div><div style="text-align: center;">voiko kokonaisuus voida hyvin</div><div style="text-align: center;">vai vetääkö yksi unohtunut huonovointinen lenkki</div><div style="text-align: center;">poikki elämän ketjun</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">voiko voida hyvin</div><div style="text-align: center;">kokonainen ihminen</div><div style="text-align: center;">jos hyvinvoinnista huolehtiminen</div><div style="text-align: center;">osittaista on</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kuin huomaamatta</div><div style="text-align: center;">voi ihminen voida hyvin</div><div style="text-align: center;">asioita pohtimatta</div><div style="text-align: center;">terve ja tasa-painoinen</div><div style="text-align: center;">luulisin</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">autotkin katsastetaan</div><div style="text-align: center;">miksei siis ihmistä</div><div style="text-align: center;">jokaista</div><div style="text-align: center;">ei kukaan muu</div><div style="text-align: center;">kuin ihminen itse itsensä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">tsekkauslistan luoda voisin</div><div style="text-align: center;">tarkistaisin silloin tällöin</div><div style="text-align: center;">huollon ajankohtina</div><div style="text-align: center;">onko kaikki kohdillaan</div><div style="text-align: center;">vai tarvisko elämän öljyt vaihtaa</div><div style="text-align: center;">tai hankkia renkaat uudet matkata</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">asuminen -ok</div><div style="text-align: center;">työ -ok</div><div style="text-align: center;">ihmissuhteet -ok</div><div style="text-align: center;">ajankäyttöni -ok</div><div style="text-align: center;">kehollisuus -välihuollon tarve</div><div style="text-align: center;">talous -tarkempi tutkiskelu tarpeen</div><div style="text-align: center;">pään sisältö -ok</div><div style="text-align: center;">harrastukset -ok</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">jos hetkeksi pysähtyisi</div><div style="text-align: center;">tarkemmin tutkisi itseään</div><div style="text-align: center;">omaa elämäänsä</div><div style="text-align: center;">säännöllisesti katsoisi</div><div style="text-align: center;">voisi viat paljastua aikaisemmin</div><div style="text-align: center;">varata ajan huoltoon</div><div style="text-align: center;">ennen kuin matkanteko</div><div style="text-align: center;">kokonaan katkeaa</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">tässä ja tänään</div><div style="text-align: center;">tiedän ja tunnen</div><div style="text-align: center;">oman elämäni</div><div style="text-align: center;">erilaiset osa-alueet</div><div style="text-align: center;">oman itseni</div><div style="text-align: center;">erilaiset osa-alueeni</div><div style="text-align: center;">tutun kanssa helpompi</div><div style="text-align: center;">matkaa on tehdä</div><div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-135546714160849170?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-81393416575307159152011-11-24T13:07:00.000+02:002011-11-24T13:08:10.865+02:00Oli se sitten mikä tahansa elämisen pahoinvoinnin kohta joka vastaan tulee, niin olen oppinut että siihen tilanteeseen pysähtyminen on se juttu joka helpottaa tavalla tai toisella. Kummallista kuinka niin yksinkertaiselta tuntuva asia on ollut minulle käsittämättömän vaikea. Kun siellä kiireen ja tekemisen maailmassa ei tule ajateltua pysähtymistä muuten kuin paikalleen jumittumisena joka ei edesauta tilannetta ollenkaan. Ja kuinka väärässä olenkaan ollut, puskiessani ja painaessani eteenpäin ymmärtämättä että hetken tilanteen tarkkailu, siihen asettuminen olisi avannut silmiäni ja auttanut näkemään kokonaisuutta paremmin.<br /><br />Jos hampaankolossa on jotakin ollut toista vastaan, olen jäänyt kiinni siihen retaleeseen näkemättä mitään muuta. Ja kovin usein se muu on kuitenkin paljon eheämpää ja kauniimpaa ja kokonaisempaa kuin yksittäinen retale. Jos olen ollut kateellinen jostakin, pysähtyminen on auttanut minua näkemään paitsi sen kateuni kohteen selvemmin ja sitä kautta myöskin niitä negatiivisia puolia, niin myöskin sen mitä minulle jo on. Jos minua on kovin joku / jonkin harmittanut ja saanut sappeni kiehumaan, pysähtyminen on näyttänyt kuinka pieni ja mitätön asia minua oikeasti onkaan harmittanut. Kun elämä on kokonaisuus niin hyvin harvoin oikeastaan kaikki elämässä mättää.<br /><br />Ja silloin kun minulla on oikeasti kaikki elämässä mättänyt pahimman kerran, kun juoksin päätäpahkaa pysähtymättä suoraan työuupumukseen joka oikeastaan olikin kokonaiselämänuupumusta ja sieltä saman tein masennukseen, niin enpä pysähtynyt kertaakaan. Keho ja mieli hoitivat pysähtymisen puolestani ja kyllä muuten pysähdyinkin kuin olisin sata lasissa törmännyt tukevaan tiiliseinään. Se seinä ei mennyt rikki. Minä menin. Koska en kertaakaan pysähtynyt. Koska en osannut. Koska en ollut opetellut sitä. Koska en ymmärtänyt pysähtymisen merkitystä.<br /><br />Pysähtyminen voi olla mitään tekemättömyyttä, lepäämistä ja rauhoittumista, jolloin se parantaa kokonaisvaltaisesti omaa jaksamista. Pysähtyminen voi olla myös jonkin asian äärelle pysähtymistä ja siitä enemmän kerralla näkemistä, tai syvemmälle näkemistä.<br /><br />Minä olisin niin kovasti tarvinnut pysähtymistä. Oman itseni ja elämäni katsomista. Minulla ei ollut tietoa eikä minulla ollut työvälineitä siihen. Ymmärrys puuttui, ja sitä kautta se pysähtyminen joka olisi tuonut minulle helpottavan hetken rauhoittua ja eheyttää itseäni.<br /><br />Siis kun joskus elämä kiristää, jonkin minussa kiertyy, kääntyy mutkalle, en saa otetta siitä mikä nyt on, harmittaa ja ottaa päähän, niin pysähdyn. Kuuntelen itseäni. Katson asioitani. Laitan ne mittasuhteisiinsa. Kuinka jokin asia joka on oikeasti elämässäni pienen pieni, suorastaan marginaalinen, pääseekin levittäytymään kohtuuttoman kokoiseksi jos en pysähdy? Jos en katso sitä sinne sopukoihinsa asti, jos näe sitä yhdessä kaiken muun kanssa. Niin monesti juuri työasiat tai suhteet muiden ihmisten kanssa ovat niitä jotka tekevät minulle valtauksen, ottavat enemmän kuin niille antaisin. Pysähtyessäni laitan ne takaisin oikeeisiin mittasuhteisiinsa, mielessäni aitaan niille oikeamman kokoisen tontin. Ja kovin tämän tehdessäni olen joka kerta viisaampi suhteessa omaan itseeni. Tunnen itseni jälleen pykälän verran paremmin. Ja joka kerta minussa jokin oikenee, tasoittuu ja rauhoittuu.<br /><br />Sitä minä tein masennuksessa kuntoutumisessanikin. Katsoin asioita pysähtyneenä niiden äärelle. Mitä tässä nyt oikein on oli minun kysymykseni. Miltä se näyttää, tuntuu, näkyy, kohdentuu. Mitä jos teenkin tälle asialle jonkin uudenlaisen jutun, keksin uuden tavan toimia. Miltä se sitten näyttää, miten sen kanssa sitten voi olla. Vieläkö käännyn, kierryn, käperryn, kuihdun sen asian kanssa, vieläkö palaan siihen samaan asiaan vai voinko jo laskea irti työstämisestä ja alkaa katsomaan seuraavaa asiaa.<br /><br />Ei se helppoa ollut. Ei ihmiselle joka ei ollut oppinut elämässään pysähtymään ja prosessoimaan asioita. Se oli vaikeaa. Jo senkin takia että kertymää pysähtymättäjättämisistä oli niin paljon. Mutta sain apua ja tukea ja minä opin. Tämä oppi on sellaista joka kantaa läpi elämän. Se ei ole kenestäkään muusta riippuvaista kuin minusta itsestäni. Ja sitä rakastan, taitoa olla elämässä, omaa vapautta ja vastuuta omasta itsestäni. Sillä mikään ei kierrä enempää ihmistä mutkalle kuin toisista ihmisistä riippuvaisena oleminen. Se ettei hallitse omaa elämäänsä.<br /><br />Pysähtyminen on minulle myös tapa kerätä voimiani, tapa ruokkia henkistä ja fyysistä minääni. Joutilaisuuden ylistys voisi olla minusta eräs oppiaine kouluissa. Sillä vaikka en tietoisesti prosessoisi pysähdyksissä ollessani asioita, niin tapahtuu kuitenkin. Jätän käsistäni jotakin ja pysähdyn ja seuraavan&nbsp; kerran asiaan palatessani se näyttääkin aivan uudenlaiselta. Sillä minussa itsessäni on tapahtunut jotakin, jokin minussa on saanut tilansa rauhoittua, rentoutua ja kypsyä uudenlaiseksi.<br /><br />Oli elämässä tilanne mikä tahansa, olen oppinut että pysähtyminen on se juttu joka avaa silmät, auttaa rauhoittumaan ja selkiyttämään tilannetta.<br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-8139341657530715915?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-18477839847245598942011-11-23T18:42:00.001+02:002011-11-23T19:04:56.473+02:00Joskus vituttaa kuin pientä apinaa. Siis niin paljon että pää meinaa räjähtää. Sappi kiehuu ja sydän tykyttää ja aivan koko maailma on kääntynyt minua pientä, onnetonta ja ennen kaikkea viatonta ihmisparkaa vastaan... siis mistä tässä onkaan kysymys?<br /><br />Se kun yleensä alkaa pienestä vastoinkäymisestä, jokin yksittäinen tavara unohtuu jonnekin, joku soittaa jonkun puhelun ja haluaa jotakin, jonkin menee rikki juuri kun sitä olisi tarvinnut, selkää juilii, yöllä ei olekaan saanut nukuttua niin hyvin... noita pieniä asioita saattaa kasaantua päivälle ripotelleen jatkuvasti, sirotellen koko pituuteen alkaen aamusta jatkuen aamupäivään, päivään, iltapäivään, iltaan.. ja silloin pää onkin jo niin täynnä että sisimpäni puhdistaa tätä harmistuksen törkyä itsestään purkauksen omaisesti yleensä vielä jonkun onnettoman ja tilanteeseen täysin viattoman niskaan aikaan saaden tilanteen jossa hänestä tulee syntipukki kaikelle sille mitä päivän mittaan on ehtinyt kerääntyä. Auts.<br /><br />Joskus tätä kertymää tulee kerättyä useammalta päivältä. Turhautumista vallitsevaan tilanteeseen. Joskus viikoilta, kuukausilta, vuosilta.. mitä kauemmin tätä elämän vitutusta itseensä kerää sitä suurempi on se räjähdys ja ydinlaskeuma purkauksen jäljiltä. Jos vaikkapa kilttityttö kuten minä olin aikoinani, keräsin tätä kuormaa itseeni osaamatta purkaa sitä missään tilanteessa, niin oliko se sitten ihme että räjähdyksen voima sitten näyttäytyi paitsi ulopäin niin myöskin heijastui suurimmalta osalta sisäänpäin? Oliko ihme että vittuuntunut suorittaja tyttö ei sitten enää jaksanutkaan?<br /><br />Ennen lopullista räjähdystä tein useita koelaukaisuita jotka kuitenkin jäivät suutareiksi. Ne eivät saaneet sen paremmin minua kuin ympäristöäni kunnolla tajuamaan että se suurempi purkaus on vielä tulossa ydintalvineen.<br /><br />Vitutuksen ydinlaskeuma minussa oli turhautumista, kuulemattomaksi jäämistä, omien toimintamallieni katsomatta jäämistä, oman arvontunteeni pienuutta, huonoa itsetuntoa siis, omien kykyjeni ja tietojeni ja taitojeni piiloon jäämistä. Ja siellä ydinlaskeumassa koin ydintalven sisälläni, masennuksen kolkossa sylissä katsoin mitä kaikkea sisälläni olikaan kasaantunut. Siellä oli niin paljon..<br /><br />Mitä olen oppinut omasta kokemastani, on se että sisälleni en jätä mitään purkausta kehittymään. En päästä tilannetta siihen asti että räjäyttäisin koko potin jonkun kasvoille. Sanon heti kun se tilanne on kohdalla. Yleensä siis korkeintaan suhautan kevyesti.<br /><br />Katson myös tilanteita eri tavalla kuin aikaisemmin. Katson elämääni suuremmassa mittakaavassa, kokonaisuutena. Hyvin harvoin edes alkaa vituttamaan jokin asia. Sillä niin paljon olen purkanut itsestäni niitä haitallisia toimintamalleja ja ajatteluja. Jos sukassa on silmänpako niin sitten siinä on. Tuleepa peikkotyttö fiilis ja alkaa hymyilyttämään. Kun turhat jännittelyt ja paineet olen purkanut, turhat "mitä muut musta ajattelee" - asiat ovat purkautuneet sisältäni siellä masennuksen ydintalvessa.<br /><br />Ja miksikö juuri tänään kirjoitan tästä vitutuksesta? No siksi kun tänään vitutti yksi paperi niin että meinasi pää irrota.. hetken, sen aikaa että ehdin pysähtymään ja katsomaan uudestaan sitä paperia ja kaikkia siihen liittyviä asioita, tekemisiä, tekemättä jättämisiä, väärinkäsityksiä ja asioiden oikea-aikaisuuksia. Ja löysin itsestäni heijasteen kaikista niistä vinoumista jotka ovat joskus hallinneet elämääni. Ei enää, en anna niille tilaa. Mutta kaiketi koskaan en niitä täysin edes kykene purkamaan pois. Onneksi, mikäs inhimillinen ihminen minä sitten olisinkaan. Muttei juuri nyt ainakaan vituta.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1847783984724559894?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-78355553734708532782011-11-21T16:58:00.001+02:002011-11-21T17:21:34.391+02:00Se on täällä taas. Joka syksyinen väsymyksen kohta jossa mieli tekisi rakentaa itselleen pieni pesä jonne voisi käydä nukkumaan synkimmän talven ajaksi. Jouluksi voisin herätä, syödä kinkkua ja muita herkkuja, ravita itseäni sekä fyysisesti että henkisesti olemalla rauhassa rakkaideni kanssa. Ja sitten taas nukkumaan, siihen kunnes linnut palaavat etelästä laulaamaan ja sirkuttamaan, vesi tippuu räystäystä ja talven selkä on taittunut aurinkoisempaan ajanjaksoon.<br /><br />Syksy on vuodenaika jolloin olen ollut koko elämäni ajan väsyneempi kuin muulloin. Olen nauppaillut vitamiineja, olen juoksennellut kaikenlaisissa riennoissa piristymässä, olen aloittanut laihdutus/ liikunta -kuureja, erilaisia kehittäviä ja kiinnostavia kursseja yms piristääkseni itseäni. Olen aloittanut aamujani kirkasvalolaitteen sinisessä kovassa valossa, olen käynyt hierojilla, kosmetologeilla ja kampaajilla. Moni eri tavoin olen pakottanut itseni syksystä läpi.<br /><br />Tämä on oikestaan ensimmäinen kerta kun todenteolla paneudun siihen että saan olla syksyllä väsynyt. Otan tilaa enemmälle nukkumiselle. Karsin tekemisiä ja olemisia. Sosiaalisuuttani juuri nyt riittää vain harvoille. Olen äärimmäisen tarkka kaikesta mihin osallistun. Sillä ne osallistumiset joista saan vähemmän kuin mitä ne minulle antavat ovat juuri nyt niitä joihin en osallistu.<br /><br />Se etten antanut tilaa väsymykselle, en hyväksynyt sitä kohtaa itsessäni oli nimittäin aivan ratkaisevana tekijänä siihen että sairastuin työuupumukseen. Sillä en levännyt silloin kun minussa levon tarve vahvimpana oli. Kehoni tiesi kuitenkin parhaiten, en vaan voinut sitä uskoa silloin. Tänään tiedän paremmin. <br /><br />Onnellinen arki on kaikkein tärkeintä juuri nyt. Sillä vaikka olen väsynyt, olen onnellinen. Väsymys ei vie onnea ja hyvänolon tunnetta pois nyt kun olen tarkkaan katsonut omaa väsymystäni. Sillä minun ihmisarvoni, tai arvoni ylipäätänsä ei riipu siitä miten osallistun. Lupa olla väsynyt on mielestäni ihmisoikeus. Oikeus jota ei voida kieltää. Ja väsynyt tarvitsee leponsa, hän ansaitsee sen riippumatta siitä onko työelämässä vai ei.<br /><br />Mihin kerään voimiani juuri nyt on ratkaisevaa. Vaikka väsyttäisi eikä huvittaisi lähteä, lähden ja osallistun niihin juttuihin joista tiedän saavani voimia ja energiaa. Liikunta on eräs tälläinen juttu. Nyt ei ole aika kohottaa kuntoani vaan ylläpitää tätä tämän hetkistä olotilaani. Ja ilman liikuntaa jaksan vielä vähemmän. Työssä en katso aikaa ollenkaan, vaan teen ne työt jotka sitä vaativat. Se on minun valintani elämäni turvaamiseksi. Mutta en aloita uusia projekteja, en lupaile mitään ylimääräisiä, en edes niitä "vasemman käden" juttuja. Sillä lupauksista tulee juuri nyt taakkoja. Ja se etten lupaa mahdollistaa sen että jotakin voisinkin tehdä. Sillä kyllähän into minussa elää edelleen. Se ei ole kadonnut, vaan pienentynyt. Ja minä tarvitsen tyhjän kohtani jossa levätä jotta voin taas katsoa uusin silmin ja innostua uudesta.<br /><br /><br />Olen siis elämän virrassa, kohdassa jossa on rauhallinen suvanto ja lämmintä vettä. Tässä lepään siihen asti kun on taas aika liittyä kiihkeämmin virtaavaan kohtaan.<br /><br /><br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-7835555373470853278?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-4720787507505318282011-11-19T15:43:00.000+02:002011-11-19T15:47:22.171+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;"><i>Mielelläni keskustelen</i></div><div style="text-align: center;"><i>vaihdan ajatuksia</i></div><div style="text-align: center;"><i>mielipiteitä ja tietoja</i></div><div style="text-align: center;"><i>kenelläkään tuskin on</i></div><div style="text-align: center;"><i>täsmälleen samanlaisia kanssani.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Siksi ajatusten vaihtaminen</i></div><div style="text-align: center;"><i>on minulle mielenkiintoista</i></div><div style="text-align: center;"><i>virkistävää ja herättelevääkin</i></div><div style="text-align: center;"><i>opin uutta ja saan tietoa</i></div><div style="text-align: center;"><i>näen enemmän asiasta.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Koska minulla on</i></div><div style="text-align: center;"><i>vain ja ainoastaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>omat näkemykseni ja tietoni</i></div><div style="text-align: center;"><i>siksi pidän mieleni auki</i></div><div style="text-align: center;"><i>saadakseni lisää, oppiakseni</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Tämä maailma sähköinen</i></div><div style="text-align: center;"><i>on innostava ihmemaa</i></div><div style="text-align: center;"><i>täynnä ihmisiä ja mielipiteitä</i></div><div style="text-align: center;"><i>tietoa laidasta laitaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>tänne sukellan mielelläni</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Saan ja opin</i></div><div style="text-align: center;"><i>mutta joskus yllättäen</i></div><div style="text-align: center;"><i>saan näpeilleni kunnolla</i></div><div style="text-align: center;"><i>täräytyksen aikamoisen</i></div><div style="text-align: center;"><i>häkellykseen asti.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Kaikki eivät ole valmiit</i></div><div style="text-align: center;"><i>kaikki eivät halua</i></div><div style="text-align: center;"><i>olla valmiina ja avoinna</i></div><div style="text-align: center;"><i>keskustelemaan asioista</i></div><div style="text-align: center;"><i>mielipiteistä ja tiedoista.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Vaan hyökkäävät heti</i></div><div style="text-align: center;"><i>kimppuun mielipiteen</i></div><div style="text-align: center;"><i>erilaisen</i></div><div style="text-align: center;"><i>silloin huomaan paikan väärän</i></div><div style="text-align: center;"><i>ja pakenen paikalta.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Miksi kiusata itseään</i></div><div style="text-align: center;"><i>väittelyissä raastavissa</i></div><div style="text-align: center;"><i>kun voi keskustella asiasta</i></div><div style="text-align: center;"><i>yhdessä</i></div><div style="text-align: center;"><i>vaikka oltaisiin eri mieltä.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Harmi sinänsä</i></div><div style="text-align: center;"><i>joskus olisi tietyistä asioista</i></div><div style="text-align: center;"><i>mielenkiintoista keskustella</i></div><div style="text-align: center;"><i>kunnolla pintaa syvemmältä</i></div><div style="text-align: center;"><i>ehkä syynä onkin se.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Pinta tasosta jos päästää irti</i></div><div style="text-align: center;"><i>joutuu tutkimaan itseään</i></div><div style="text-align: center;"><i>mistä mielipiteeni tulee</i></div><div style="text-align: center;"><i>miksen halua nähdä enempää</i></div><div style="text-align: center;"><i>kuka minä olen?</i></div><br /><br />Ennen niin helposti jäin kiinni keskusteluun, aivan kuin en olisi voinut lähteä siitä jos toinen vain jatkoi. Aivan kuin minulla olisi ollut jankkaamiseen jotakin vielä sanomista. Aivan kuin se viimeinen sana olisi jotenkin merkityksellinen. Aivan kuin minussa olisi jonkin vika jos en saisi mielipidettäni kuuluviin, toisen ymmärrykseen asti. Aivan kuin minun ajatukseni olisi jotenkin mitättömämpi jos koen sen sanomisen arvoiseksi ja sen sanottuani jättäydyn keskustelusta.<br /><br />Kuinka suuri olikaan kuulluksi tulemisen tarpeeni tietyssä kohdassa elämääni! Kun tuntui etten tullut kuulluksi, aloin kovaäänisemmäksi ja minä jankutin, irtilaskematta, jotta saisin sen viimeisen sanan. Vaikka asia ei oikeasti olisi ollut kovinkaan merkityksellinen.<br /><br />Kuinka paljon tuo kohta kertoikaan omasta sisäisestä pahoinvoinnista. Siis ihan mitä tahansa jottei minun olisi tarvinnut pysähtyä, jottei olisi tarvinnut kysyä itseltäni pelottavia kysymyksiä..<br /><br />Sillä jankkaamisen pyörteeseen tulee niin kovin usein syyttelyä, nimittelyä, loukkauksia...&nbsp; <br /><br />Minä siis näen tämän kaltaisia asioita ympärilläni, kun sisäinen pahoinvointi kohtaa kuulemattomaksi tulemisen kohdan, näin näen sen omien kokemieni kautta. Enkä enää lähde siihen ralliin jossa kierretään ja kimitetään asioista. Miksi lähtisin? Kun sen ei tuo elämään mitään muuta kuin pahoinvointia, väsymystä ja kiereyttä.<br /><br />Ehkä se onkin uuden elämäni eräs kantavampia ominaisuuksiani, että osaan laskea irti epäolennaisista asioista. Kun maailma ei tosiaankaan ole minun harteillani,&nbsp; voi helposti laskea irti. Kun elämässäni on niin paljon muutakin joka on minua voimaannuttavaa, en jää kiinni pyörrekeskusteluihin jotka voivat jatkua loputtomiin.<br /><br />Ja minulla vapautuu aikaa niille elämän koskettaville, liikuttaville ja omaan näkemystäni avaaville keskusteluille jotka antavat omaani elämääni ja näkemyksiin niin paljon. Saan tietoa ja kokemia omia tietojani ja kokemiani kartuttamaan, jalostamaan ajatuksiani, rikastuttamaan elämääni. Ja taas kerran rakastan elää.<br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-472078750750531828?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-79913142765754160342011-11-17T14:32:00.000+02:002011-11-17T14:35:27.830+02:00<div>Tästä Katja Lembergin blogikirjoituksesta alkoi tämä tarina pelostani:</div><div><br /></div><a href="http://masennuksestapakistaniin.blogspot.com/2011/11/mita-pelkaan.html?spref=bl">Masennuksesta Pakistaniin: Mitä pelkään?</a>: Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... kummasti soi päässäni nykyään lähes taukoamatta. Se on jotenkin todella kaunis laulu. Ja kuink...<br /><div><br /></div><div>Tämä Katjan kirjoittama blogikirjoitus kannattaa todellakin lukea. Sillä pelko koskettaa meitä kaikkia, tavalla tai toisella. Ja Katja osuu naulan kantaan..</div><div><br /></div><div>Minut pelko orjuutti, kietoi tahmeaan kamalaan kitaansa. Pelkäsin hammaslääkäriä, lentokoneita, sitä että taivas tippuu niskaani eli että koko rakentamani elämä romahtaa jos jotakin ihmeellistä tapahtuu. Eipä ollut elämäni perustukset kunnossa. Pelko oli monin tavoin kasvoton, se tuli minussa esiin aina jollakin tavalla mutkan kautta. Kiertoteitse. Näytti itsensä erilaisena kuin oikeasti oli.</div><div><br /></div><div>Kuinka usein tulikaan istuttua johonkin missä oli aikaisemminkin istunut. Siihen samaan istuin koska olin sen kerran testannut, kokeilematta voisiko toisessa kohdassa istua jossakin tilassa. Tämä tuoliin istumisen esimerkki on kevyt esimerkki siitä miten minä toimin, sillä toimeni ei rajoittunut vain siihen vaan moneen muuhunkin elämänasiaan. </div><div><br /></div><div>Pelko sanoo: Näin olemme ennenkin tehneet ja hyvin on pärjätty. Pelko kieltää uuden kokeilemisen, tutkimisen, innostumisen uudesta, mukaan lähtemisen..</div><div><br /></div><div>Pelko kieltää elämästä. Pelko kaventaa elintilaamme koko ajan pienemmäksi. Tukahduttaa ihmisen.</div><div><br /></div><div>Jostakin kumman syystä sain lentopelon erään tunnetun terrori-iskun seurauksena v. 2001. Kävin kerran Oulussakin kaverin pitäen kädestä kiinni ja vahvasti lääkittynä. Onnistui. Vaikka kamalaa se oli. Aloin työstää lentopelkoani kun veljeni muutti Barceloonaan. Sain apua mm luovasta terapiasta jossa käsittelin pelkojani. Opin katsomaan pelkoani silmästä silmään, sanoin sille "antaa tulla vaan!" ja pelko väistyi. Sillä minun pelkoni olikin salakavala sontiainen joka näytteli isompaa kuin mitä olikaan. Se oli kietonut minut otteeseensa eikä päästänyt irti. Hetkillä elämässäni jolloin tunsin itseni kaikkein pienimmäksi ja onnettomimmaksi, pelko käytti tilanteen hyväkseen ja otti minut otteeseensa.</div><div><br /></div><div>Opin että pelon voittaa vain katsomalla sitä silmiin, joten läksin veljeäni tervehtimään. Ensimmäisellä kerralla lentokoneessa pahoinvoinnin aalto valtasi minut, haukoin henkeäni ja kerroin heti lentoemännille tullessani että minulla ei sitten ole mitään muuta hätää kuin lentopelko, jottei tarvitsisi hävetä jos alkaisivat puuhata välilaskua tai muuta vastaavaa.. sillä häpeä on pelon salaisin ase... Nousussa valui kyyneleet silmistä, haukoin henkeäni kuin kala kuivalla maalla, puristin käsinojia ja olotilani oli niin kamala kuin vain voi kuvitella. Mutta hiljalleen pelko väheni, kutistui, kapeni olemattomiin. </div><div><br /></div><div>Olen nyt vieraillut veljeni luona useita kertoja. En edelleenkään pidä nousuista ollenkaan, enkä nauti lentämisestä. Mutta se alkaa olla rutiinia. Nyt kun pelko on häädetty. Itseasiassa lentopelkoni olikin niitä helpoimpia pelkojani. Sillä jos kone tippuisi niin todennäköisesti kuolisin, eikä kitumaan tarvitsisi jäädä. Jos selviäisin hengissä niin sitten selviäisin. Vammautuneena? Noh, jos näin kävisi niin sitten tilanne katsottaisiin uudestaan, millaista se elämä sitten olisi.</div><div><br /></div><div>Mitäs sitten - on se kysymys jolla olen pelkoja lähestynyt. Sillä ongelmiin löytyy aina jokin ratkaisu. Pelko piilottaa ne ratkaisut. Antaa kuvitelman että elämä ei voi olla muunlaista kuin mitä se juuri nyt on. Ja se on se suurin ja ongelmallisen pelko...</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-7991314276575416034?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-63546943496561502192011-11-17T00:18:00.000+02:002011-11-17T00:22:40.010+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><span style="font-size: small;"><i>Pitääkö ?</i></span></h2><div style="text-align: center;"><i><abbr class="time published" style="color: #888888; font-size: 10pt;" title="2011-01-03T16:57:27+0000"><br /></abbr></i></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;"><i>Pitääkö tehdä jotakin voi itku</i></div><div style="text-align: center;"><i>välttämätöntä pakollista tekemistä</i></div><div style="text-align: center;"><i>saadakseen rahaa tai tavaraa</i></div><div style="text-align: center;"><i>ruokaa tai lämpöä ja soitella voisi</i></div><div style="text-align: center;"><i>pitää jollen halua asua kuin kaatopaikalla</i></div><div style="text-align: center;"><i>tai pukea päälleni vaatteet puhtaat</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>vai saisko tehdä, olisi mahdollisuus</i></div><div style="text-align: center;"><i>jos ei voisikaan joskus mitä sitten</i></div><div style="text-align: center;"><i>tekisikin joku toinen puolestani</i></div><div style="text-align: center;"><i>millainen olisikaan tilanne silloin</i></div><div style="text-align: center;"><i>olisiko se silloin nautinnollista</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>puuttuisiko käsi, jalka tai jotain muuta</i></div><div style="text-align: center;"><i>olisi jaksaminen tai ymmärrys</i></div><div style="text-align: center;"><i>vajaavaisempaa</i></div><div style="text-align: center;"><i>jollei olisi kykyä tehdä itse</i></div><div style="text-align: center;"><i>silloinko saisi nauttia valmiista</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>olisiko se silloin nautintoa</i></div><div style="text-align: center;"><i>kun ei tarvitsisi tehdä itse</i></div><div style="text-align: center;"><i>muut tekisivät puolestani</i></div><div style="text-align: center;"><i>millaista olisikaan elämäni silloin</i></div><div style="text-align: center;"><i>vaikka kädetönnä päiväni</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>ei elämää pidä pakosta</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei tehdä asioita välttämättömiä</i></div><div style="text-align: center;"><i>hoidettavia ja tekemisistä tehtävistä</i></div><div style="text-align: center;"><i>hammasta purren ja kiristäen</i></div><div style="text-align: center;"><i>kuitenkin lopulta Saan tehdä</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>omasta valinnastani</i></div><div style="text-align: center;"><i>omasta halustani</i></div><div style="text-align: center;"><i>omilla käsilläni teen tekemiseni</i></div><div style="text-align: center;"><i>ajattelen ajatuksillani omilla</i></div><div style="text-align: center;"><i>vastaan itse itsestäni</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>ja siitä saan olla</i></div><div style="text-align: center;"><i>suuresti kiitollinen</i></div><div style="text-align: center;"><i>koska minä saan tehdä</i></div><div style="text-align: center;"><i>koska minä siihen kykenen</i></div><div style="text-align: center;"><i>en pure enää hammasta</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>vaan katson tekemisiäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>ajatuksella uudenlaisella</i></div><div style="text-align: center;"><i>siitä pidän kiinni nyt ja aina</i></div><div style="text-align: center;"><i>että minä saan ja kykenen</i></div><div style="text-align: center;"><i>kiitollisena elämälle.</i></div><div><br /><br />Elin masennuksessa mustassa hetkiä kykenemättömyyden. Niin suuren väsymyksen, turran kehon ja mielen omasin, ettei niistä ennen niin kovin välttämättömistä asioista enää ollut riesaa ollenkaan. Kun ei kyennyt, niin ei kyennyt. Kovasti itseäni manasin ja entisestään masensi kun en pystynyt. Niin turhaksi itseni tunsin, suorittaja luonne kun olin, omaa arvoani tekemisellä mittasin.<br /><br />Kun ei pystynyt ei kyennyt, ja silti asiat hoituivat mitkä hoituivat. Huomasin en olekaan korvaamaton kuten ennen luulin. Kun en pystynyt en kyennyt, jotkut asiat jäivät hoitamatta. Huomasin ettei taivas tipahtanut niskaan, kukaan ei kuollut, mitään pahaa ei tapahtunut. Maailma jatkoi mallillaan vaikka paljon jäi tekemättä tai tehtiin eri tavalla kuin minä halusin.<br /><br />Minä opin. Opin että joskus ei pysty eikä kykene, ja silti ihminen ei vähene. Henki sisällä vain kasvoi kokemuksista uusista, aivan oudoista, alkoi paisua uuteen mittaan, siihen alkuperäiseen kokoon joka pitää tekemisten paineessa pusertui kasaan ja kutistui.<br /><br />Kun hiljalleen aloin taas jaksaa, keho, mieli ja henki vahvempina minä näin jotakin mitä koskaan ennen en ollut nähnyt. Minun ei pidä tehdä asioita. Minä saan tehdä asioita. Kädet toimii, järki juoksee, hymy heltiää, rakkaus liikuttaa. Minä saan ihan itse valita mitä teen, minä saan tehdä omia asioitani, omassa keittiössä saan satoja kertoja pyyhkiä pöytää. Se saan tulee kun ei joskus kykene, ja se saan tulee isosti. Se tulee suoraan sydämestä kiittäen elämää.</div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-6354694349656150219?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-61638794084122524402011-11-16T01:28:00.000+02:002011-11-16T01:30:29.093+02:00&nbsp;Töihin paluu. Masennuksen mustasta, mitään tekemättömyydestä olin opetellut itselleni tavan olla tasapainossa ja kokonainen ilman sitä työtä. Okei, minun tapauksessani sitä työtä oli hieman ennen kuin itse itseni määrittelin tasapainoiseksi. Sillä minut arvioitiin jo toipuneeksi ennen kuin itse olin samaa mieltä. Tuon väliajan tein pienesti, yksin, vain ja ainoastaan pakolliset työt jotta yrityksemme talous pysyi sen verran liikkeessä että perusasiat tulivat tehtyä. Ei mitään ylimääräistä, sillä jo niiden perusasioiden kanssa minulla oli kädet täynnä töitä. Tein kuitenkin, en laskenut irti, halusin olla osa elantoani vaikka aikaa niiden tekemiseen meni uskomattomia määriä. Sillä mikään ei pelannutkaan kuten ennen. Koska minä olin muuttunut. Hiljaa hauduin ja kuntouduin ja lopulta tuli se hetki kun jo itsekin sanoin että no nyt. Nyt olen parantunut. Oikeasti parantunut niin etten enää sairastu, koskaan. Sillä kuntoutuminen vei aikaa, minä opin ja oivalsin uutta ja samalla katsoin kaiken sen mitä olin ennen. Jotta saatoin tietää mitä olen nyt,&nbsp; mihin minä uskon, kuka minä olen. Jotta tuntisin itseni, tietäisin ja taitaisin sen mitä olen. Jotta voisin olla omassa elämässäni.<br /><br />Siitä ei kukaan osannut kertoa että kuinka vaikeaa onkaan tasapainoisesta olemisesta siirtyä työhön. Siihen että elämässä onkin päivässä monta tuntia tekemistä joka ei ollutkaan ihan helppoa kuten kuvittelin. Sillä olin oppinut oman kokonaisuuteni, oman tasapainoni. Ja ne molemmat järkkyivät työhön paluussa. Sillä joka ikinen asia jonka olin jo käynyt lävitse, tuli uudelleen katsottavaksi. Olin katsonut kaiken suhteessa itseeni, suhteessa lähellä oleviini, suhteessa siihen elämään jota elin. Ja siinä vaiheessa se työ ei ollut kuulunut. Eivätkä ihmiset jotka eivät oikeasti tienneet ollenkaan mitä kävin läpi. Sillä nyt katsoin kaiken suhteessa koko ympäröivään maailmaan, toisiin ihmisiin. Katsoin tapoja olla olemassa. Tapoja joissa ei ollutkaan se tasapaino ja kokonaisuus limitettynä kiinni kuten olisi hyvinvoinnin kannalta oikein. Tapoja joissa ollaan jotakin muuta kuin oikeasti ollaan, tapoja joista ei saa kiinni kokonaisuutta. Sillä pienenkin asian kanssa voi olla, sen tekeminen on hyvinvointia tuottavaa jos näkee kokonaisuuden. Jos se on vain irrallisen tuntuinen osa, se tuntuu turhalta ja tuottaa pahoinvointia. Työn tekeminen koska jokin on jostakin sen niin määritellyt oli vaikeaa. Oli vaikeaa olla mukana palavereissa jossa jollakulla oli kiire seuraavaan paikkaan, sillä se oli jotakin mikä oli sairastuttanut minut itseni. Oli vaikea olla olemassa vain ja ainoastaan jonkin puoleni / tietoni / taitoni kautta. Koska olin oppinut olemaan kokonainen. Oli vaikea kommunikoida ihmisten kanssa sillä sanavarastoni oli kuntoutumiseni myötä muuttunut kovin kuvailevaksi, luovaksi tavaksi ilmaista itseäni. Oli vaikea alkaa kaivaa esiin niitä ammatillisia sanoja joita olin aiemmin käyttänyt. Ne olivat kylmiä, elottomia, steriilejä. Tuli tunne että koko maailma oli kylmä ja steriili.<br /><br />En ollut enää tasapainoinen ihminen kun tein työhön paluutani. Olin oireileva, väsynyt, epäluuloinen, tuskainen, toivoton ja minä olin vihainen. Olin vihainen maailmalle, olin vihainen itselleni. Näin toisissa ihmisissä vikoja, näin käsittämättömiä toimintamalleja jotka sairastuttivat minua ja muita ympärilläni. Näin peleja ja pelaajia jotka eivät ikinä itseään määrittelisi näillä sanoilla. Näin hymyileviä kasvoja ja tekohuolestuneita ilmeitä. Näin masennuksen mustan ryömivän takaisin minuun ja tunsin oloni kaikenkaikkiaan niin kelvottomaksi kuin ihminen vain voi. Epäonnistuneeksi yksilöksi joka ei voi tehdä sitä mikä tuottaa ja liikuttaa yhteiskuntamme rattaita. Halusin luovuttaa niin monet kerrat!<br /><br />Se mikä minut pelasti oli luova- työnohjaus jossa saatoin katsoa asioita oikeasti. Sillä minä näin niin monesti asiat minuun kohdistuvina, vain ja ainoastaan minulle tapahtuvina asioina ja sotkuna jota en ymmärtänyt ollenkaan. Työnohjausryhmässä nousi esiin ilmiö-tasolle nostaminen. Se mitä oikeasti tapahtui, tuli nähtäväksi. Se että elämisen kokonaisuuteni ja tasapainoni oli mennyt rikki, ja sen uudelleen tasapainottaminen uuden elementin, työn kanssa oli valtava työ joka nyt ei vain tapahdu kovin helposti. Opin huomaamaan että muissa ihmisissä olevat ärsyttävät, ongelmalliset, hankalat, epäreilut jne asiat ovatkin heijastuksia siitä mitä itse kävin lävitse. Kuinka usein näinkään jossakin toisessa ihmisessä jonkin sellaisen piirteen joka itseäni omassa itsessäni ahdisti tai kalvoi! <br /><br />Minulle tekemisestä nauttivalle ihmiselle erityisen tärkeä oli oma ajanhallinta. Tarkka suunnittelu ja tarkka kirjaaminen siitä mitä todella tapahtui. Sillä opin kuinka helposti huijasin itseäni. Ajanhallinnan tärkeimpiä ja samalla oudompia asoita oli se että kaikki piti kirjata ylös. Aivan kaikki. Sillä miten saattaisin olla maanantaina aamulla pirteänä töissä aloittamassa työviikkoa jos en ollut levännyt viikonloppuna vaan mennä sutinut pitkin maakuntaa vailla huolta ja murhetta. Miten saattaisin nousta mikä tahansa aamu sängystä ylös pirteänä jos en haukkailisi välillä happea ja pitäisi huolta ravinnostani. Sillä minä olen niitä ihmisiä jotka eivät syö ns nopeita hiilihydraatteja päivällä jos jotakin pitää tehdä, koska ne väsyttävät. Hetken herkku suussa ei ole sen väärti että sitten koko iltapäivä menee sokerihumalassa ja siinä että toivoo pääsevänsä kotiin. Viikonloppujen raskaat riennot eivät joka viikonloppu ole sen väärti minulle itselleni että sitten seuraavalla viikolla ei meinaa jaksaa. Sillä haluan elää jokaisen hetkeni, en vain niitä jolloin olen vapaalla. Kyllä, töistä voi ja saa nauttia.<br /><br />Ajanhallinta paljasti heti miksi olin väsynyt jossakin tilanteessa, sitten kun uusi unen tarve oli huomioitu. Sillä uuden oppiminenhan vie energiaa. Ja elämän nautinnolliset asiat korostuivat kun aloin oppia kuinka paljon saan iloa ja voimaa niistä.<br /><br />Tein tarkkaa työtä, pidin ajanhallintaa ja tein päiväkirjaa. Kirjasin kaiken kurjan, kaiken ilon, kaikki naurut, kaikki surut, kaikki keskustelut, kaikki suunnitelmat, koko maailmani työhön paluun ajalta. Kirjoitin koneella ja kirjoitin käsin. Otin valokuvia ja säilytin kokousmuistiinpanoja. Talletin itselleni oman polkuni takaisin työhön ja tasapainoiseen elämään. Kokonaiseen sellaiseen.<br /><br />Ja mitä opin, mitä näin.<br /><br />Näin kuinka ensin kaikki oli minulle yhtä sotkua enkä saanut niistä kiinni, en ymmärtänyt niitä, kunnes opin katsomaan asioita ilmiöinä, tapahtumina jotka toistuvat uudelleen ja uudelleen, ja mitä niiden asioiden takana oikeasti onkaan. Inhimillinen ihmisyys nousi voimakkaana esiin.<br /><br />Näin kuinka kokonaisuuden ja tasapainon hallintani repesi, kuinka peilasin itseäni outoon maailmaan joka ei vastannut sisäistä kokemaani tasapainosta. Opin olemaan sovussa joissakin kohdissa, joissakin kohdissa käänsin selkäni voimatta liittyä. Voi hyvin huonosti ollessani epätasapainossa.<br /><br />Epätasapaino tuli näkyviin hyvin samalaisina oireina kuin masennus; väsymystä, alakuloa, unettomuutta ja myös fyysisiä oireita päänsärkyä, niskojen jäykkyyttä yms. hetken jo pelkäsin tosissani että alan taas masentua. Mutta ne olivat vain ilmetymiä siitä mitä kävin lävitse, minulla ne kuuluivat olennaisesti työhönpaluuprosessiini. Monet asiat tulivat vielä viimeisen kerran moikkaamaan ja sanomaan hei hei, kun oli taas kerran käsitellyt ne loppuun asti.<br /><br />Näin kuin muissa ihmisissä näin niin paljon omia ominaisuuksiani. Joka kerta opin itsestäni lisää. Ne olivat aina ja joka ikinen kerta sellaisia kohtia minussa itsessäni jotka minun pitikin katsoa, työstää entisestään itsessäni.<br /><br />Näin kuinka maailmassamme on paljon vahingollisia toimintamalleja, minussa sekä muissa. Minä olen vastuussa omistani.<br /><br />Näin kuinka olin itse muuttunut, muut eivät. Vertauskuvallisesti minulla oli mennyt molemmat kädet ja jalat poikki ja minä olin siinä, joku kuohkasi vieressä siitä kun häneltä oli kynsi katkennut. Oli vaikea olla siinä kohdassa, löytää se että meillä jokaisella on oma polkumme kulkea, omat kokemamme ja tietomme mukanamme. <br /><br />Näin kuinka hiljalleen työni tuotti hedelmää ja asetuin olemaan elämässäni johon kuuluu työ kokonaisempana. En enää arastellut olla sitä mitä olin. Aloin jälleen uskoa huomiseen, aloin nauttimaan tästä hetkestä.<br /><br />&nbsp;'<br />&nbsp;Näin kuinka viimeisempiä kohtia lopulta oli se että kokosin oman matkani. Katsoin miten ja miksi olin sairastunut, millaista sairastamisen aika oli, mitä siihen liittyi, mitä tein että aloin kuntoutumaan, yksilöin itselleni kuka olen, millainen olen, mitä tietoja, taitoja, ominaisuuksia minulla on, mitä työhön paluussani tapahtui ja kuinka selvisin siitä. Katsoin kuka olin aiemmin, katsoin kuka olen tänään. Katsoin mihin uskon, mihin luotan, mitä rakastan, mitä haluan. Katsoin minkä tien olen kulkenut. <br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-6163879408412252440?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-41276118699270357382011-11-15T15:05:00.000+02:002011-11-15T11:26:36.854+02:00Sitä sanotaan suomalaisten perisynniksi. Se kuulemma asuu meissä kaikissa. Mutta silti siitä puhutaan kuin kasvottomasta, siellä täällä lymyilevästä, kurkkivasta ja puskista huutelijasta jota oikeasti ei kukaan ole koskaan nähnyt. Se on olemassa, mutta ei koskaan ei näytetä että se on kiinni ihmisessä, oikeasssa lihaa ja verta olevassa ihmisessä jolla on nimi ja elämä... vai onko?<br /><br />Onko tuttua kuulla että kiusaaja on "vaan kateellinen sulle"?<br /><br />Miksi kiusaaja on kateellinen? Miksi joku ylipäätään on kateellinen?<br /><br /><div style="text-align: center;">Kun niin haluaisin</div><div style="text-align: center;">itselleni himoitsisin</div><div style="text-align: center;">sitä ja tätä</div><div style="text-align: center;">tuota ja vielä tuotakin</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Jos taivaalta tipahtaisi</div><div style="text-align: center;">eteeni avautuisi</div><div style="text-align: center;">tulisi vaan jostakin</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Juuri tämä</div><div style="text-align: center;">mitä nyt haluan</div><div style="text-align: center;">tällä kertaa</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Vaan mistä kumpuaa himo</div><div style="text-align: center;">halu suunnaton</div><div style="text-align: center;">katkeruuden kalkki kamala</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Onko jotakin mitä itselleen</div><div style="text-align: center;">oikeasti haluaisi</div><div style="text-align: center;">vain haluaisi vaan</div><div style="text-align: center;">tyhjää paikkaa täyttämään</div><div style="text-align: center;">kun sen nyt näen</div><br />Kateushan syntyy siitä kun kuulee tai näkee jotakin mitä jollakin toisella on. Se on aina joltakin muulta jonkin haluamista. Siksikö meille on syntynyt yhteiskunta jossa se onni pidetään piilossa ja puhutaan vain ja ainostaan niistä ikävistä asioista? Kivoja ja hienoja asioita kerrotaan uskotuille, luotetuille ystäville. Ja jos on rahasta kyse, niin niistä vaietaan tyystiin ettei sitä ystävää menettäisi.<br /><br />Kateushan ei synny jos ei jostakin tiedä. Ja kuitenkin yleensä ne asiat jotka ovat parhaita elämässä, ei rahalla voi ostaa, ei vaikutusvallalla oikeasti saada, asiat jotka syntyvät minusta itsestäni. Siitä sisäisestä tiedosta, että nyt minä oikeasti haluan juuri tätä asiaa ja sitten sitä lähtee etsimään.. ja se etsintä on matka joka on hyvin suuri osa nautinnosta itsestään. Tekeminen, tähtääminen johonkin mitä haluaa. Matka tekee sen arvokkaaksi aivan eri tavalla kuin jos se vain jostakin tipahtaisi eteen. Ilmaiseksi saatu ei ole arvoton mutta arvottomampaa. Sillä hänelle joka tekee onnensa eteen töitä, hänelle joka tavoittelee unelmiaan, hänelle sen kaiken ainakin minä suon täydestä sydämestäni.<br /><br />Jos kateuden kohteemme on ihminen ja jokin mitä hänellä on, jotakin missä hän on onnistunut..<br /><br /><br /><div style="text-align: center;">Näenkö ihmisen itsensä</div><div style="text-align: center;">vai näenkö vain haluamani</div><div style="text-align: center;">näenkö kateuden aiheeni</div><div style="text-align: center;">sen kimalluksen ja loisteen</div><div style="text-align: center;">se häikäiseekö silmäni</div><div style="text-align: center;">näkemästä toisen elämää</div><div style="text-align: center;">sen kokonaisuutta</div><div style="text-align: center;">mitä kaikkea siihen kuuluukaan</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Näenkö ihmisen itsensä</div><div style="text-align: center;">näenkö matkan hänen</div><div style="text-align: center;">näenkö kuinka kauan on unelmaa tavoitellut</div><div style="text-align: center;">näenkö riskit ja lainat</div><div style="text-align: center;">näenkö unettomat yöt</div><div style="text-align: center;">näenkö särkevän pään</div><div style="text-align: center;">näenkö ne sateiset päivät</div><div style="text-align: center;">sumuiset ajanjaksot</div><div style="text-align: center;">jolloin unelma oli vain usvaa</div><div style="text-align: center;">ja uskokin rakoili</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kun emme voi tietää</div><div style="text-align: center;">mitä kaikkea toisen elämään kuuluu</div><div style="text-align: center;">emme näe onnettomuuksia</div><div style="text-align: center;">sairauksia tapaturmia</div><div style="text-align: center;">emme suruja suuria</div><div style="text-align: center;">emme työtä haaveiden takana</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Ja saatamme unohtaa</div><div style="text-align: center;">sen mitä itse teemme</div><div style="text-align: center;">miten unelmaa tavoitamme</div><div style="text-align: center;">mihin sydänlankamme värähtelee</div><br />Kun emme voi tietää. Emme jos emme kysy, emme jos emme saa aitoa vastausta. Emme jos emme kuuntele. Emme jos suljemme itsemme ja antaudumme kateuden kidalle.<br /><br />Siellä kateuden kidassa ei valitettavasti ole ollenkaan hyvä olla, sieltä on vaikea lähteä eteenpäin, vaikea alkaa ajattelemaan asioita uudella tavalla. Mutta se ei ole mahdotonta. Minä nimittäin tiedän sen omasta kokemuksestani.<br /><br /><div style="text-align: center;">Minä ajoin tyhjää rallia</div><div style="text-align: center;">sapen maku suussani</div><div style="text-align: center;">sieraimet höröllään</div><div style="text-align: center;">haistelin ja maistelin</div><div style="text-align: center;">kaikkea himoitsin</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Unohdin katsoa ympärilleni</div><div style="text-align: center;">unohdin mitä oikeasti haluan</div><div style="text-align: center;">unohdin onnea tavoitella</div><div style="text-align: center;">jätin satsaamatta</div><div style="text-align: center;">jätin pysähtymättä</div><div style="text-align: center;">jätin lähimmäistäni rakastamatta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tuli musta hetki</div><div style="text-align: center;">tuonelan konsertto</div><div style="text-align: center;">johdatti hiljaisuuteen</div><div style="text-align: center;">seisautti eläväisen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Siellä pimeimmässä</div><div style="text-align: center;">arvot kirkastuivat</div><div style="text-align: center;">saivat hohteen hienon</div><div style="text-align: center;">ne toin elämään takaisin tullessani</div><div style="text-align: center;">mukanani talletettuna</div><div style="text-align: center;">ihooni painettuna</div><br />Se pysähtyminen on avain. Minä jouduin sen käymään isomman kautta. Mutta se selvensi ajatuksiani ja kokemiani. En minä tarvitse loppujen lopuksi mitään niin kovin hienoa. Jos jokin on itse tehty niin se on aina arvokkaampaa kuin valmiina saatuna. Taivaasta ei tipahda unelmatyöpaikkoja, miehiä, hyvinkasvatettuja ja siistejä lapsia, kiiltävä tiskipöytää tai tukuittain rahaa. Elämisen arvot ovat ne jotka kateuden kukistivat minussa. Kun aloin nähdä elämän matkana jota pitkin me jokainen kuljemme. Jokaisella on oma polkunsa, ihanaa on kuin nuo polut limittyvät ja risteilevät muiden ihmisten kanssa. Ja mitä enemmän kuljemme omaa polkuamme, sitä jonka olemme itse valinneet, sitä vähemmän meillä on edes syytä olla kateellisia.<br /><br />Jokainen kohtaamamme asia, oli se sitten kamalan kammottava tai upean ihana, ovat asioita jotka kasvattavat meitä ja kuljettavat meitä omalla matkallamme. Jokaisessa kohdassa voimme tarkistaa haluammeko vielä kulkea sinne suuntaan jonne olimme matkalla vai onko aika vaihtaa reittiä.<br /><br />Kateus syö ihmistä. Se on niin totta. Kateus piilottaa omat lahjamme, omat kykymme, omat ominaisuutemme, ne asiat jotka ovat meille kaikkein tärkeimpiä, ne jotka jo ovat meillä. Kateuden syövä ominaisuus on tukahduttava, voimavaroja tuhlaava ja kaikkea hyvinvointia turmeleva. Kuinka en edes nähnyt mitä kaikkea minulla jo on, kuinka rikas olenkaan kaikkien näiden tietojen, taitojen ja ihmisten kanssa joita minulla on ympärilläni.<br /><br />Minä itsehän oman elämäni luon, muovaan siitä sellaista jota haluan. Jätän takertumatta niihin asioihin joita minulla ei ole, katselen niitä joita minulla jo on, niitä joihin olen matkalla. Sitä on olla tasapainossa, sitä on oman elämän hallinta, oman itsen ammattilaisuus. Että katson elämääni, koko elämääni ja itseäni. Ja panostan siihen mitä pidän tärkeänä. Jos pitäisin maailmanympärimatkaa tärkeämpänä kuin perhettäni ja sitoutumistani tähän maahan ja näihin tekemisiini joita minulla nyt on, niin olisin kai jossakin ihan muualla. Mutta minun maailmanympärimatkani on haave, jotakin joka toteutuu sitten joskus jos toteutuu. Koska en oikeasti halua uhrata kaikkea mitä minulla on tavoitellakseni jotakin muuta. Siksi en ole kateellinen heille jotka sille matkalle lähteävät, vaan voin toivottaa hyvää matkaa ja mahtavia kokemuksia. Sillä minun mahtavat kokemukseni yleenä tapahtuvat oman keittiöni pöydän ääressä perheen kesken. Ja niin minä sen haluan olevankin.<br /><br />Se mistä liian harvoin puhumme on kateuden kohteena olemisen merkitys yhteiskunnallisesti eli kaikille meille ihmisille. Haluammeko olla kateutta aiheuttavia ihmisiä? Haluammeko olla kateellisia? Mitä tapahtuisi jos onnistuminen brändättäisiin uudestaan? Jos lööppeihin tuotaisiinkin näkyville se kokonaisuus "Matti Meikäläinen voitti Suomen Mestaruuden Korttitalon rakentamisessa 20 vuoden harjoittelun ja monien epäonistumisten jälkeen" ja kaikki lausetta lyhyemmät uutiset kiellettäisiin lailla? Maailmamme menisi varmaankin aivan sekaisin.<br /><br />Minusta unelmiensa tavoittelijoita pitäisi kannustaa, eikä olla kateellinen. Sillä jokaisella meistä on mahdollisuus tavoitella omia unelmiamme. Mitä enemmän sitä tekisimme, sitä helpompi olisi muita kannustaa ja sitä useammat saisivat elää unelmaansa, oman näköistään elämää. Sillä matka siihen unelmaan ei ole aina niin ruusuinen, vaan kovin usein kivikkoinen.<br /><br />Mitä enemmän on unelmia sitä hankalampaa niiden kanssa on elää. Minulla on paljon unelmia. Niistä tärkein on toteutunut, eli se ihana arki. Kun minulla on se, niiden muiden ja isompien unelmien ei ole niin kiire.<br /><br />Minä entinen isosti kateellinen ihminen voin ainakin tänä päivänä kertoa että oma elämäni on paljon helpompaa ja kevyempää kun olen selvittänyt itselleni kuka olen ja mitä oikeasti haluan. Turhat kateuden kimarat ja tuskailut ovat taakse jäänyttä. Joskus toki jokin jostakin kohtaa hieman nipistää, sitä en viitsi kieltää ollenkaan. Olenhan ihminen, inhimillinen sellainen. Joten jos haluan jotakin, mietin miten sen saisi. Kovin usein nuo haluamiset sitten siihen jäävätkin.. Kun oikeasti eniten iloa ja onnea tuottavat kuitenkin ne pienet ja yksinkertaiset asiat. Ja se maailmanrauhakin alkaa jokaisesta yksilöstä itsestään, jokaisesta askeleesta ja hymystä joka yhdestä ihmisestä lähtee, niistä kasvaa puroja, virtoja ja ehkäpä joskus meri... Jospa hymyiltäisi tänään vähän enemmän? Katsottaisiin mitä mitä meillä jo on, arvostettaisiin sitä. <br /><br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4127611869927035738?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-75605098819076813912011-11-14T00:51:00.000+02:002011-11-14T00:51:45.146+02:00<div style="text-align: center;"><i>Kun ei viittis</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei jaksais</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei kiinnosta</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>väsyttää</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>laiskottaa</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>voisin aamulla kyljen kääntää</i></div><div style="text-align: center;"><i>unohtaa heräämisen</i></div><div style="text-align: center;"><i>jatkaa matkaa</i></div><div style="text-align: center;"><i>mailla unien</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>keho rentona</i></div><div style="text-align: center;"><i>raukeana</i></div><div style="text-align: center;"><i>rauhan maassa</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>unen ja levon mailla</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>siellä paistaa aurinko</i></div><div style="text-align: center;"><i>elämä on kevyttä</i></div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><i>niin helppoa</i></div><div style="text-align: center;"><i>ois unohtaa sängystä nouseminen</i></div><div style="text-align: center;"><i>hereillä oleminen</i></div><div style="text-align: center;"><i>kaikenlainen tekeminen</i></div><div style="text-align: center;"><i>jäädä sinne</i></div><div style="text-align: center;"><i>pehmeään</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kutsuvaan</i></div><br />Joka syksyinen kohtani on täällä taas. Kun on pimeää ja synkkää ja ruska alkaa olla takanapäin. Aurinkoa ei juuri ehdi päivällä moikkaamaan jos se jostakin syystä yllättääkin harmaan taivaan takaa.<br /><br />Ennen oli vaatimukset nupissa tässä kohtaa. Kun alkoi keho asettua rauhallisempaan olotilaan talven ajaksi, mutta mieli ei alistunut. En osannut rauhoittua ja antaa luonnollisen rytmin ohjata, vaan tappelin vastaan. Miksiköhän, vaikka tämähän on niin luontevaa. Päivät ovat lyhyitä, yö pitkä. Ja minun kehoni reagoi siihen, kaivaten itsekin pidempiä yöunia ja rauhallisempaa menoa. <br /><br />D- vitamiinia tulee nappailtua, mutta ei se energiapakkausta minusta tee. Eikä tarvitsekaan. Sillä tämä kohta on minulle levolliseen, rauhalliseen arkeen asettumisen kohta. Teen enemmän kuin välttämättömät (jotka on muuten todella minimissä) jos jostakin syystä saan inspiraation, niin kuin viikko sitten laittaessani vaatekaapin ja muutaman keittönkaapin järjestyksen uusiksi. Ja jos inspistä ei kuulu, niin kuin tänään ei ole kuulunut, niin ainoa mitä tulee tehtyä on leikkiminen koirien kanssa ja ruuanlaitto jos nuoriso on kotosalla. Päiväunetkin olivat iltapäivällä noin viisi tuntia pitkät. Mutta tämä on minun syksyäni. Kerälle käpertymistä viikonloppuisin, jotta viikolla jaksaisi touhuta vähän enemmän. Mutta viikollakin moni ilta on kovin rauhallinen.. ihanaa..<br /><br />.. käänne tulee kuitenkin keväällä, aivan kuten joka vuosi aikaisemminkin.. Joten syksyn synkeys on ulkona, luonnon luonnollisessa rytmissä. Sisälläni on syksyn raukeus.<br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-7560509881907681391?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-67743462302049048092011-11-12T17:32:00.001+02:002011-11-12T19:45:04.081+02:00Vuosi sitten kirjoitin isälleni isänpäivärunon...<br /><h6 class="uiStreamMessage" data-ft="{&quot;type&quot;:1}" style="font-weight: normal; text-align: center;"><i><span style="font-size: small;"><span class="messageBody" data-ft="{&quot;type&quot;:3}">Hullua on mun huumori<br /> veri vetää kirjoittamaan<br /> korttiakin tykkään lyödä<br /> lasiin ei oo tullu syljettyä<br /> lauluani ei kukaan kestä kuulla<br /><span class="text_exposed_hide"></span><span class="text_exposed_show">&nbsp;lyhen lännäksikin olen jäänyt<br /> silti elämästä nautin <br /> täysin siemauksin<br /> uusia juttuja kehittelen<br /> kaikesta olen kiinnostunut<br /> sultako oon nää saanut<br /> perintönä veren?</span></span></span></i></h6><h6 class="uiStreamMessage" data-ft="{&quot;type&quot;:1}" style="font-weight: normal; text-align: center;"><i><span style="font-size: small;"><span class="messageBody" data-ft="{&quot;type&quot;:3}"><span class="text_exposed_show"><br /> HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ ISKÄLLE !</span></span></span></i></h6><br /><br />Kyllähän tuo edelleen pätee, niin paljon piirteitä olen isältäni saanut.. Enkä vain geeneissä vaan myös monella muulla tavalla. On ollut aikoja jolloin olen kovastikin arvostellut isääni ja hänen persoonaansa ja tapaansa olla olemassa tässä elämässä. Kaiken olen kritisoinut isässä, elämäni yhdessä merkityksellisemmässä miehessä. Ja kyllä, myöskin naama punaisena huutanut, häntä niin kovasti vähätellyt. Teininä tuli jopa muutaman kerran käveltyä toisella puolen katua, kun seura oli kuulemma niin hävettävää.<br /><br /><br />Olen saanut häneltä ohjeita niin paljon, siitä miten tässä elämässä ja kussakin tilanteessa kuuluu olla. Niin paljon olen ollut erimieltä. Tuskastumiseen asti. Joskus isä on ollut mielessäni ihan nolla. Siis se ihminen jolla on niin kovasti samoja luonteen piirteitä kuin minussa itsessänikin...<br /><br />Joskus nuorena ajattelin että isäni supermies, sellainen joka tietää ja taitaa kaiken. Olisiko ollut elämäni karvaimpia pettymyksiä kun hiljalleen alkoi valjeta että isä on ihminen, ihan tavallinen inhimillinen ihminen kaikkine mitä siihen kuuluu. Olisiko tuo isän jalustalle nostaminen ja lopulta tipahtaminen olleet syynä siihen että niin kovasti silloin kapinoin?<br /><br />Nyt aikuisena isä on ihan ihana, hauskaa ja leppoisaa seuraa jonka kanssa aina tulee naurettua kaiken maailman jutuille.. Kukaan ei osaa naurattaa niin kuin minun isäni. Kun kirjoitin tuon ylläolevan runon isälle vuosi sitten facebookkiin, hän vastasi: "Rakas Leena.Näin varmaan on, mutta tehtyä ei enää saa tekemättömäksi" :-)<br /><br /><span class="commentBody" data-jsid="text"></span>Mikä on isässä tärkeintä? Isä on aina ollut minun puolellani. Ehdottomasti. Vaikka olisin tehnyt jotakin mitä hän ei ole millään tavalla voinut ymmärtää, hän on ollut minun rinnallani. Tukenut ja kannustanut. Rakastanut. <br /><br />Olen ymmärtänyt että isä ei ehkä osaa joka hetki olla niin lämmin ja hellä kuin äiti, mutta se ei tarkoita sitä että hän ei tekisi aivan kaikkeaan äidin ja meidän lasten teen parhaansa mukaan. Kaikella mitä hänellä on ollut, sen hän on halunnut antaa meille.<br /><br />Kun sairastuin masennukseen ja olin ihmisenä heikoimmillani kuin koskaan aikaisemmin, isä ja äiti tulivat. Kuvittelen äidin hieman ymmärtäneen mitä kävin läpi ja miltä minusta tuntui. Mutta sellainen tunne minulla oli että isä ei ymmärtänyt. Siitä huolimatta hän tuli ja oli rinnalla, välitti ja rakasti edelleen. Vaikka mitä tapahtuisi niin uskon että isä ja äiti ovat rinnallani ja rakastavat.<br /><br /><i>Isä, minä rakastan sinua. Kiitos kun olet juuri sellainen kuin olet.</i> <i>Hyvää isänpäivää!</i><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-6774346230204904809?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-12405825726597965612011-11-12T15:42:00.001+02:002011-11-12T16:02:07.588+02:00Elämä ei aina ole helppoa, ei kevyttä, ei liitoa ihanassa elämässä vailla huolia tai harmeja. Elämän virrassa on kohtia jotka ovat täynnä risuja ja juurakkoa eikä vesi tahdo virrata sujuvasti. Kansaomaisesti voisi sanoa että elämä heittää välillä kapuloita rattaisiin, joskus enemmän tai vähemmän.<br /><br />Meiltä hajosi jääkaappi tänään. Aamukahvilla maitoa ottaessani huomasin että maito on aivan lämmintä. Tutkailimme asiaa ja näinhän se oli että ilmeisesti joskus aamuyöstä oli mennyt rikki, sillä ovessa oleva maito oli lämmintä mutta sisällä kaapissa oleva vielä viileää. Ja se ei sitten käynnistynyt, ei vaikka puoliso sitä tutki ja tuumaili. (En nyt kehoita ketään alkamaan itse tutkia omaa jääkaappiaan, meilllä molemilla on työn kautta tullut erilaiset laitteet tutuiksi..) Vaihtoehtona olisi ollut joko "täsmäkorjaajan" kutsuminen maanantaina ja tilanteesta sitten päättäminen tai sitten se minkä valitsimme, eli uuden kaapin hankkiminen. Oli tällä jo ikääkin, toisaalta olisi saanut vielä mieluusti toimiakin.<br /><br />Joten ruokatavarat pyykkikoreihin ja ulos jossa oli aivan täydellinen jääkaappilämpötila onneksi. Ja kauppaan peräkärryn kanssa. Reilun tunnin pohtimisen jälkeen tulimme kotiin jääkaapin kanssa, jonka miehet näppärästi nostivat paikalleen ja asettelimme hyllyt kohdilleen ja minä pyyhin tuon uutukaisen. Nyt odottelen että se kaksi tuntia tulee täyteen jonka jälkeen tuon uutukaisen saa käynnistää ja täyttää.<br /><br />Aloin miettimään omaa käyttäytymistäni, omia tunnekuohujani aikaisemmin. Sillä tänään se että jääkaappi oli rikki oli yksin kertaisesti käytännön asia joka tuli ajankohtaiseksii tänään. Aikaisemmin, eläessäni kiireistä ja kuormitettua elämää ennen kuin sairastuin masennukseen, olisin kuohkannut ja voivotellut kun sen piti just nyt ja ihan ilman varoittamatta mennä rikki. Olisin harmitellut ja kiroillut kun ne asiat joita olin täksi päiväksi suunnitellut, jäivät nyt toteuttamatta. Olisin roudannut jääkaappikamoja ja hermoillut että aurinko alkaisi paistaa (aivan pilvinen taivas). Olisin vahdannut joka sekunti jääkaappia kantavien miesten ympärillä, ettei mihinkään seinään vaan tule mitää. Ja ennen kaikkea olisin surkutellut rahanmenoa (minulla ei silloin aikaisemmin ollut vararahastoa juuri näitä tilanteita varten) ja voivotellut mitä kaikkea muuta sillä olisi saanut, siis jotakin kivaa kun nyt ne menivät välttämättömyyteen. Olisin kaiken kaikkiaan ollut naama mutrullaan ja murjottanut ja tiuskinut harmista koko viikonlopun. Jokatapauksessa olisin varmaankin alkanut laskea vastoinkäymisiä, eli keskittynyt ajattelemaan niitä. Ja hermostunut enemmän, sillä jos niitä laskee niin nehän tuntuvat suorastaan ylivoimaisilta. Varsinkin jos jonkun käyttöesineen rikkoutumisen laskee vastoinkäymiseksi.<br /><br />Oi Elämä että tämänkin minulle näytit näin selvästi! Sillä ainahan elämässä tulee kapuloita rattaisiin, ja tämä jääkaapin rikki meneminen oli siitä hyvä esimerkki. Koska nyt vain totesimme että näin on ja toimimme sen mukaan. Itseasiassa meillä oli jopa ihan hauskaa. Ja hyvät kahvit juotiin kun tultiin kotiin..<br /><br />Niin kamalan paljon vaikuttaa se oma mielentila. Jos on kiireen ja vastoinkäymisten henkisessä kierteessä, niin aivan tavallisetkin asiat vaikuttavat vastoinkäymisiltä ja loukkauksilta, suoraan minuun suunnatuilta. <br /><br />Jos taas mittasuhteeni ovat kunnossa, pienet käytännön asiat pysyvät omissa mittasuhteissaan.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1240582572659796561?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-82859932206723207782011-11-11T23:57:00.000+02:002011-11-11T14:09:24.734+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: left;"><span class="Apple-style-span" style="font-size: small;"><span class="Apple-style-span" style="font-weight: normal;">Elämän Tuomarit, toisten tekemisten kritisoijat, onnettomuuden manaajat, seläntakana puhujat, kaiken varmistelijat, oman erinomaisuuden esiin tuojat, ne verhojen takaa kyttääjät, taloyhtiön ainaiset valittajat, töissä työni tuomitsijat, laiskaksi haukkujat, pienempiensä kiusaajat, &nbsp;minun tekemisteni kauhistelijat... tunnettehan heidät..?</span></span></h2><div><span class="Apple-style-span" style="font-size: small;"><span class="Apple-style-span" style="font-weight: normal;"><br /></span></span></div><div><span class="Apple-style-span" style="font-size: small;"><span class="Apple-style-span" style="font-weight: normal;">Pohdin pitkään joskus aikoinani enkä ymmärtänyt miksi tekemisiini puututtiin. Siis aivan yksinkertaisiin mutta aina henkilökohtaisiin asioihin, hameen pituuteen, hiuksien väriin, tilaamiini lehtiin, käsialaani.. ja tapasin näitä tuomareita naapureina, töissä, harrastuksissa..</span></span></div><div><span class="Apple-style-span" style="font-size: small;"><span class="Apple-style-span" style="font-weight: normal;"><br /></span></span></div><div><span class="Apple-style-span" style="font-size: small;"><span class="Apple-style-span" style="font-weight: normal;">Kerran eräs naisihminen sanoi minulle isosti "noin vain EI tässä elämässä tehdä!" ja se oli hänen maailmansa isoin asia, eikä hän päästänyt siitä irti viikkoon. Kun olin laittanut takkini iltatyöpaikassa tuolin selkämykselle enkä naulakkoon. Mitähän tämä naisihminen ajattelisi elämäni valinnoista yli 20 vuotta myöhemmin. Ehkä en kysy. Toivottavasti emme tapaa enää. Ja vaikka tapaisimmekin, enpä enää saisi sydämentykytyksiä eikä työvuorosta tarvitsisi tulla itku kurkussa kotiin. Sillä hän saa tehdä elämässään omat valintansa. Minä teen omani. Enkä oikeastaan jaksa kovin hänen enkä muidenkaan mielipiteistä piitata.</span></span></div><div><span class="Apple-style-span" style="font-size: small;"><span class="Apple-style-span" style="font-weight: normal;"><br /></span></span></div><div><span class="Apple-style-span" style="font-size: small;"><span class="Apple-style-span" style="font-weight: normal;">Nykyään on melkein trendinä haukkua toisiamme ja toistemme valintoja. Ja varsinkin jos joku on tehnyt jotakin joka ei ihan satukaan "normiin".. mitä se normi sitten mahtaa ollakaan?</span></span></div><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><span class="Apple-style-span" style="font-size: small;"><i><br /></i></span></h2><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><i><span class="Apple-style-span" style="font-size: small;">Omia polkujaan kulkeva</span></i></h2><div style="text-align: center;"><i><abbr class="time published" style="color: #888888; font-size: 10pt;" title="2011-02-08T11:33:12+0000"><br /></abbr></i></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px; text-align: center;"><i>Kuka näkee</i><br /><i>kuka arvioi</i><br /><i>kuka muotin tekee</i><br /><i>kuka sinne asettaa</i><br /><i>kuka selän takana jupisee</i><br /><i>kuka suoraan sanomaan tulee</i><br /><i><br /></i><br /><i>kenellä on valta</i><br /><i>voima ja kunnia</i><br /><i>tieto iankaikkinen</i><br /><i>jumalainen totuus</i><br /><i><br /></i><br /><i>kenelle kuuluu oikeus</i><br /><i>päätös ja tuomiovalta</i><br /><i><br /></i><br /><i>kuka lopulta voi</i><br /><i>tuomita toisen ihmisen</i><br /><i><br /></i><br /><i>lakia rikkomattoman</i><br /><i>omalla tavallaan elävän</i><br /><i><br /></i><br /><i>joka ei muottiin asetu</i><br /><i>normien mukaan elä</i><br /><i><br /></i><br /><i>käyttää vapauttaan valita</i><br /><i>rikkoo rajat muiden asettamat</i><br /><i>ne jotka asuu sisällä pään</i><br /><i>mielen vankilasta karkaa</i><br /><i><br /></i><br /><i>haistelee maistelee vapautta</i><br /><i>niin suloista ja maukasta</i><br /><i>omaa elämäänsä jumalaista</i><br /><i>itse luotua ja rakennettua</i><br /><i>omilla valinnoilla kuorrutettua</i><br /><i><br /></i><br /><i>tuomari pelkää vapautta</i><br /><i>mieli kieltää mahdollisuuden</i><br /><i>sielu ei soida saa</i><br /><i><br /></i><br /><i>tuomari tuomitsee</i><br /><i>myrkkyjään levittää</i><br /><i>itseensä ja muihin</i><br /><i><br /></i><br /><i>koska rajojen rikkoja</i><br /><i>pakottaa ajattelemaan</i><br /><i>kertaamaan omia valintoja</i><br /><i>näkemään sen missä on kiinni</i><br /><i>kaipaamaan vapautta</i><br /><i>elää valitsemaansa</i><br /><i><br /></i><br /><i>kun hätkähdän</i><br /><i>mielessäni pyörähtää OHO</i><br /><i>en toimi kuten joskus toimin</i><br /><i>mieleni tietää jo paremmin</i><br /><i><br /></i><br /><i>kierrän ympyrän</i><br /><i>katson ja hengitän</i><br /><i>hymy leviää huulilleni</i><br /><i>sieluni laulaa</i><br /><i>kun saan kuulla ja nähdä</i><br /><i>omaa elämäänsä elävän</i><br /><i>omia polkujaan kulkevan</i><br /><i><br /></i><br /><i>ja taas eteeni aukeaa</i><br /><i>loputtomuus</i><br /><i>jossa kaikki on mahdollista</i><br /><i>silloin kun siinä asuu hyvyys</i><br /><i>omat valinnat</i><br /><i>omat rajojen rakentamiset</i><br /><i>rakkaus ja hellyys</i><br /><i>uteliaisuus</i><br /><i><br /></i><br /><i>rohkeus</i><br /><i><br /></i><br /><i>kaikki on mahdollista</i><br /><i><br /></i><br /><i>sieluni laulaa</i><br /><br /><br /><div style="text-align: left;">Harvoin, mutta joskus lukee ihmisistä joka kulkee omia polkujaan. Sanat on lehtiin painettu ja omat polut niin erikoiset että niiden on arveltu kiinnostavan ihmisiä laajemminkin. Tarina kerrotaan, toiset ihailevat, toiset taasen eivät ollenkaan.<br /><br /></div><div style="text-align: left;"></div><div style="text-align: left;">On olemassa toinenkin kohta, kohtaamisen kohta, jossa tapaa tämän tavallisen ihmisen elävässä elämässä. Hän näyttää samalta kuin muutkin, hän tekee samoja juttuja kuin muutkin. Mutta jos alatkin juttelemaan, kuuntelemaan häntä ja tarinaansa saatat yllättyä. Sillä sitä tavallista ihmistä ei oikeasti ole olemassakaan. Illuusio menee rikki ja huomaa kohtaavansa jotakin upeaa.&nbsp;</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Sillä oikeastaan jokaisella jonka kanssa olen puhunut hetkenkään pidempään on jotakin joka tekee hänestä erityisen, omia polkujaan kulkevan.&nbsp;</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Mielenkiinnon kohteemme ohjaavat meitä, tutustuttavat meidät asioihin joihin rinnalla kulkijat eivät välttämättä koe vetoa ollenkaan. Monilla on tullut kohtia elämässä vastaan joissa he ovat rikkoneet jotakin sovinnaista, jotakin mikä on yhteiskuntamme yleisten normien mukaan outoa. Ja se on saattanut olla hankala kohta juuri siksi koska ne yleiset normit ja normaalius jollakin tavalla on määritellyt eri tavalla. Mutta kuka ihme ne normaaliudet on määritellyt, kuka meistä on normaali tai kenen elämä on kulkenut jotenkin aivan normaaleja teitä? Kuka edes haluaisi olla perusihminen? En minä ainakan.<br /><br />Joka kerta tavatessani ihmisen joka on löytänyt oman itsensä, omat valintansa tässä elämässä, ihana kihelmöinti kulkee minussa. Sillä silloin kohtaan omia polkujaan kulkevan.</div><div style="text-align: left;"><i><br /></i></div><div style="text-align: left;"><i><br /></i></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-8285993220672320778?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-86014932631757089912011-11-10T07:00:00.000+02:002011-11-10T11:24:00.362+02:00<div style="text-align: center;">Särkynyt enkeli </div><div style="text-align: center;">elämän loukkaama</div><div style="text-align: center;">siipensä menettänyt</div><div style="text-align: center;">kulkee rajalla elämän</div><div style="text-align: center;">riipivä tuska kehossaan</div><div style="text-align: center;">sydämessään tuonelan tunnelmat</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kulkee elämässä salassa</div><div style="text-align: center;">ei esitä tunnetta totta</div><div style="text-align: center;">ei näytä rajapintaa</div><div style="text-align: center;">ei raadollista tunnettaan</div><div style="text-align: center;">kulkee konemaisesti edelleen</div><div style="text-align: center;">huomaamatta kenenkään</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Kerran yöllä sängystään nousee</div><div style="text-align: center;">kenenkään huomaamatta</div><div style="text-align: center;">kenenkään kuulematta</div><div style="text-align: center;">kulkee kylmässä kosteassa yössä</div><div style="text-align: center;">kahlaten elämän tuskassaan </div><div style="text-align: center;">kohti omaa tuhoaan</div><div style="text-align: center;">kohti rajaa elämän</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">jaksamatta elää enää tässä elämässä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">kapuaa sillalle rajanpinnan</div><div style="text-align: center;">istuu katsellen alas tummaan veteen</div><div style="text-align: center;">sinne tuonelan maille loputtomille</div><div style="text-align: center;">helpotuksen maille toivoo enkeli</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Vaan Sivullinen Enkeli näkee</div><div style="text-align: center;">näkee ja toimii heti</div><div style="text-align: center;">estää matkan tuonelaan</div><div style="text-align: center;">tämän enkelin pelastaa</div><div style="text-align: center;">tämän tällä kertaa</div><div style="text-align: center;">hetkeksi tässä ja tänään </div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Vaan kuinka monta</div><div style="text-align: center;">enkeliä&nbsp;särkynyttä</div><div style="text-align: center;">kulkee täällä</div><div style="text-align: center;">kuinka monta enkeliä</div><div style="text-align: center;">tuhoavan tuskan tuntevaa</div><div style="text-align: center;">lopullisesti hajoaa</div><div style="text-align: center;">katoaa vain maailman tuuliin</div><div style="text-align: center;">kenenkään koskaan näkemättä</div><div style="text-align: center;">koskaan pelastumatta</div><div style="text-align: center;">hiljaa vain yöllä katoaa</div><div style="text-align: center;">ilman selitystä tunteistaan</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Vain kysymyksiä jäljelle jää</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">&amp;</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Sanaton maailma masennuksen</div><div style="text-align: center;">sanaton ja sopimaton</div><div style="text-align: center;">saako voida pahoin</div><div style="text-align: center;">saako näyttää tunteensa<br />saako olla oma itsensä<br />sellaisena kuin on</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Vai saako vain vähettelyä</div><div style="text-align: center;"></div><div style="text-align: center;">saarnoja kehoituksia</div><div style="text-align: center;">kun oikeasti</div><div style="text-align: center;">kaipaisi kuuntelijaa</div><div style="text-align: center;">kaipaisi tukea</div><div style="text-align: center;">apua oikeanlaista<br />ja tietoa </div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tietoa</div><div style="text-align: center;">miten tässä maailmassa ollaan</div><div style="text-align: center;">niin ettei mene rikki</div><div style="text-align: center;">ettei imaise itseensä</div><div style="text-align: center;">pelkoa ja pahoinvointia</div><div style="text-align: center;">kiukuttelua&nbsp;äkäilyä</div><div style="text-align: center;">epävarmuutta&nbsp;tuskaa</div><div style="text-align: center;">kapeakatseisuutta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tietoa</div><div style="text-align: center;">miten voi voida hyvin</div><div style="text-align: center;">kokonaista tietoa</div><div style="text-align: center;">tasapainosta</div><div style="text-align: center;">elämänhallinnasta</div><div style="text-align: center;">iloista&nbsp;nautinnoista</div><div style="text-align: center;">rahasta&nbsp;työstä</div><div style="text-align: center;">seksistä&nbsp;seksuaalisuudesta</div><div style="text-align: center;">kodista&nbsp;suvusta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tietoa</div><div style="text-align: center;">ilman vaatimusta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tietoa&nbsp;</div><div style="text-align: center;">läpielettyä</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tietoa</div><div style="text-align: center;">tasavertaista</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tietoa</div><div style="text-align: center;">vastuusta</div><div style="text-align: center;">&amp;</div><div style="text-align: center;">vapaudesta</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tietoa</div><div style="text-align: center;">että on tärkeä</div><div style="text-align: center;">ainutlaatuinen</div><div style="text-align: center;">rakastettu</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tietoa</div><div style="text-align: center;">omista tiedoista</div><div style="text-align: center;">taidoista&nbsp;ominaisuuksista</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;">Tietoa</div><div style="text-align: center;">joka mahdollistaa<br /><br /></div><div style="text-align: center;">elämän rakastamisen</div><div style="text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: center;"><br /></div><br /><br /><br /><br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-8601493263175708991?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-56483257969986623652011-11-09T14:44:00.001+02:002011-11-09T14:44:55.676+02:00Minussa asuu pieni täydellisyyden tavoittelija. Sanon tänään pieni, mutta tämä kohta minussa on varsin nälkäinen ja täydellisyyden tavoittelijani on ollut valtavan kokoinen. Niin valtava että se on miltein nielaissut kaikki muut persoonallisuudenpiirteeni kitaansa, se on pienentänyt minua niin pikkuruiseksi että näkyvissä on ollut vain täydellisyyden tavoittelu. Ja se ei ole ollut kaunista katseltavaa. Sillä täydellisyydentavoittelun riivaamana olen ollut kiireinen, kireä ja ahdistunut. Eipä siitä sitten pitkä matka sinne masennuksen tunneleihin ollutkaan.<br /><br />Mikä on riittävää?<br /><br />Mikä on riittävää minulle?<br /><br />Missä asioissa mikäkin on riittävää?<br /><br />Missä raja kulkee?<br /><br />Kuka sen rajan asettaa?<br /><br />Kun on halua, intoa, energiaa tehdä ja saa siitä tyydystystä, kaikkein pahin kaveri on minulle itselleni ollut nimenomaan täydellisyyden tavoittelu. Asia jolle en ollut juurikaan uhrannut ajatuksia pidemmän päälle. En nähnyt itsessäni vikaa, en nähnyt että asioita voisin minä tehdä jollakin toisella tavalla. Ai kuinka rasittavia, laiskoja, piittaamattomia muut ihmiset tuntuivat olevan, kun eivät nähneet kuinka äärimmäisen tärkeää oli esimerkiksi lähettää erilaisia kortteja...<br /><br />Kortit ovat erinomainen esimerkki siitä kuinka höperö olen voinut olla.<br /><br />Käsi sydämellä - kuinka moni muistaa kaikki jotka lähettivät sinulle joulukortin viime vuonna? Joulukortit ovat hetken lapsia, ne tuovat iloa joulun alla, lämmittävät mieltä ja hetkeksi tulee pysähdyttyä ajattelemaan sitä ihmistä joka sen kortin lähetti. Entäs sitten lähettäjä? Kuinka moni istuu aloilleen ja tekee kortin kerrallaan, ajatellen juuri sitä ihmistä jolle sen kortin lähettää?<br /><br />Kuinka lukemattomat kerrat olenkaan ahdistunut ja kiireessä viimeisenä mahdollisena hetkenä lähettänyt maailmalle hervottoman pinkan joulukortteja kiroillen osoitteiden oikeellisuutta ja käden väsymistä ja huonoa käsialaa ja sitä etten millään ehtinyt tehdä itse noita kortteja... Ei tullut hyvää mieltä siitä muuten ollenkaan, uskokaapa huviksenne. Joulumieli, joulunhenki ja rauha ja rakkaus olivat kaukana siitä naisesta joka silloin olin.<br /><br />Sillä silloin olin mennyt punaiselle vyöhykkeelle. Korttiesimerkki pätee kaikkeen mitä kuvitella saattaa. Sillä kun teemme asioita, olisi hyvä miettiä mitä teemme ja miksi ja ennen kaikkea mikä on riittävää.<br /><br />Mikä on riittävää vaikkapa joulukorteissa? Minulle riittävä on niissä se että jos minulle tulee sellainen olotila joulun lähestyessä että haluan muistaa joitakin ihmisiä korteilla ja kädet ikäänkuin itsestään alkavat toimia niin kortteja alkaa lähteä. Ne siis saavat lähteä maailmalle, juuri niille ihmisille joille haluan ne lähettää. Kortteja tehdessäni ja kirjoittaessani ajattelen niitä ihmisiä jotka saavat minulta kortin. Jos minua ei satu huvittamaan tai elämässäni on juuri sillä hetkellä jotakin muuta, niin noita kortteja ei tästä osoitteesta lähde mihinkään.<br /><br />Kyllä, lähtevien pino on joka ikinen vuosi erilainen. Ja on ollut jouluja jolloin niitä ei lähde ollenkaan. Ja koska minullepäin tuntuu tulevan edelleen paljonkin kortteja - kiitos vaan kaikille ihanille - mietin onkohan kukaan edes oikeasti huomannut väliin jääviä vuosia?<br /><br />Joulu on muutenkin erinomainen kohta ajatella tarkemmin sitä mikä on riittävää. Sillä oikeasti, olen ollut joulun kanssa suoraan sanottuna niin kaheli että esimerkiksi joulukoristeita on ollut varastossa niin monta laatikollista etten edes kehtaa sanoa.. kehtaanpas, niitä on ollut kahdeksan isoa laatikollista. Voin kertoa ettei ole enää. Joka ikiseen ikkunaan ei enää tule jouluverhoja, joka ikistä kohtaa talosta ei enää ripotella täyteen tonttuja ja oikeasti en enää koskaan meinaa harkitakaan ostavani mattoja vain jouluna käytettäväksi. Kierrätyskeskuksen pojilla mahtoi olla melkoinen joulu joitakin vuosia sitten kun roudasin suurimman osan jatkokäyttöön.<br /><br />Mitä siellä punaisella alueella sitten tapahtui minussa? Kävin ylikierroksilla, en meinannut saada iltaisin unta kun mietin asioita joita vielä pitäisi tehdä, olin hermostunut, väsynyt, kireä ja kaikin puolin kamala ihminen. Vatsaa puristi, rintaa ahdisti ja päätä särki. Stressaantuneena sain yleensä vielä sen syksy flunssan rasittunutta olotilaani entisestään ahdistamaan. Ei, en oivaltanut silloin että kehoni pyrki jarruttemaan, rauhoittamaan päätöntä menoani - sillä pysähtymistähän minä olisin tarvinnut.&nbsp;Mitä tapahtui ympärilläni olevissa ihmisissä? Kuinka epämukavaa on mahtanut olla täydellisyyden tavoittelijan lähellä, siinä kohdassa missä kuulee vain "uhrautuneen" valitusta, väsyneen kiukuttelua ja ärtyneen vaatimuksia.<br /><br />Masennus oli kamala kohta elämässäni. Sellaiselle ihmiselle kuin minä oli kerrassaan anteeksiantamatonta olla tekemättä ehdottoman tärkeitä suoritettavia asioita, sillä taivashan saattaisi tippua niskaan. Mutta se opetti näkemään hyvin selkeästi mitä asioita ilman voi olla. Sillä alkaessani jälleen katsella ympärilleni näin ettei taivas ollut tippunut niskaan, näin miten asiat pyörivät ilman minuakin. Kotini ei ollutkaan kaatopaikka, perhe näytti ihan hyvin ravitulta ja vaatetulta, harrustustoimet olivat jatkaneet eteenpäin eivätkä pysähtyneet ja työnmaailmakin näytti aivan erilaiselta, minua kaivattiin mutta ei välttämättä tarvittu. Ihmeellistä. Kun kuvittelin olevani korvaamaton. Ja tekemisen tapani välttämätön.<br /><br />Joten uudet rajat on luotu. Minä ensin, minun jaksamiseni. Ja sen jälkeen asia kerrallaan määrittelen sen punaisen vyöhykkeen. Missä asioissa mikäkin on tärkeintä. Täydellinen ei ole kukaan meistä, siis miksi odottaa täydellisyyttä joka asiassa? Eihän kotona aina kenkien tarvitse olla ojennuksessa, eihän joka kerta ole pakko mennä sinne harrastukseen, eihän kaikkien kirjoitusten tarvitse olla oikeinkirjoituksen mukaista, joskus voi jättää väliin juhlia ja muistamisia, kokouksissa juuri minun ei tarvise olla se joka on aina kirjannut kaiken ylös ja muistuttelee muita.. Ja ne asiat jotka haluan tehdä viimeisen päälle, milloin niiden oikeasti tarvitsee olla valmiina ja jos ne vievät paljon aikaa ja energiaa niin mistä luovun siksi aikaa tai mistä lasken vaatimustasoa hetkeksi tai kokonaan. Kuinka loputtomasti voi hioa asioita ja kuinka järkevää se on.<br /><br />Olen katsellut joitakin aisioita taaksepäin. Juttuja joita olen hionut kuinkakin kauan aikaa ja ne ovat olleet juuri sillä hetkellä käsittämättömän tärkeitä. Olen menettänyt yöunia ja kipuillut epävarmuuden rajamailla - että kelpaako tämä nyt sinne minne se on menossa ja kelpaako se minulle itselleni. Yleensä tekemäni on kelvannut muualle varsin hyvin, ilman että he ovat edes huomanneet niitä pieniä hiottuja yksityiskohtia. Ja kovin usein tekemäni ovat olleet hetken lapsia jotka on nyt jo unohdettu.<br /><br />Kuinkahan usein olisin saanut vaikkapa joissakin työasioissa sen rajan selville, sen riittävän rajan jos olisin kysynyt? Tänään osaan jo kysellä "haluatteko että.." Se raja löytyy sieltä, selvittämällä tarkemmin mitä tilaaja tarvitsee. Muissa asioissa sitten riittävän raja löytyy itsestäni tai perheestä. Minulle nimittäin olisi ihan riittävää että on puhtaita asitioita, mutta puoliso tykkää että kun astianpesukone on täynnä niin se käynnistetään.. ;-)<br /><br />Riittävän rajan lisäksi on se sisäinen maailmani, sehän antoi täydellisyyden tavoittelijalle ravintoa. Se että minulla oli tarve olla hyväksytty, tarve olla näkyvä, tarpeellinen, arvostettu - ja tekemisen kautta näitä hakemalla lopputulos oli minun kohdallani tuskallinen.<br /><br />Edelleen pieni täydellisyyden tavoittelijani on hengissä. Ravitsemattomana se on riutunut - mutta olemassa vaikkakin muotoaan muuttaneena. Joskus on nimittäin äärimmäisen ihanaa tehdä joitakin asioita niin viimeisen päälle kuin mahdollista. Laittaa aikaaa ja intohimoa johonkin mitä oikeasti haluaa tehdä, ja tehdä se sitten niin &nbsp;hyvin kuin suinkin. Ja sehän on sitä itsestään huolen pitämistä ja elämää rakastamista.<br /><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-5648325796998662365?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-34826403399849995942011-11-08T22:13:00.002+02:002011-11-17T16:59:34.256+02:00No niinhän siinä sitten kävi että mökelsin jotakin ja sain tekstin onnistuneesti katoamaan taivaan tuuliin, tai siis bittiavaruuteen. Ja kopiota ei ole. Joten Kateuden anatomia oli tänään hetken lapsi joka sai elää sen 7 tuntia. Mutta aivan varmasti aiheeseen palaan, ajatuksia on vieläkin paljon vaikka ap. kirjoitus aika pitkä olikin niin tästähän voisi oikeasti jutella vaikka kuinka pitkään. Ja ilmeisesti kiinnostaa montaa muutakin koska viestejä ja kommentteja on tullut niin paljon. Ja tätä keskustelua haluan jatkaa kuulla kokemia ja ajatuksia.. Joten uudemman kerran sitten joskus toiste...<br /><br /><div style="text-align: center;">Ei kaikkea ole tarkoitettu kestämään</div><div style="text-align: center;">ei ikuisiksi ajoiksi säilymään</div><div style="text-align: center;">niin paljon on meillä hetken lapsia</div><div style="text-align: center;">siis nauttikaamme kun vain voimme<br /><br /><div style="text-align: left;"><i><span class="Apple-style-span" style="font-size: large;">Lisäys myöhemmin; uusi kateuden anatomia kirjoitettu, voit lukea sen täältä:&nbsp;<a href="http://elamarakastettuni.blogspot.com/2011/11/uusi-kateuden-anatomia.html">Uusi Kateuden Anatomia</a></span></i></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-3482640339984999594?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-14307227794784811822011-11-07T13:01:00.001+02:002011-11-07T13:01:41.471+02:00Sekunnissa paikalle ilmestyy naispaholainen julmettuine terävine sarvineen ja kaksihaaraisine kielineen, karvas musta savu alkaa nousta korvista ja kynnet kasvavat kymmensenttisiksi raateluaseiksi. Selkä, kädet ja jalat muuttuvat eteenpäin kallellaan oleviksi, kädet nousevat koholle, valmiiksi hyökkäysasentoon...<div><br /></div><div>..tässä kohtaa otan ritolat ja menen ulos tai toiseen huoneeseen nieleskelemään, tyhjentämään päätäni ja oikomaan jäseniäni. Tämä on niin tuttu kohta, kohta jossa voi muutamassa sekunnissa, parilla sanalla saada aikaan helvetin esikartanon ikiomaan keittiöön. Kohta jossa voi alkaa päiväkausien jankutukset, asioiden veivaamiset edes takaisin, syyttelyt jotka osuvat kuin veitsien terät tuhoten ja raastaen rikki kaiken mitä ihminen vain voi rakastaa. Parhaimmillaan naispaholainen kesyyntyy kohtuullisessa ajassa mutta sen jälkien korjaaminen on mitä viheliäisintä puuhaa, yleensä se on sekä henkistä että fyysistä paikkailua joka on äärimmäisen rasittavaa ja aina ylimääräistä.</div><div><br /></div><div>Varsinkin kun naipaholainen talttuu yksin ollessaan varsin nopeasti, nyt kun se on paljastettu jo vuosia sitten. Riisuttu alastomaksi ja katsottu mitä on mahtanut itseensä syödä. Sillä naispaholainen on täynnänsä itsetyytyväisyyttä, toisten ihmisten kuuntelemattomuutta ja kunnioituksen puutetta. Naispaholainen elää kaikkien negatiivisten tunteiden kuohusta, se nauttii julmista sanoista ja saa orgasmin kun joku pamauttaa oven kiinni lähteäkseen ja kiihkoissaan se vielä huutaa perään sanoja joita on vaikea antaa anteeksi.</div><div><br /></div><div>Naispaholainen uskottelee olevansa minun puolustajani, suojelijani ja omien rajojeni turvaaja. Se pitää oikeutenaan turvata minun oikeuttani omilla likaisilla keinoillaan, tallaamalla muita alleen ja saastuttaen kaiken muutoksen ja kommunikoinnin muiden kanssa. Se on yksi niistä inhimillisistä hirviöistä joita sisälläni majailee. Ja sitä harmittaa sillä minä tunnen sen, omalla tavallani rakastan sitä ja olen kiitollinen sille monista kohdista elämässäni. Mutta naispaholainen alkaa myös oppia että sillä ei ole enää kovinkaan suurta sijaa elämässäni. Minä tunnen naispaholaisen, tiedän mikä se on naisiaan, tiedän sen vaikutukset itseeni ja muihin, enkä anna sille valtaa.</div><div><br /></div><div>Naispaholainen talttuu toisessa huoneessa pienessä hetkessä. Palaan keittiöön juomaan kahvini loppuun ja jatkamaan keskustelua niin että voin oikeasti kuulla mitä minulle sanotaan.&nbsp;</div><div><br /></div><div><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1430722779478481182?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-49806289469820898882011-11-04T09:41:00.001+02:002011-11-04T09:41:32.632+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><i>Naamioni</i></h2><div style="text-align: center;"><i><abbr class="time published" style="color: #888888; font-size: 10pt;" title="2011-01-28T17:28:31+0000"><br /></abbr></i></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px; text-align: center;"><i>Teen matkaa menneisyyteen</i><br /><i>katson sieluni muistiin</i><br /><i>siellä ne olivat</i><br /><i>naamioni</i><br /><i><br /></i><br /><i>sieluni seinälle kiinnitetty</i><br /><i>lukuisat naamiot</i><br /><i>jokaiseen tarpeeseen</i><br /><i>oma naamionsa</i><br /><i>suojakuori sielulleni</i><br /><i><br /></i><br /><i>ne kerääntyivät tarpeesta</i><br /><i>peittää piilottaa</i><br /><i>korostaa tuoda esille</i><br /><i>jotakin kohtaa minussa</i><br /><i><br /></i><br /><i>rautaesiripun tavoin</i><br /><i>saatoin kätkeytyä</i><br /><i>taakse naamion jäykän</i><br /><i>piilottaa osan itsestäni</i><br /><i>tuoda osan julki</i><br /><i><br /></i><br /><i>käyttökelposia olivat sielulleni</i><br /><i>pysyi suojassa heikko</i><br /><i>kätkössä arka loukkaantuva</i><br /><i><br /></i><br /><i>seinällinen naamioita</i><br /><i>niin tärkeitä</i><br /><i>suojelevia</i><br /><i><br /></i><br /><i>kaivoin esiin yhden kerrallaan</i><br /><i>olin joskus vain ja ainostaan äiti</i><br /><i>joskus vain vaimo ja rakastajatar</i><br /><i>joskus villi ja vapaa</i><br /><i>joskus tarmokas yrittäjä</i><br /><i>tietäväinen ja taitava ammattilainen</i><br /><i>looginen ja jäsentelevä</i><br /><i><br /></i><br /><i>aina naamion ottaessani</i><br /><i>osa minusta jäi piiloon</i><br /><i>se minulle ei kestävä tie ollut</i><br /><i>osan itseäni hukkasin</i><br /><i>taakse naamioiden moninaisten</i><br /><i><br /></i><br /><i>pahoinvointi tuli</i><br /><i>pyyhkäisi lopulta tyhjäksi seinän</i><br /><i>katosivat naamiot mustaan</i><br /><i>pimeässä kutistuivat muistoiksi</i><br /><i><br /></i><br /><i>jäi tyhjä seinä</i><br /><i><br /></i><br /><i>sitä katselin</i><br /><i>mietin miten elämäni nyt</i><br /><i>kasaisin ja eläsin</i><br /><i>miten olisin kanssa ihmisten</i><br /><i>kun suojani kadonneet olivat</i><br /><i><br /></i><br /><i>katselin muistojani</i><br /><i>katselin taakse seinän</i><br /><i>mitä löysinkään</i><br /><i>muuta kuin totuuden ihmisyyden</i><br /><i><br /></i><br /><i>hyvinvointi asuu ihmisessä</i><br /><i>sielussa kokonaisessa</i><br /><i><br /></i><br /><i>alussa niin arka olin</i><br /><i>naamioitani niin kaipasin</i><br /><i>kuin alastonna kuljin</i><br /><i>sellaisena kuin olin</i><br /><i><br /></i><br /><i>kokonaisena ihmisenä</i><br /><i>jossa asui tietoja ja taitoja</i><br /><i>ominaisuuksia outojakin</i><br /><i>kokemuksia monenlaisia</i><br /><i><br /></i><br /><i>hiljalleen kasvoi varmuus</i><br /><i>näkemys itsestäni</i><br /><i>minussa on nämä kaikki puolet</i><br /><i>voi olla kaikkea yhtäaikaa</i><br /><i>jokin kohta ehkä enemmän esillä</i><br /><i>silti kaikki olemassa</i><br /><i><br /></i><br /><i>keveämpää kulkuni on</i><br /><i>ilman taakkaa naamioiden</i><br /><i>ei helppoa ja hauskaa aina</i><br /><i>mutta selkeämpää</i><br /><i><br /></i><br /><i>minä olen minä</i><br /><i>kokonainen ihminen</i><br /><i>kaikkine puolineni</i><br /><i>sellaisena kuin olen</i><br /><i><br /></i><br /><i>jos ei joku siitä pidä</i><br /><i>ei voi hyväksyä</i><br /><i>ei silloin ole minun ongelmani</i><br /><i><br /></i><br /><i>näin näen enemmän</i><br /><i>näin koen enemmän</i><br /><i>näin rakastan enemmän</i><br /><i>kaikkea</i><br /><i><br /></i><br /><i>olen vapaa</i><br /><br /><div style="text-align: left;">Kun jo lapsuudessa opetettiin miten missäkin tilanteessa ollaan, käyttäydytään, siististi ja siivosti - kun on vieraita tahi muussa julkisessa tilanteessa. Paremmat vaatteet päällä, lapset hiljaa ei saa kysellä ei juosta ei riekkua lapsen lailla. Siis piti olla paremmin, näyttää paremmalta ja ollakin parempi kuin miten oikeastaan olikaan. Siis miten niin, oikeasti olikaan, joko olisikin ollut paremmin olla sellaisena kuin on. Sellaisena kuin lapset nyt on, kiehnää kärsmittömänä kun maailma oli täynnä tutkittavaa ja ihmeteltävää.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Askel askeleelta lapsuudesta oppii, käskyin ja kehoituksin ja mallia ottamalla, miten missäkin tilanteessa ollaan, mitä kohtaa kasvoista näytetään. Koulussa opin kätkemään osia itsestäni, ei opettajat liian villiä tyttöä kestäneet vaan ruotuun laittoivat kun eivät kestäneet eläväistä luokassaan, kun kuri se oli joka olla piti, oltiin iältämme mitä vain. Kesätyöpaikassa seistään suorana, puhutaan selkeästi, teititellään vanhempia ja näytetään kovin ammattitaitoisilta ja jos neuvoa tarvitaan niin sitä sitten kysytään kokeneemmilta takahuoneessa. Ammatin oppimisen myötä opin olemaan sitä mitä ammattini edusti, tuomaan esille se mitä tiesin ja taitoni nostin eteeni peittämään niitä epävarmoja kohtia itsessäni.&nbsp;</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Sillä niitä epävarmoja kohtia oli monia, tunsin monella tapaa olevani jotenkin outo, rikkonainen, osittainen, vaan minulla ei ollut edes selkeitä sanoja tai edes ajatuksia kuvaamaan tuntojani. Jotakin väärää vääristymää tuntui olevan, ihmettelin miten tämä elämä oikein menee, miten se kuljettaa, mitä siihen liittyy, mutta sanoja minulla ei ollut. Siis jatkoin kuten ennenkin omaa matkaani joka ei käsityskykyni mukaan oikeastaan poikennut muista ja kuvittelin olevani onnellinen, osaavani asiota ja jopa olevani sovussa itseni kanssa. Samaan aikaan kuitenkin lueskelin itsetuntemuksen oppaita mutten saanut koskaan kiinni kunnolla mitä niissä puhuttiin. Sanat ja ajatukset tuntuivat vääriltä enkä tajunnut miten peilin edessä kannustussanojen lausuminen minua rakentaisi ihmisenä, miten löytäisin sen oman tieni jotenkin kuvajaiseni kautta. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Mikä minua lopulta auttoi? Kun keräsin itselleni erilasia naamioita roppa kaupalla, rooleja joita esitin erilaisissa tilanteissa näyttämällä vain ja ainoastaan yhtä kohtaa itsessäni, olematta milloinkaan kaikkea sitä mitä olen yhtäaikaa. Enhän itsekään vielä tiennyt mitä kaikkea minussa oli, mitä salattua voimaa minuun kätkeytyi ennen kuin otteeni lipesi ja aloin juosta kiireen loputonta rallia ja väsyin masennukseen, siihen pisteeseen asti että suurin osa naamioistani tipahti lattialle ja meni rikki. Muutama jäi, sellaisia joita tarvitsin käydäkseni kaupassa tai lääkärissä.<br /><br />Koskaan enää en naamioita itselleni ota. Sillä naamiot kätkevät ja näyttävät osittaista. Se tie jonka itse löysin on ihmisen tie. Minä voin olla olemassa tässä maailmassa ihmettelemässä. Minun ei tarvitse olla kaikkitietävä, minulla ei tarvitse olla edes vastauksia kaikkiin ammatillisiin kysymyksiin. Tärkeintä on että työssäni osaan kertoa muille taitoni ja että osaan käyttää niitä. Mutta ammatillisuus onkin minusta parhaimmillaan sitä että näyttää ja käyttää taitonsa ja myöskin niiden rajat. Sillä silloin puhdistun epärealistisilta odotuksilta, saan tilaa olla itseni ja nauttia kyvyistäni. Ja tämä pätee jokaiseen kohtaan jossa naamioita aiemmin käytin.<br /><br />Naamioiden tilalta on hetkiä jolloin jonkin tietoni, taitoni tai ominaisuuteni pääsee esille ja käyttöön. Silloin kun jokin taito on käytössä niin minulla on samalla myöskin mukana oma itseni ja kaikki muutkin taidot. Olen kokonaisempi, kun annan itselleni luvan olla inhimillisempi, enemmän ihminen. Sillä näin voin myöntää sekä muille että itselleni helpommin sen mikä tilanne minulla milloinkin on. Joskus tykkään tehdä rytmini mukaisesti työtä intohimon sykkeellä ja paljonkin kerrallaan. Joskus taas väsymyksen hetkinä annan levolle ja rentoutumiselle ja latautumiselle tilaa. Piilottamatta ja peittämättä omia tarpeitani jonnekin naamion taakse. <br /><br />Tämän matkan kuljin, näitä asioita itsestäni löysin, niin kivulla vanhasta luovuin, tänään kulkuni on kevyempää.</div><div style="text-align: left;"><i><br /></i></div><div style="text-align: left;"><i><br /></i></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4980628946982089888?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-84182580574443864522011-11-03T13:11:00.000+02:002011-11-03T14:40:58.403+02:00Hesarin kuukausiliitteessä tuli eteeni mielenkiintoinen juttu Päivi ja Santeri Kannistosta jotka hyppäsivät suomalaisesta "oravanpyörästä onnellisuuspyörään" vuonna 2004. Hesarin nettilehdessä on pieni juttu heistä&nbsp;<a href="http://www.hs.fi/kotimaa/Suomalaispariskunta+hypp%C3%A4si+oravanpy%C3%B6r%C3%A4st%C3%A4+ja+l%C3%A4hti+ikuiselle+matkalle/a1305548184920" target="_blank">jutun heistä voi lukea tästä.</a>&nbsp;Varsinaisessa kuukausiliitteessä juttu on paljon pidempi.<br /><br />Ydinhetki on ollut Santeri Kannistolla se että hänen firmassaan oli arvoremontti jossa aikaisemman arvot rehellisyys, luotettavuus ja sisu saivat uuden arvon: Onnellisuuden. Englannista oli jopa palkattu kaksi onnellisuukonsulttia - ja Santeri otti onnellisuuskonsulttien puheet tosissaan. Päivin kohdatessaan kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja kaikki henkilökohtainen omaisuus myytiin. Kaikki henkilökohtainen arkisto poltettiin, koulutodistukset, veropaperit, kortit, valokuvat, kirjeet.. Passi, ajokortti ja valokuvat lapsistaan Santeri säästi. Pari meni naimisiin ja lähti päättymättömälle matkalle maailman ympäri.<br /><br />Muutaman linkki heidän ilmaisissa nettikahviloissa ylläpitämiinsä sivuihin:<br /><a href="http://paivisanteri.blogspot.com/" target="_blank">Päivin ja Santerin englannin kielinen blogi</a><br /><a href="http://kirjatohtori.blogspot.com/" target="_blank">Päivin kirjatohtori-blogi</a><br /><a href="https://sites.google.com/site/ekirjasto/" target="_blank">Pariskunnan ilmaiseksi netissä julkaisemat kirjat</a><br /><br />Varsinkin viimeinen linkki on kiinnostava. Kun moni maailmanmatkaaja ja vaihtoehto-elämää tarjoileva ja sillä herkutteleva kirjoittaa elääkseen niin Päivi ja Santeri ovat valinneet toisin ja antavat kirjansa netissä ilmaiseksi luettavaksi. He asuivat hesarin kuukausiliitteen kirjoittamisen aikaan&nbsp;<a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Borneo" target="_blank">Borneolla</a>&nbsp;jossa heillä ei ole kännykkää, televisiota, tietokonetta nettiyhteydestä puhumattakaan, ja hiiret rellestävät ja vaikuttavat ainakin toimittajan silmin olevan onnellisuuden pyörässä.<br /><br />Päivin ja Santerin tarina kiinnosti minua. Ja ennen kaikkea se laittoi ajattelemaan, kuinka markinaalista mutta yleistä onkin se että tästä länsimaisesta oravanpyörästä pääsee irroittumaan vain irroittumalla kokonaan. Ottamalla ja lähtemällä jonnekin kauas pois, maailmaa kiertämään tai sitten jonnekin pienen pieneen mökkiin jonnekin suomalaiseen maisemaan.<br /><br />Missä on välimuoto? Siis meille jotka emme halua irrottautua kokonaan? Meille jotka haluamme olla osa yhteiskuntaa, lähellä rakkaitamme? Meille jotka haluamme hallita sitä oravanpyörän nopeutta? Tai kenties ihan itse määrätä sen nopeuden?<br /><br />Sillä eikö loppuunpalaminen ja masennukset ole tulleet juuri siitä että olemme joutuneet johonkin oravanpyörään joka liikkuu nopeammin kuin mihin olemme valmiit? Sellaiseen joka suhahtaa niin nopeasti että elämän tärkeät asiat muuttuvat epäselviksi ja siten meille näkymättömiksi?<br /><br />Sillä eiväthän Päivi ja Santeri matkustelisi tällä tavalla jos kaikki sujahtaisivat heidän kaltaiseensa onnellisuupyörään, onnelliseen kaiken jättämiseen ja tekemättömyyteen? Ja onko se tekemättömyys sitten niin onnellista, sillä onhan heillä molemmilla syntynyt into kirjoittaa kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Ja se ei ole minulle ainakaan arvotonta. Päinvastoin, tuomalla kokemansa ja näkymyksensä muiden tietoon ja täydentävät yhteiskuntamme onnellisuuspyörää. Sillä näitä juttuja lukiessa kuvittelisin ainakin jokaisen pysähtyvän hetkeksi miettimään niitä asioita jotka tekevät meidät onnellisiksi. Sillä ne onnellisuuden asiat ovat niitä elämämme tärkeitä asioita.<br /><br />Luin muutamia kommentteja liittyen siihen että he "eivät tee panostaan" yhteiskunnan hyväksi. Toisin sanoen ole taloudellisesti tuottavia yksilöitä. Minä en laske rahassa tälläistä panosta. He tekevät itsensä ja toisensa onnellisiksi ja saavat meidät muut pohtimaan omia arvojamme. Eikä se koskaan ole arvotonta.<br /><br />Olen omassa uupumuksessani masennuksessani tehnyt ihan sitä samaa. Pohtinut niitä arvoja joiden mukaan elän, joiden mukaan haluan elää. Minun ratkaisuni oli vähemmän äärimmäinen ulospäin mutta sisäisellä tasolla se ei ollut ollenkaan vähäinen. Kun kaikki on muuttunut sisäisesti, sitä on hyvin vaikea näyttää ulospäin. Se että kerron että "Onni On" on ydin siitä sisäisestä tiedostani. Tällä blogillani yritän valottaa mitä tarkoitan sillä. Miltä se minusta tuntuu, millainen on sisäinen matka ihmisenä, se matka joka edelleen jatkuu vaikka Onni jo On.<br /><br />Siis kiitos Päivä ja Santeri, kiitos kun herätätte ja laitette ihmisiä ajattelemaan. Herättäjiä tarvitaan ja siihen ovat kaikki äärimmäisetkin tavat tervetulleita minun mielestäni.<br /><br />Lisäys: luesken työnohessa tuota Päivin ja Santerin julkaisemaa kirjaa Oravanpyörästä Onnellisuuspyörään ja suosittelen sitä kyllä muillekin jo näin puolessa välissä. He kertovat oman tarinansa ja omia ajatuksiaan, valottavat tarinaansa ratkaisunsa takana.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-8418258057444386452?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-44736640811874804802011-11-03T02:00:00.002+02:002011-11-03T02:00:54.115+02:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><i>Aika</i></h2><div style="text-align: center;"><i><abbr class="time published" style="color: #888888; font-size: 10pt;" title="2011-02-11T07:59:01+0000"><br /></abbr></i></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px; text-align: center;"><i>Lapsena mummolassa</i><br /><i>kauppa-auton odotus</i><br /><i>15 minuuttia</i><br /><i>50 penniä kädessä</i><br /><i>kaste nurmella</i><br /><i>aamuauringon sarastus</i><br /><i>syvä hiljaisuus</i><br /><i>tuntui kuin olisin siinä</i><br /><i>hiekkatien varressa</i><br /><i>odottanut</i><br /><i>kokonaisen elämän ajan</i><br /><i><br /></i><br /><i>aika</i><br /><i>ihmeellinen käsite</i><br /><i>aika taipuu</i><br /><i>aika muuntuu</i><br /><i>pysyykö se aina samana</i><br /><i>kuinka se voikaan</i><br /><i>kun joskus</i><br /><i>hetkeen mahtuu</i><br /><i>aika tuntuu venyvän</i><br /><i>kääntyvän mutkalle</i><br /><i>kestävän ja kestävän</i><br /><i><br /></i><br /><i>joskus aika pysähtyy</i><br /><i>jää kiinni johonkin</i><br /><i>ei tunnu liikkuvan</i><br /><i>tarrautuu</i><br /><i>tylsyyteen tai tuskaan</i><br /><i>turtumukseen</i><br /><i><br /></i><br /><i>joskus aika liikkuu</i><br /><i>liian nopeasti</i><br /><i>en saa kiinni kuinka</i><br /><i>tunnen jääväni kelkasta</i><br /><i>se meni jo</i><br /><i>kiireessä huomaamatta</i><br /><i><br /></i><br /><i>kuinka rytmistä</i><br /><i>aikaan asettuminen</i><br /><i>tai siitä irtautuminen</i><br /><i>saattaa ollakaan</i><br /><i><br /></i><br /><i>joskus ajalla niin väliä</i><br /><i>joskus taas ei ollenkaan</i><br /><i><br /></i><br /><i>olen hypännyt ajan kelkkaan</i><br /><i>syöksynyt rinteeseen</i><br /><i>loppuun asti miettimättä</i><br /><i>kaatunut matkalla</i><br /><i>satuttanut itseni</i><br /><i>naarmuille ja tuskaan</i><br /><i><br /></i><br /><i>olen irrottautunut ajasta</i><br /><i>asettunut olemaan ajattomasti</i><br /><i>irrottautunut määreistä</i><br /><i>ollut omassa käsitteessäni</i><br /><i>irti kiireestä ja maailmasta</i><br /><i>olotilassa irrallisessa</i><br /><i>hyvässä ja pahassa</i><br /><i><br /></i><br /><i>miten moninaista</i><br /><i>ajan kanssa oleminen</i><br /><i>joskus tälläistä</i><br /><i>toisinaan tuollaista</i><br /><i>jotenkin aina erilaista</i><br /><i><br /></i><br /><i>alanko tulla vanhaksi</i><br /><i>kun päivät vilahtelevat ohitseni</i><br /><i>kuin pikajunassa istuisin</i><br /><i><br /></i><br /><i>silti hetkeen mahtuu vieläkin</i><br /><i>joskus kokonainen elämä</i></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4473664081187480480?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-63211704393334016432011-11-01T13:53:00.001+02:002011-11-01T13:53:53.100+02:00<div style="text-align: center;"><i>Puristaa rintaa</i></div><div style="text-align: center;"><i>jokin minussa jännittyy</i></div><div style="text-align: center;"><i>syke nousee</i></div><div style="text-align: center;"><i>jälleen kerran</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>uudestaan ja uudestaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>saman asian kanssa olen</i></div><div style="text-align: center;"><i>vaikka kuinka valmistuisin</i></div><div style="text-align: center;"><i>vaikka kuinka suunnittelisin</i></div><div style="text-align: center;"><i>vaikka mitä tekisin</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun muutoshalu ei lähde itsestäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>kun se ei ole minun valintani</i></div><div style="text-align: center;"><i>samaa polkua kuljen kumminkin</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>helpottaa kyllä kerta toisensa jälkeen</i></div><div style="text-align: center;"><i>näiden kohtien läpi meneminen</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun olen välillä levätä saanut</i></div><div style="text-align: center;"><i>kokemus näyttänyt on tien tasoittuvan</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>silti aina muutos sykähdyttää</i></div><div style="text-align: center;"><i>vie voimia enemmän</i></div><div style="text-align: center;"><i>siihen valmistautuminen vie aikaa</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>muutos muualta tullut</i></div><div style="text-align: center;"><i>kanssasi olen</i></div><div style="text-align: center;"><i>sinua katson</i></div><div style="text-align: center;"><i>sinuun keskityn</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>vaan koko elämääni anna en</i></div><br /><br />Ne elementit joita katson, tulevat katsottavaksi elämässä kerta toisensa jälkeen. Ennen kuin tiedostin mitä minussa muutoksian hetkillä tapahtuu ne olivat äärettömän rankkoja, nyt kun tiedostan mitä minussa niiden keskellä tapahtuu ne ovat rankkoja. Muutos joka tulee muualta, jonkun muun toimesta on aina prosessi joka täytyy elää läpi. Se tuntuu minussa, rasahtelee ja naksahtelee, surisee ja hyörii ja pyörii. Vaikka valmistaudun tekemisen tasolla kuinka hyvin, niin sisälläni on silti paljon kaoottisempaa. Sisimpäni tarvitsee työstämistä siinä missä käytännön asiatkin.<br /><br />Kyllä, jotkin muutoksen asiat vain sujahtavat elämäämme. Suurin osa ei. Suurimpaan osaan tarvitsen pysähtymisen hetkiä runsaasti. Minun on katsottava mitä tässä tapahtuu, miltä minusta tuntuu. Myöskin ne kohdat on katsottava joissa epävarmuus saa jalansijaa. Siis jos muutos ei sujukaan niin kuin olen sen suunnitellut. Jospa jokin palanen ei asetukaan kohdalleen. Mitä sitten.<br /><br />Muutoskohdat vievät voimavaroja käytännön tasolla paljon, vaan kuinka usein huomioidaan se sisäisen työskentelyn määrä joita muutoskohdissa tarvitaan? Miten se huomioidaan?<br /><br />Yrittäjänä olen onnellisessa asemassa voidessani jarrutella paljon enemmän kuin mitä monessa muussa kohdassa olen voinut aikaisemmin tehdä. Siltikin juna menee eteenpäin vääjäämättömästi ja varmasti. Olen hiljentänyt satasesta kahteenkymppiin ja pysyn mukana. Tämä ei ole niitä hetkiä jolloin silmät säteillen heitän pökköä pesään jotta pääsisin nopeammin päämäärääni.<br /><br />Tämä on ennenkaikkea hetki jolloin en suostu elämään tämä muutos takaraivossani koko ajan. Minulla on muutakin elämää, minulla ihania harrastuksia ja rakkaita ihmisiä ja ulkona odottaa viimeiset hetket upeasta suomen ruskasta. Siis muutos saakoon minusta työnteon hetkeni. Vaan koko elämääni anna en.<br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-6321170439333401643?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-79106946277045240732011-10-31T15:39:00.000+02:002011-10-31T15:39:11.423+02:00<div style="text-align: center;"><i>Masennus piilottaa</i></div><div style="text-align: center;"><i>kätkee ja sulkee</i></div><div style="text-align: center;"><i>näkemästä</i></div><div style="text-align: center;"><i>kokemasta</i></div><div style="text-align: center;"><i>nautintoja </i></div><div style="text-align: center;"><i>onnen ja ilon asioita</i></div><div style="text-align: center;"><i>muuttaa monesta kohtaa</i></div><div style="text-align: center;"><i>harmaannuttaa</i></div><div style="text-align: center;"><i>haivuttaa&nbsp;</i></div><div style="text-align: center;"><i>kääntää päälaelleen</i></div><div style="text-align: center;"><i>minun matkani&nbsp;</i></div><div style="text-align: center;"><i>alusta asti sen nimesin</i></div><div style="text-align: center;"><i>onnen etsinnäksi</i></div><div style="text-align: center;"><i>sitä minä tarvitsin</i></div><div style="text-align: center;"><i>sitä minä etsin</i></div><div style="text-align: center;"><i>ja lopulta löysin</i></div><div style="text-align: center;"><i>onnen elämääni</i></div><br />Mikä tieni oli uupumukseen ja masennukseen, se tie oli kivetty ikävillä asioilla. Se oli täynnä niitä kohtia jolloin onnellisuuden tunnetta ei ollut. Niitä kohtia josta puuttui nautinto. Siellä oli kiirettä ja ikäviä asioita, mitä kiireempi ja ankarampi olin itselleni sitä enemmän minä näin puutteita ja ongelmia. Minä näin kuinka muut saivat jotakin ja minä jäin paitsi. Näin mitä minulla ei ollut, mihin en kyennyt, mitä en osannut. Minä en nähnyt mitä minulla oli, mihin minä kykenin ja mitä minä osasin. Katsoin asioita joita olin vailla ja ennen kaikkea tunsin ne itsessäni, jokaisessa solussani. Olin turhautunut ja onneton ja monin tavoin tyhjä. Tyhjä jossa oli katkeruutta, ahneutta, itsekkyyttä, omistamisen halua, paitsi jäämisiä, sivullisuuden kokemia ja suurta yksinäisyyttä.<br /><br />Tänään tiedän että minulla oli paljon, minä vain en osannut katsoa enää asioita joita minulla oli. Minä en osannut sanoa ei asioille joita en halunnut. Minä hain vääriä asioita vääristä paikoista. Enkä katsonut itseeni, siihen mitä minä tarvitsin, mitä kehoni kaipasi ja sieluni janosi. <br /><br />Tämä kaikki alkoi pienin askelin. Ensin olin tyytymätön johonkin, se hiersi minua kuin kivi kengässäni ja täytti suurimman osan ajatuksistani. Enkä nähnyt sitä kenkää joka oli erittäin hieno asia, vain sen kohdan joka kaihersi minua ja näin koko kenkä oli mielestäni kerrassaan epäonnistunut asia. Ja ihmiset jotka näkivät kengän hienouden olivat minusta kerrassaan ymmärtämättömiä. Hetken päästä toisessakin kegässäni oli kivi, sitten sukkahousuihin tuli silmänpako ja kohta takissani oli repeämä.<br /><br />En tiennyt miten elää tasapainoisesti, pakotin itseäni suorittamaan asioita. Kuinka ihmeessä siihen rumbaan ajauduinkaan. Elämään elämää joka ei ollut elämää vaan suorittamista. Asioiden tekemistä valtavan kokoisella vastuulla rajattomana, sillä kaikki mikä eteeni tuli tuntui kuuluvan minulle. Sillä siltä minusta tuntui, että minun piti tehdä kaikki. Kaiken itse tekemällä vein muilta mahdollisuuksia vaan sitähän en nähnyt. Kun olin niin kiireinen. Paineessa syvässä ilon ja onnen ollessa jossakin siellä kaukaisuudessa.<br /><br />Sillä sittenhän sitä ehtii levätä, joskus. Ehtii nauttiakin, joskus. Missä tämä joskus oikein sijaitsee? Lopultahan jos kaikki laittaa sinne joskus- nimiseen paikkaan, se ei tule koskaan. Tai sitten se joskus sijaitsee masennuksessa joka pysäyttää. Sillä siellä, masennuksessa sitä aikaa sitten on. Se ei vain näyttäydy sen kaltaisena kuin olen tottunut sitä ajattelemaan. Että aika itsessään olisi jotenkin ihanaa, parantavaa ja nautintoa tuovaa. Ei se ole. Ei silloin kun sydän ja mieli on karrelle palanut elämässä ja keho ei kättään jaksa nostaa.<br /><br />Jos rakastuneella on vaaleanpunaiset silmälasit, niin masentuneella ja masennukseen matkaavilla on harmaat lasit jotka tummuvat koko ajan ja muuttuvat lopulta mustiksi.<br /><br />Mustien lasien kanssa janoaa jokaista kokemusta joka tuntuu vähänkään hyvältä. Ja ne vähänkään nautinnolliset asiat ovat niitä parantavia asioita. Ne huuhtelevat tuskaa ja ahdistusta pois hiljalleen.&nbsp;Tuskalla ja ahdistuksella on tärkeitä tehtäviä, ne ovat kompasseja jotka kertovat kuinka jokin kohta sattuu, ne kehoittavat katsomaan juuri niitä tuskallisia asioita joissa on muutoksille eniten tarvetta.<br /><br />Kuinka nautinnolliset asiat tuntuivatkaan aluksi niin kovin vääriltä! Koin että minulla ei ole lupaa nauttia, ei lupaa ottaa rennosti, koska minun tärkein tehdäväni oli parantua ja tulla jälleen yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. Halusin irti siitä diagnoosista jonka olin saanut, halusin olla "kuten ennenkin" vaikka se oli ollut monin tavoin epätyydyttävää ja ahdistavaakin. Mutta se oli tuttua, ja turvallista sitä kautta. Kaikki tuntematon pelotti järisyttävän paljon. Siis yritin suorittaa toipumista. Kuinka loputtoman surullista. Sillä juuri suorittamisesta irti päästäminen ja elämisen nautinnollisille asioille omistautuminen olivat avaintekijöitä kuntoutumisessani.<br /><br />Silti jossakin minussa syvällä itsessäni oli tieto että elämästäni puuttuu onni. Onni. Pieni sana suurella merkityksellä. Miltä tuntuu kun ei ole onnellinen, kun tuntee olevansa onneton, se tuntuu pahalta. Tuskalliselta. Silloin on jäänyt osattomaksi, paljaaksi, koskemattomaksi. Yksinäiseksi. Kovin vajaaksi monin eri tavoin. Siksi minä itseäni silloin sanoin, onnen etsijäksi.<br /><br />Ja tänään kun olen onnellinen, haluan kertoa siitä. Jäsennellä asioita niin että tästä matkastani olisi hyötyä muillekin. En nimittäin usko että "kel onni on, se onnen kätkeköön", sillä onni on elämän kantavia voimia. Se kuuluu kaikille, vaikka joillekin meistä se ei ole helppoa eikä yksinkertaista. Sitä on etsittävä, onnenpalasia on tutkittava ja löydettävä juuri ne minulle sopivat onnenpalaset jotta omasta elämästäni tulisi onnellista. Ja se pysyisi sellaisena, onnellisena elämänä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-7910694627704524073?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-36251912684724444992011-10-29T19:24:00.000+03:002011-10-29T19:24:45.436+03:00Olen viettänyt lauantaipäivää suuresti nauttien. Nukuin pitkään ja hyvin raskaan viikon päätteeksi. Ainoa "pakollinen" toimenpide tänään on ollut kaupassa käyminen sillä jääkaapissa oli vain hätävarasto. Hätävarastoni pitää sisällää mm. soijajuomaa jota minulla on kaapissa aina saatavilla. Pitkään säilyvää, nopeasti nautittavaa ja mukaan otettavaa tasapainoista ravintoa joka on pelastanut monen monta kertaa. Kävin kaupassa rennosti, hiukset ponnarille sipaistuna ja täysin meikittä verkkareissa. Lähikauppa on kova juttu, iso marketti ei houkuttele lepopäivinä ollenkaan. Kotosalla olen lukenut lehdet rauhassa, laittanut pyykinpesukonetta hurisemaan ja järjestellyt kaikkia epämääräisiä lehti- ja tavarapinoja joita muodostuu viikossa tai parissa helposti vähänkin isommassa perheessä jollei talossa satu asumaan runsaalla määrällä järjestys-geenejä omaavaa henkilöä. Omenoita ja koriste-esineitä pestessä olen miettinyt sitä kuinka rauhoittavaa rauhallinen kotona arkiaskareissa puuhailu onkaan. Mieli ja keho lepää ja rauhoittuu.<br /><br />Mietin miten olisin toiminut vuosia ennen masennustani. Silloin kodinhoidollisten toimien ajatteleminenkin ahdisti suuresti, puhumattakaan siitä että olisin tarttunut toimeen. Kaikki muut asiat veivät aikani, energiani, ajatukseni, ja vaikka sanoinkin että koti on tärkeä niin se ei kyllä näkynyt käytöksessäni eikä ajankäytössäni. Jos siis tartuin toimeen niin toimin kiireellä, tohinalla ja tiuskimisella. Yleensä kodin hoitaminen kyllä jäi siihen ennalta määrittelemättömään "myöhempään" ajankohtaan sillä viikonloppunikin olivat täynnä kiirettä ja sinkoilua sinne ja tänne. Minä siis väsytin itseäni entisestäni niin että seuraavalla työviikolla olin varmasti tuplasti väsyneempi.<br /><br /><br />Tässä on erän tärkeä kohta omalla matkallani masennukseen. Sillä masennukseenhan olin matkalla jo vuosia ennen kuin minusta alkoi todella tuntua pahalta ja lääkäriin hakeuduttuani sain diagnoosiksi vakavan masennustilan. Ei masennus tullut minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta sillä hetkellä, sillä viikolla, sinä kuukautena, vaan masennus alkoi hiljaa huomaamatta ilman että olisin tunnistanut niitä merkkejä jotka kertoivat jostakin mistä en tiennyt yhtään mitään. <br /><br />Silti kotityöt olivat aivan niiden ensimmäisten merkkien joukossa. Sillä koti on oikeasti arvomaailmani eräs niitä tärkeimpiä asioita. Ja siellä kotona odottavat työt ja tekemiset alkoivat harmittaa ja väsyttää ja stressata. Tiuskin muille perheenjäsenille jätetyistä tavaroista ja siitä että mielestäni he eivät tehneet yhtä paljon kuin minä, sillä minä laskin mitä kukin tekee. Kotona tekemisestä tuli siis <i>pitää</i> ja <i>pakko</i> - asioita jotka harmittivat ja joita yritin saada alta pois mahdollisimman nopeasti. Eikä puhettakaan että olisin nauttinut siitä että puuhailin omassa kodissani, ei ajatustakaan sille että se saattaisi olla rentouttavaa. Hetkeäkään en pysähtynyt miettimään että missä kohdassa arvomaailmaani kotini on, ja että elinkö sen mukaan.<br /><br />Kyllä, kotona oleminen ja siellä tekeminen olisivat olleet minulle ensimmäisiä merkkejä siitä että kaikki ei ole hyvin, minä vain en silloin tätä asiaa tunnistanut. <br /><br />Tykkään siististä ja kauniista kodista, laitan mielelläni värejä joista pidän ja aina joskus ostan jotakin uuttakin piristykseksi. Hemmottelen itseäni ja perhettä tuoreilla kukkakimpuilla silloin tällöin. Mutta kieltäydyn nipottamisesta. Jos en jaksa niin en tee. Oma tupa, oma lupa, oma tila, oma vapaus ja omat rakkaat. Tätä kaikkea koti pitää sisällään. Ja koti on minulle maailmani tärkeimpiä asioita.<br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-3625191268472444499?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-904309539023011442011-10-25T12:00:00.000+03:002011-10-25T12:00:44.961+03:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><i>Ihana inhimillisyys</i></h2><div style="text-align: center;"><span class="Apple-style-span" style="color: #888888; font-size: x-small;"><i><br /></i></span></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;"><i>Ihana inhimillisyys</i></div><div style="text-align: center;"><i>elämän rosoisuus</i></div><div style="text-align: center;"><i>tunteiden ailahtelevuus</i></div><div style="text-align: center;"><i>keskeneräisyys</i></div><div style="text-align: center;"><i>takaavat oppimisen</i></div><div style="text-align: center;"><i>jokaisella askeleella</i></div><div style="text-align: center;"><i>saatan uutta löytää</i></div><div style="text-align: center;"><i>aarteita elämästä</i></div><div style="text-align: center;"><i>omasta itsestäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei tylsää hetkeä</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei tunkkaista arkea</i></div><div style="text-align: center;"><i>vaikka harmaata olisi</i></div><div style="text-align: center;"><i>hempeää ja lempeää</i></div><div style="text-align: center;"><i>käärii sisäänsä rakkaudella</i></div><div style="text-align: center;"><i>hyväksynnän</i></div><div style="text-align: center;"><i>luvan olla</i></div><div style="text-align: center;"><i>juuri sellainen kuin tänään olen</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: left;">Miksi vaadimme niin paljon itseltämme ja muilta. Eihän kukaan ole ihmisenä valmis ja täydellinen, aina oikeassa ja pullollaan hyvyttä ja ymmärrystä. Ihmiselämään ainakin minusta kuuluu se että olemme inhimillisiä, joka ikinen. Joinakin päivinä on kivi kengässä, naama mutrulla ja näkee vain ne harmaat pilvet jotka taivaalla seilaavat eikä niiden pilvien lomasta pilkistävää aurinkoa ollenkaan.&nbsp;</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Kuinka aina voisikaan olla rauhallinen, tunnistaa kaikki mitä itselle tapahtuu ja hallita koko elämänsä kokonaisuuden viimeistä piirtoa myöten. Kuinka aina voisikaan tehdä vain ja ainostaan asioita joita haluaa tehdä, kuinka voisikaan olla kokoajan varma siitä mitä haluaa, mitä tietää ja mihin kykenee.&nbsp;</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Elämä on täynnä asioita, elämän virtaa jossa opimme asioita. Niihin asioihin kuulu se että joskus kivistää ja on hankala olla. Joskus. Koska jos helpot ja rauhalliset kohdat puuttuvat ja elämä on yhtä taistelua niin silloinhan jokin ei ole kohdallaan ja parasta mitä voi tehdä on pysähtyä paikalleen katsomaan mitä tässä oikein tapahtuu. Sillä minulle kipu ja epämukavuus ovat merkkejä pysähtymiskohdista jolloin oppii eniten. Jokin tuskallinen kohta taipuu elämässä uudella tavalla, näkee jotakin mitä ei halua nähdä mutta joka on omalle henkilökohtaiselle kasvulle oleellista.&nbsp;</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Eikö ole luonnollista kyseenalaistaa asioita, vastaan tulevia juttuja joihin on lähtenyt mukaan tai tullut mukaan imaistua. Katsoa että mitä tämä oikein nyt on ja mitä minä tästä nyt oikeastaan haluankaan. Eihän se aina kivaa ja helppoa ole, ei elämä sellaista aina ole.</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Kyllä meillä ihmisillä on lupa olla keskeneräisiä, rosoisia, ailahtelevia, eli siis inhimillisiä, mehän olemme ihmisiä. Ja nämä keskeneräisyydet ovat kauniita, ne ovat sitä polkua jota pitkin kuljemme kukin omalla tavallamme.&nbsp;</div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Minulla itselläni on taipumusta kääntyä herkästikin sisäänpäin kun olen jossakin tälläisessä kohdassa. Oman moraalin ja oikeudenmukaisuuden tajuni kanssa olen tekemisissä jatkuvasti. Kun uskon syvästi johonkin ja huomaan itse kuitenkin välillä toimivani aivan päinvastoin - silloin sävähdän, koen oman inhimillisyyteni suorastaan löyvän minua. Ja palaan kuitenkin hetken päästä siihen totuuteen, että saan olla sellainen kuin olen. Juuri näiden tunteiden ja keskeneräisyyksien kanssa joita minulla on. En voi vaatia itseltäni enempää, en voi vaatia keneltäkään muulta enempää. <i>Sillä juuri keskeneräisyys ja inhimillisyys on enemmän.</i></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-90430953902301144?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-83075016559014232832011-10-22T02:29:00.000+03:002011-10-22T02:29:09.599+03:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><i>Kutsu</i></h2><div style="text-align: center;"><span class="Apple-style-span" style="color: #888888; font-size: x-small;"><i><br /></i></span></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;"><i>Kuuletko kutsun</i></div><div style="text-align: center;"><i>hiljaisen</i></div><div style="text-align: center;"><i>voimakkaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>vastustamattoman</i></div><div style="text-align: center;"><i>kutsun sisimmän.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Syvältä nousee</i></div><div style="text-align: center;"><i>hetkellä oikealla</i></div><div style="text-align: center;"><i>kun tilaa on.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Täyteen ei mahdu</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei kuulu</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei nouse</i></div><div style="text-align: center;"><i>kutsua hiljaista</i></div><div style="text-align: center;"><i>arvokasta.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Kutsua oman sisimmän.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Olemalla auki</i></div><div style="text-align: center;"><i>olemalla itseni</i></div><div style="text-align: center;"><i>vapaana kuulemaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>riisuttuna raameista</i></div><div style="text-align: center;"><i>pakotteista ja vaatimuksista</i></div><div style="text-align: center;"><i>oman mieleni.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Alastomana</i></div><div style="text-align: center;"><i>vahvana itsessäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>vahva maa jalkojeni alla</i></div><div style="text-align: center;"><i>raikas ilma keuhkoissani</i></div><div style="text-align: center;"><i>raikas kosteus kehollani</i></div><div style="text-align: center;"><i>räiskyvä tuli sydämessäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>alati alastonna</i></div><div style="text-align: center;"><i>itsenäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>vapaana kuulemaan.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Minä kuulen.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: left;">Minä vastaan omaan kutsuuni. Toimin oman kutsuni mukaan. Asetun olemaan se mikä olen, omine tietoine ja taitoineni ja ominaisuuksinine. Avaan sen kanavan itsestäni ilman häpeää. Sillä jos erehdyn se ei ole muuta kuin elämässä oppimista, opin kasvattamista. Sillä jos aina olisin oikeassa, aina toimisin juuri niin kuin on oikein asettuisin olemaan jotakin mitä en ole, kaiken tietävä ja kaiken oikean ja väärän arvoioija. Kukaan ei voi olla sellainen, kenelläkään ei ole toiseen ihmiseen nähden sellaista valtaa. <i></i><br /><i><br /></i><br />Se mikä minulle on aina ollut vaikeaa, on ollut kuunnella kutsujen voimakkuuksia. Sillä kuulen paljon kutsuja, paljon näen suuntia jonne haluaisin lähteä tutkimaan, näkemään ja kokemaan. Ja minua on vain se yksi. Yksi josta ei riitä kaikkeen. Siksi hiljaisuus, rauha, katsominen omaan sisimpääni on niin tärkeää. Että kuulen ne kutsut jotka elämä on tarkoittanut juuri minulle. Ne kutsut joissa pääsen kehittämään ja katsomaan itsessäni jotakin uudenlaista kohtaa.<br /><br />Ne syvimmät sisimmän kutsut ovat joskus niin hiljaisia. Sillä maailma ympärillämme on kovaääninen. Jos en pysähdy kuulemaan rauhassa, saatan tarttua johonkin kutsuun jonka kyllä kuulen mutta joka ei ollutkaan minulle tarkoitettu. Sillä se sisimpäni ääni, se sisimmän tieto minussa kyllä tietää parhaiten. Sen minulle tarkoitetun kutsun se tunnistaa erehtymättä. Jos asetun kuulemaan sitä kutsua.<br /><br /><br /><i><br /></i></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-8307501655901423283?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-58017591100607353952011-10-19T16:23:00.000+03:002011-10-19T16:23:25.581+03:00Rakensimme vuosi sitten Portaat projektille oman sivuston nettiin, ja siellä on paljon tekstejäni. Ajatuksella käyn nyt läpi vieläkö ne minulle pitävät paikkansa, ovat totta tässäkin päivässä vaikka paljon on vettä virrannut kirjoittamisen jälkeen.<br /><br /><a href="http://www.kakspy.com/portaat-projekti/index.html">Portaat projektin nettisivun etusivu</a><br /><br />Tuolla on kokemusasiantuntijoiden tektejä, minä heistä yhtenä, ja omia kirjoituksiani siis pohdin uudelleen.<br /><br /><a href="http://www.kakspy.com/portaat-projekti/v8inLeena.html">Tästä tämän päiväiseen tekstiin.</a><br /><br /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #aaaaaa; color: #333333; font-family: 'Gill Sans', Helvetica, Arial, sans-serif;"></span><br /><div style="font-style: italic;">"Leena Kärras, yrittäjä<br /><br />Minkä asian tuntija olen?<br />Omien kokemusteni – yrittäjän ja naisen – matka parempaan ja tasapainoisempaan elämään. Kokonaiseen elämään.<br /><br />Miten olen tullut asiani tuntijaksi?<br />Olen käynyt pitkän matkan tutustuakseni itseeni, siihen kuka ja millainen minä olen. Olen antanut aikaa itselleni pohtia omaa arvomaailmaani – mikä oikeasti on minulle tärkeää - ja asettamaan sen sanoista tekoihin.<br /><br />Elämäni tarina:<br />Elämänhallintani yrittäjänä ja äitinä hukkui kiireeseen ja epäolennaiseen. Elimistöni laittoi stopin tekevälle ihmiselle, ja sain tilaisuuden katsoa elämää aivan eri suunnasta kuin aikaisemmin. Matkani on ollut löytöretki täynnä aarteita ja lahjoja elämältä.</div><div style="font-style: italic;"><br /></div><div style="font-style: italic;">”Minä tässä. Epäröimässä. Ihmettelemässä.</div><div style="font-style: italic;"><br />Järjestämässä kirjoittamiani tekstejä järkeväksi kokonaisuudeksi, jotta ne voisi projektin nettisivuille laittaa. Kertoisivat kuka minä olen, millaista matkaa olen tehnyt, miten syvästi totuudelliseksi projektin tuotoksen ja löydöt koen. Omikseni.&nbsp;</div><div style="font-style: italic;"><br />Ja mitä onkaan edessäni juuri nyt?</div><div style="font-style: italic;"><br /></div><div style="font-style: italic;">Matkaa viiden vuoden ajalta. Suuren pöydän ja tietokoneen täysi tekstejä ja kuvia. Pienen pieniä sirpaleita joita katsomalla näkee palasen minusta. Jossain synkkyyttä, tuskaa, ahdistusta, surua, epätoivoa. Toisissa iloa, onnea, uuden löytämistä ja uskoa tulevaisuuteen. Tuossa on epäuskoa, pelkoa, ylpeyttä ja häpeää. Tässä pinossa taas on jo nöyryyttä, tietoa, uskallusta, elämänhallintaa, eheyttä ja kokonaisuutta. Läsnäoloa. Sitten taas pakenemista, epävarmuutta. Kaaoksen ja surun kohtaamista. Lohduttautumista. Anteeksiantoa. Rakkautta. Intohimoa. Raivoa. Kaikki tunteeni ja kokemukseni. Pinoissa pöydällä, lajiteltuna.</div><div style="font-style: italic;"><br /></div><div style="font-style: italic;">Sen kanssa on niin paha olla. Sillä sirpaleissa voi olla totuudellisuutta, aitoutta ja eheyttä. Mutta koskaan se ei ole koko totuus. Kokonaisuus.</div><div style="font-style: italic;"><br /></div><div style="font-style: italic;">Sillä siihen minä väsyin, uuvuin ja pimeä saavutti minut. Että en saanut ja osannut olla kokonainen.</div><div style="font-style: italic;"><br /></div><div style="font-style: italic;">Nyt näen miten tämä on tehtävä. Sivu jäsentyy mielessäni. Kokoontui kokonaisuudeksi. Katso kuvaa. Klikkaa. Kulje hetki kanssani. Näe minun kokonaisuuteni.</div><div style="font-style: italic;"><br />Leena 24.8.2010”</div><div style="font-style: italic;"><br /></div><div style="font-style: italic;"><br /></div>Kokonaisuuden jano on minussa tänä päivänäkin voimakas. Haluan nähdä oman kokonaisuuteni, työni kokonaisuuden, perheeni kokonaisuuden, aikani kokonaisuuden, kokonaisuuden kaikesta jonka kanssa olen tekemisissä. Olen aloittanut projekteja jotka voivat olla pitkiä tai lyhyitä riippuen aiheesta. Sukellan syvälle johonkin asiaan. Katson mistä kaikesta se koostuu ja tunnen itsessäni kun olen täysi, kun kokonaisuus on kasassa.<br /><br />Eräs projektini on&nbsp;<a href="http://pyhtaalainen.blogspot.com/">Pyhtääläinen- blogi</a>&nbsp;johon olen alkanut kokoamaan oman paikkakuntani asioita. Nähdäkseni kotikuntaani enemmän kokonaisuutena. Samalla teemalla toimii facebookissa&nbsp;<a href="https://www.facebook.com/groups/161188783963973/?ref=ts">"Kotipaikka pyhtää eikä harmita yhtää"- ryhmä</a>&nbsp;jonka perustin tiedonvälitykseen ja keskusteluun ja linkkien ja tapahtumisen jakamiseen.<br /><br />Sillä olen nähnyt niin paljon sirpaleita. Jotkut säröllään ja yksin, jotkut suuressa voimassa ja lämmössä, toiset olemassa olevana vain heille jotka ne sirpaleet näkevät. Mutta koska olemme tämän maailman sirpaleista kasanneet, me ne sirpaleet voimme myöskin kasata yhteen, näkyväksi monille muillekin samalla kuin teemme sen itsellemme.<br /><br />Kaikki alkaa siitä kun kasaa yhden kokonaisuuden, se saattaa olla vaikein tai helpoin. Mutta sen kasattuaan saa kokeman siitä milten erilainen asia onkaan kokonaisempi kuin pieni palanen.<br /><br />En usko että mitään saamme koskaan aivan täydelliseksi, täydeksi ja täysin eheäksi kasattua, sillä kaikki muuttuu maailmassamme kokoajan. Mutta aina kun olemme askeleen lähempänä kokonaisempaa, sen kanssa on helpompi olla, siihen on helpompi liittyä ja sen kokee enemmän omakseen tai aivan päin vastoin. Valinnat ovat helpompia, näemme enemmän.<br /><br />Tuosta ylläolevan kirjoittamisesta kokonaisuuteni on monipuolistunut, jalostunut, muuttunut, muokkaantunut mutta allekirjoitan sen silti. Sillä, kuten sanoin:<br /><br /><span class="Apple-style-span" style="background-color: #aaaaaa; color: #333333; font-family: 'Gill Sans', Helvetica, Arial, sans-serif;"><b><div style="font-style: italic; text-align: center;">Sillä sirpaleissa voi olla totuudellisuutta, aitoutta ja eheyttä.&nbsp;</div><div style="font-style: italic; text-align: center;">Mutta koskaan se ei ole koko totuus. Kokonaisuus.</div><div style="font-style: italic; text-align: center;"><br /></div><div style="font-style: italic; text-align: center;">Sillä siihen minä väsyin, uuvuin ja pimeä saavutti minut.&nbsp;</div><div style="font-style: italic; text-align: center;">Että en saanut ja osannut olla kokonainen.</div></b></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-5801759110060735395?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-16664734856246902602011-10-17T17:28:00.000+03:002011-10-25T12:53:23.718+03:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; color: #888888; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 13px;"></span><br />Ihmisenä kasvu<br /><br />Mitä tällä tarkoitetaan? Eikö jokainen kasva ihmisenä?<br /><br />Minä olen alkanut käyttää ihmisenä kasvun sanoja koska minusta on juuri siltä tuntunut viimeiset vuodet. Aiemmin elämässäni olen vain elänyt tätä elämää ja kasvanut siinä samalla ihmisenä sellaiseksi kuin mitä silloin olin. En oikeastaan koskaan todella pysähtynyt miettimään ja pohtimaan itseäni, maailmaani, tekemisiäni, ajatuksiani. Sitä millainen minä olen ja miten sovin suureen maailmaan. Sitä mitä kaikkea sisältäni mahtoi löytyä. Miltä minusta todella tuntui. Pidin itsestään selvänä sitä että kyllähän minä tiedän, koska minähän olen minä.<br /><br />En myöskään lähtenyt selvittämään elämässäni tapahtuneita asioita siltä kannalta mitä olisin niistä oppinut silloin kun olin jo saanut asioihin etäisyyttä. Koska ne asiathan olivat olleita ja menneitä ja ”kuka vanhoja kaivelee sitä tikulla silmään” jne. Eikä moinen totta tosiaan olisi kyllä edes tullut mieleeni. Mistä muka olisin saanut tiedon siitä, että jollakin mitä olen aiemmin elänyt, voisi olla jotain annettavaa sen jälkeen kun olin tunnereaktion saanut siitä pois? Miten olisin sen edes osannut tehdä?<br /><br />Koska nykyisyys ja tämä hetki oli aina niin kiireinen. Kaiken piti olla helppoa ja helposti pääteltävissä. Tai hylkäsin sen liian vaikeana ”ei kuulu mulle” asiana. Jonakin joka oli sellaista asiaa jolla vain saisin oman pääni sekaisin. Jonakin joka kuului sellaisille jotka halailee puita eikä peseydy. Ei kuulunut mun elämään.<br /><br />Koska nykyisyys ja tämä hetki oli aina niin kiireinen, muutuin kuin huomaamattani musta – valkoiseksi katsonta kannaltani. Jonkin asia oli hyvä tai paha riippuen siitä sainko siitä jotakin etua tai en. Lapsuuden värikylläinen maailma katosi kyynisyyteen.<br /><br />Paljon muutakin lapsuuden tahraamattomuutta katosi: se ilo ja asenne jokaiseen päivään, samoin kuin ennakkoluulottomuus ja kyselevä asenne. Aloin elää maailmaa jossa ei tarvinnut miettiä turhanpäiväisiä. Halusin että kaikki olisi mahdollisimman yksinkertaista ja selkeää, jos se ei sellaista ollut niin pyrin muuttamaan asioita. Jos suinkin mahdollista. Omaan yksioikoiseen tapaani. Elämässäni oli paljon iloja ja nautinnollisia asioita, mutta kaikista niistä huolimatta sisälläni asui paljon katkeruutta. Kun maailma ei pelannut niin kuin minä olisin sen halunnut toimivan.<br /><br />Vuonna 2005 musta – valkoisessa maailmassani olikin yhtäkkiä miltein kaikki mustaa. Olin pudonnut jonnekin synkkyyteen joka sain maailman näyttämään kaikkea muuta kuin kutsuvalta. Olin ja elin valottomuudessa ja väsymyksessä. Tuntui kuin olisin kantanut mukanani kaikkia maailman huolia ja vääryyksiä. Käännyin sisäänpäin.<br /><br />Siitä alkoi elämässäni jakso jolloin olen viidessä vuodessa kasvanut ihmisenä enemmän kuin edellisessä 30 vuodessa. Koska tein sitä kasvua aktiivisesti, keskittyen ennen kaikkea siihen enkä mihinkään muuhun. Minulla oli matkaseuraa jonka kanssa saatoin pohtia ja jakaa ajatuksia niin monista asioita:<br /><br />Kuka minä oikein olen?<br />Millainen ihminen minä olen?<br />Mistä pidän ja mistä en?<br />Mitä ominaisuuksia, tietoja ja taitoja minulla on?<br />Miten käytän niitä?<br />Miten voisin käyttää niitä?<br />Mitä tietoja ja taitoja vielä haluan?<br />Miten saan niitä?<br />Miksi minun aina pitäisi olla vastuussa jostakin?<br />Miksi minun omasta / muiden mielestä pitää tehdä jotakin asioita?<br />Kuinka pääsen pois jostakin sellaisesta vastuusta jota en halua?<br />Kuinka vaikeaa on oikeasti sanoa ei?<br />Mitä sitten tapahtuu?<br />Kuka siitä on vastuussa?<br />Kuinka vaikeaa on sanoa silloin kun jotain haluaa itselleen?<br />Miksi valittaa asioista jos ei tee niille itse mitään?<br />Onko se vastuun sysäämistä tyhjään?<br />Kenen napa on maailman tärkein?<br />Mitä oma napani merkitsee minulle?<br />Entä rakkaimpieni navat?<br />Miten kohtelen läheisiäni?<br />Voiko rakastaa jos ei kunnioita?<br />Mitä se kunnioittaminen ja rakastaminen käytännössä ovat?<br />Mitä ne ovat käytännössä minulle itselleni?<br />Entä tilan antaminen?<br />Mitä se tarkoittaa?<br />Otanko vai annanko tilaa?<br />Miten kohtelen toisia ihmisiä?<br />Kertooko se jotakin minusta?<br />Mihin toisten ihmisen kohtelu perustuu?<br />Osaanko todella vuorovaikuttaa niin että tulen kuulluksi?<br />Kuuntelenko todella muita ihmisiä?<br />Vai odotanko vain omaa vuoroani päästä puhumaan?<br />Mitä arvoja minulla on?<br />Elänkö ne arjessa todeksi?<br />Miten?<br /><br /><span class="Apple-style-span" style="font-family: Times, 'Times New Roman', serif;"><span class="Apple-style-span" style="line-height: 14px;"><br /></span></span><br />Tässä pienen pieni ripaus niistä asioista joita olen viimeisten vuosien aikana käynyt läpi, ja joihin olen löytänyt omat vastaukseni. Nämä ovat minulle sitä ihmisenä kasvua. Kysymysten kysyminen, ja vastausten etsiminen niihin esittämiini kysymyksiin.<br /><br /><br />Leena 29.9.2010<br /><br /><br />Tänään 17.10.2011 mietin edelleen tätä asiaa, ihmisenä kasvamista ja itsensä tuntemista. Päivitin facebook profiilini näillä sanoilla: "<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; line-height: 14px;"><i>Mitä kaikkia avaruuksia ja salaisuuksia ja aarteita elämä ja ihmisen sisin pitääkään sisällään. Hippunenkin oman sisimmän tuntemusta mahdollistaa liittymistä muihin ihmisiin siltä tuntemisen osalta. Se on ensimmäinen askel lähemmäs muita ihmisiä, että tutustuu itseensä. Sillä jos emme tunne itseämme kuinka voisimme tutustua muihin kun he eivät saa tutustua kehenkään. Kun löydämme itsestämme sen va</i><span class="text_exposed_show" style="display: inline;"><i>ikka pienen pienekin kohdan jossa on asuu sitä mikä on minulle totta, sen kohdan avulla voimme liittyä muihin ja heidän kanssaan etsiä lisää omia totuuksiamme. Se että omat totuudet ihmisten välillä saattavat olla erilaisia ei tarvitse erottaa vaan yhdistää meitä matkalla itsemme tuntemiseen ja maailman ymmärtämiseen. Sillä matkalla meillä voi olla rankkoja elämisen hetkiä, mutta siellä on myös paljon niin herkkää ja kaunista ja hentoa että se kaikki on suojelemisen ja arvostamisen arvoista. Elämisen suurimmissa juhlahetkissä onkin yleensä läsnä elämän monenlaiset erilaiset puolet, kaikki se synkkyys ja tuska samoin kuin kevys ja ilo.</i><span class="Apple-style-span" style="font-size: x-small;">"</span></span></span><br /><span class="Apple-style-span" style="font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-size: 11px; line-height: 14px;"><br /></span></span><br /><span class="Apple-style-span" style="font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-size: 11px; line-height: 14px;"><br /></span></span><br /><span class="Apple-style-span" style="font-family: Times, 'Times New Roman', serif;"><span class="Apple-style-span" style="line-height: 14px;"></span></span><br /><div class="MsoNormal"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Times, 'Times New Roman', serif;">Muistan jostakin vuosien, vuosien takaa kohdanneeni ihmisenjoka etsi itselleen ystävää. Olimme tavanneet jonkun etsin ystävää- palstankautta, olimme kaksi yksinäistä jotka tarvitsivat molemmat jonkun rinnalleenarkeen, kaksi äitiä joiden puolisot olivat päivisin töissä. Meillä oli siiskaikki elämisen tarjoamat mahdollisuudet tutustua toisiimme ja saada seuraatoisistamme. Vaan miten kävi? Kun kohtasimme tunsin suurta epämukavuutta johonen silloin osannut asettua. Vaivauduin ja lopulta toista tapaamista ei koskaantullutkaan. Ja mietittyäni sitä näin jälkeenpäin, tuntuu kuin kaksi eksyksissäolevaa olisi kohdannut toisensa. Kumpikin tyhjiä, etsimässä toisesta sitä millätäyttäisi itsensä. Mutta kun meillä ei kummallakaan ollut mitään tosillemmeannettavaa, ei mitään millä tuota tyhjyyttä olisimme voineet täyttää.&nbsp;Muistantuon ihmisen epätoivoisen tuntuisen katseeni kun hän huomasi että minäperuutin. Kun hän ymmärsi että minä en palaa enää. Muistan oman hämmennyksenikun en tajunnut mitä tapahtui. Nyt ymmärrän että tunsin valtavan imun. Josolisin jäänyt, olisi kaikki olemisemme perustunut siihen että me tarvitsimmetoisiamme. Joskus sitä joutuu elämään viisitoista vuotta ennen kuin tajuaa mitäjossakin tilanteessa onkaan oikeasti tapahtunut. Tämänkin ymmärsin vasta nyt. </span></div><span class="Apple-style-span" style="font-family: Times, 'Times New Roman', serif;"></span><br /><div class="MsoNormal"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Times, 'Times New Roman', serif;"><br /></span></div><span class="Apple-style-span" style="font-family: Times, 'Times New Roman', serif;"><div class="MsoNormal">Siksikin on itsemme tunteminen niin tärkeää. Jotta voimmeolla muiden ihmisten kanssa sellaisina kuin me olemme. Ja kun siihen eitodellakaan tarvita kuin pieni palanen sitä itsensä tuntemista jotta voiliittyä juuri siltä osalta. Koska ihmisistä jotka kuuluvat elämäämme saammesitä pintaa johon voimme katsoa, heijastella itseämme. Ja oppia lisääitsestämme.</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Mitä enemmän ymmärrän näitä asioita, sitä enemmän tunnenettä minulla on vielä ymmärrettävää. Estin ja opettelen kokoajan, sanatmuokkaantuvat ja muuttuvat lähemmäs totuutta jokaisella kierroksella. Tämä onjotakin mistä minä nautin. Enkä tunne itseäni yksinäiseksi koska minulla onseuraa, itseni. Oma pää voi joskus olla avaruuden kokoinen ja ajatuksialoppumattoman tuntuinen määrä. Aika ihanaa. </div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Silti ilman muita ihmisiä en voisi näitä pohtia, koska ilmankohtaamista ajatukset eivät synny, lähde kieppumaan ja elämään omaa elämäänsä,muokkautumaan tunteisiin ja kokonaisuuksiin ja lopulta sanoiksi joilla kertoanäistä asioista.</div></span><br /><span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; font-size: 11px; line-height: 14px;"><span class="text_exposed_show" style="display: inline;"><br /></span></span><br /><span class="Apple-style-span" style="font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-size: 11px; line-height: 14px;"><br /></span></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1666473485624690260?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-43813570588356577542011-10-15T15:08:00.000+03:002011-10-15T15:08:54.614+03:00Tahdon kertoa tärkeästä, elämässäni olemassa olevasta ystävästä. Ystävästä johon minulla on kiinni kasvanut yhteys. Kuuluimme pitkiä aikoja sitten toisemme elämän arkeen, kaikki asiamme limittyivät ja lomittuivat toisiinsa. Jaoimme kaikki kiihkeän elämänjanoisen nuoruutemme ilot ja surut, onnistumiset ja epäonnen tunteet. Stressaannuimme yhdessä, juhlimme yhdessä, opettelimme sietämään toisiamme ja toistemme tapoja ja ajatuksia ja näkökantoja ja tapoja olla olemassa. Olemme arvostelleet toisiamme ja olemme arvostaneet toisiamme. Olemme riidelleet, olemme sopineet. Olemme olleet mykkäkoulussa, ja olemme alkaneet taas puhua toisillemme. Se oli nuoruuden kämppäkaverin kanssa elämistä monilla tasoilla. Opimme toisistamme paljon. Myös sen hienovireisen toisensa tuntemisen tavan jolla vaistomaisesti tietää milloin olla hiljaa ja milloin sanoa suureen ääneen ja voimalla jotakin.<br /><br />Tämä ystävyys on kasvattunut minua, kun sitä nyt mietin, ehkä enemmän kuin mikään muu ystävyys elämäni aikana. Sillä tämä ystävyys suhde perustuu täysin vapaaehtoisuudelle, välittämiselle, tasa-arvolle ja toistemme kunnioitukselle. Siinä ei ole mitään riippuvaa, tarvitsevaa, pakotettua, teeskenneltyä tai piilotettua.<br /><br />Emme kuulu toistemme arkeen enää, mutta kuulumme mitä suurimmalla tavalla toistemme elämään. <br /><br />Olemme molemmat joskus soittaneet toisillemme "mulla ei ole ketään kenelle muulle puhuisin"-puheluja vuorokauden ajasta riippumatta. Olemme ristikkäin lastemme kummeja. Olemme suunnitelleet vanhuuttamme, niitä päiviä kun olemme harmaitaja ryppyisiä, ja luvanneet hullutella ja olla elämäniloisia vielä silloinkin. Olemme tehneet "puolivälitreffeistä" meidän jutun, niistä vähintään yön kestävistä reissusta jolloin molemmat suunnistamme kodeistamme kohti toisiamme ja puolessa välissä kun olemme yhdessä, puhumme niin paljon että suutamme kuivaa vielä ensi viikollakin.<br /><br />Ehkä joskus osaan kertoa hänelle kuinka paljon häntä arvostan. Tosin en usko että minun tarvitsee. Sillä hän kyllä tietää sanomattakin. Ehkä tämä kirjoittaminen on minun tapani saada asioita näkyväksi itselleni, ja ehkäpä muillekin ajatuksen aluksi. Sillä paljon kirjoitetaan ystävyydestä, mutta harvoin tulee luettua jotakin ystävyydestä joka on koettu ja elätty, yleistämättä ystävyyttä jotenkin johonkin malliin. Sillä jokainen ystävyys on erilainen, se elää erilaisia aikoja ja muuttuu ja muokkaantuu elämän mukana. Me asuimme joskus kämppiksinä ja elämä on kuljettanut meitä eri miesten, syntyvien lasten, sairauksien ja muuttuvien töiden ja paikkakuntien mukaan. Samalla ystävyytemmekin on jalostunut meidän henkilökohtaisten piirteidemme ja elämässä koettujen asioiden mukaan. Jokin yhteys on kuitenkin tullut luotua pysyvästi välillemme silloin joskus ja siksi se ei ole koskaan katkennut.<br /><br />Olen muuttanut paljon ja siksikin monet ystävyyden alut ovat elämässäni katkenneet nopeasti. Minulla ei oikeastaan ole lapsuuden ystäviä, vaikka kavereita ja tuttuja siltä ajalta onkin viime vuosina löytynyt uudelleen. Ehkä siksi tämä ystäväni on olemassa, juuri nyt mietin että hän on minulle lahja itse elämältä.<br /><br />Kiitos ystäväni kun Olet.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4381357058835657754?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-24859962176931114722011-10-14T09:23:00.000+03:002011-10-14T09:24:00.957+03:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><i>Ilo</i></h2><div style="text-align: center;"><span class="Apple-style-span" style="color: #888888; font-size: x-small;"><i><br /></i></span></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;"><i>Olla olemassa</i></div><div style="text-align: center;"><i>riittää joskus aiheeksi riemuita</i></div><div style="text-align: center;"><i>iloita sydämen pohjasta</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>ilo on uskomaton</i></div><div style="text-align: center;"><i>aito ja kaunis kokemus</i></div><div style="text-align: center;"><i>kovin kehollinen</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>ilo nousee jostakin syvältä</i></div><div style="text-align: center;"><i>täyttää koko kehon</i></div><div style="text-align: center;"><i>purkaantuu ulos näkyen ja kuuluen</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>askel kevenee tanssahtelee</i></div><div style="text-align: center;"><i>nousee jalka kevyesti</i></div><div style="text-align: center;"><i>selkä taipuu taaksepäin ilon purkautuessa</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>suu kääntyy hymyyn</i></div><div style="text-align: center;"><i>aukeaa ja antaa kuulua</i></div><div style="text-align: center;"><i>raikkaan aidon naurun tulla vapaasti</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>ilon kiherrys kuuluu kauas</i></div><div style="text-align: center;"><i>aito ja suora ja totta oleva ilo</i></div><div style="text-align: center;"><i>sen huomaavat kaikki</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>ei sen herkullisempaa hetkeä</i></div><div style="text-align: center;"><i>yksin tai kaksin tai seurassa</i></div><div style="text-align: center;"><i>kun ilo valtaa ja säkenöi</i></div><div style="text-align: center;"><i>tulvii yli äyräidensä</i></div><div style="text-align: center;"><i>purkaantuu ilmoille kuuluvasti</i></div><div style="text-align: center;"><i>kuuluen kaikille yhteisesti</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>elämän aarre ilo</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>lahjaksi annettu meille kaikille</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>lahjaa käyttäkäämme</i></div><div style="text-align: center;"><i>ollaan se valmiina vastaanottamaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>pidäkkeettä käyttämään</i></div><div style="text-align: center;"><i>silloin kun kohdalle tulee</i></div><div style="text-align: center;"><i>sukelletaan siihen</i></div><div style="text-align: center;"><i>unohdetaan hetkeksi muut asiat</i></div><div style="text-align: center;"><i>ollaan vain siinä hetkessä</i></div><div style="text-align: center;"><i>siinä ilossa ja riemussa</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>yhdessä tai yksin</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><br /></div>Ilolla on uskomattomia ominaisuuksia. Ilo voi olla pohjavirta elämässämme, vaikka pinnalla kuohuisi tai olisi kovin tummaa, pilvistä ja sateista niin ilo elämästä, ihmisistä ja olemassa olosta voi olla silti olemassa syvässä osassa meitä olematta silti erossa päällimäisestä tunteesta. Ilo ja syvä rauha ja rakkaus ovat minun pohjavirtojani, elämääni tänä päivänä ohjaavia tunteita joiden lisäksi minussa on myös kaikki muut elämän tuomat tunteet, koko kirjo niitä joskus jopa samaan aikaan. Silloinkin kun sataa ja on pimeää, palelee ja arki tuntuu raskaalta ja epäoikeuden mukaiselta se on sitä pintatunnetta jonka jaksan hyvin koska tiedän mitä sisälläni on.<br /><br />On ollut sekin kohta jolloin pohjavirtani oli liikkumattoman tuntuinen, kylmä ja kolkko kuin avaruus jossa ei voin olla ihminen ilman suojaa. Kun syvin ja elämässä joka hetki läsnä oli tyhjyys ja pahoinvointi oli ilo niitä tunteita jotka saivat minut hetkittäin pinnalle haukkaamaan happea jota silloin ei pohjavirrassani ollut ollenkaan. Oli hämmästyttävää kuinka hetkittäin en kyennyt käymään siellä pinnalla ollenkaan, ne olivat niitä mustimpia hetkiä jolloin olin vähällä tehdä jotakin peruuttamatonta ja luopua tästä elämästä. Suuriman osan aikaa oli mahdollista kuitenkin vierailla pinnalla. Noilla pintapistäytymisillä sain happea tarpeeksi jaksaakseni syvässä pimeydessäni.<br /><br />Siis kun masentunut nauraa, liikkuu, yhtyy olemiseen se ei tarkoita sitä että pohjavirta olisi teeskentelyä. Se ei tarkoita sitä että olisi parantunut. Se ei tarkoita sitä että huomenna voisi liittyyä ja nauraa jälleen uudestaan. Se ei myöskään tarkoita sitä että ilo olisi valheellista.<br /><br />Se tarkoittaa sitä että pohjalla makaava käy haukkaamassa happea, jottei kuolisi kun palaa sinne pohjavirtaansa. Sitä että se hetki juuri nyt on korvaamattoman arvokas ja herkkä ja elämää suojeleva. Se tarkoittaa sitä että tässä ja juuri nyt hetken aikaa tuntuu hyvältä.<br /><br />Ennen kuin olin tutustunut pohjavirtaan jossa iloa ei ollut, en voinut kuvitella kuinka raskasta voi olla elää. Kiitän elämää ilostani joka liikkuu pohjavirrassani tänään. Tunnen ja tiedän olevani onnekas. Ja iloinen.</div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-2485996217693111472?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-30033556655542751232011-10-13T15:07:00.000+03:002011-10-13T15:07:51.818+03:00<div style="text-align: center;"><i>Ravistella rakenteita</i></div><div style="text-align: center;"><i>kaivaa kivijalan alta</i></div><div style="text-align: center;"><i>suhauttaa ilmaa tyhjiöön</i></div><div style="text-align: center;"><i>katsoa maailmaa maasta</i></div><div style="text-align: center;"><i>huomata pintojen alla olevat</i></div><div style="text-align: center;"><i>salatut piilotetut kätketyt</i></div><div style="text-align: center;"><i>sanomattomat totuudet</i></div><div style="text-align: center;"><i>salaisuudet sanomattomat</i></div><div style="text-align: center;"><i>sisimmän ja tekojen motiivit</i></div><div style="text-align: center;"><i>mitä kaikkea löysin</i></div><div style="text-align: center;"><i>mitä kaikkea on vielä löytämättä</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>sieltä maasta likaisesta</i></div><div style="text-align: center;"><i>rosoisesta ja silti aidosta</i></div><div style="text-align: center;"><i>maasta</i></div><div style="text-align: center;"><i>löysin kannattelua</i></div><div style="text-align: center;"><i>tukea aitoa todellista</i></div><div style="text-align: center;"><i>juureva maan tuoksu</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>en poiketa halua</i></div><div style="text-align: center;"><i>en suostua voi</i></div><div style="text-align: center;"><i>luopua omastani</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei älä pyydä sitä</i></div><div style="text-align: center;"><i>en loukata halua</i></div><div style="text-align: center;"><i>koska luopua en voi</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>en voi olla muuta kuin olen</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>en usko epäonnistumiseen</i></div><div style="text-align: center;"><i>en usko vakiintuneeseen</i></div><div style="text-align: center;"><i>en usko teeskentelyyn</i></div><div style="text-align: center;"><i>en usko ettei mitään voi muuttaa</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>siis ravistelen rakenteita</i></div><div style="text-align: center;"><i>kaivan kivijalan alta</i></div><div style="text-align: center;"><i>suhautan ilmaa tyhjiöön</i></div><div style="text-align: center;"><i>näen miten saan aikaan pyörteitä</i></div><div style="text-align: center;"><i>pieniä romahtamisia</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>valtavan kokoisia kieltämisiä</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>vain kun kerron kuka olen</i></div><div style="text-align: center;"><i>mihin uskon&nbsp;</i></div><div style="text-align: center;"><i>mitä olen</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>jos pelottaa</i></div><div style="text-align: center;"><i>pysy kaukana</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>sillä en voi olla muuta</i></div><div style="text-align: center;"><i>en itseäni kieltää</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>enkä uskoani mitata</i></div><div style="text-align: center;"><i>sillä niin suuri se on</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>sillä minä uskon:</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>me voimme jokainen</i></div><div style="text-align: center;"><i>omalta paikaltamme</i></div><div style="text-align: center;"><i>omilla kyvyillämme</i></div><div style="text-align: center;"><i>rakkaudestamme</i></div><div style="text-align: center;"><i>rakentaa kauniimpaa maailmaa</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>eikä kukaan ole tärkeämpi kuin toinen</i></div><br /><br /><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-3003355665554275123?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-46064052558728005142011-10-12T16:46:00.000+03:002011-10-12T16:46:21.225+03:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><i>Arvojen lyhyt historia</i></h2><div style="text-align: center;"><i><abbr class="time published" style="color: #888888; font-size: 10pt;" title="2011-02-09T16:00:05+0000"><br /></abbr></i></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;"><i>Miksi joskus</i></div><div style="text-align: center;"><i>joku jossakin</i></div><div style="text-align: center;"><i>melkein joka päivä</i></div><div style="text-align: center;"><i>pieninä piikkeinä</i></div><div style="text-align: center;"><i>tietävänpänä selittäää</i></div><div style="text-align: center;"><i>tai</i></div><div style="text-align: center;"><i>suorastaan huutaa</i></div><div style="text-align: center;"><i>osoittaa toista</i></div><div style="text-align: center;"><i>haukkuu tapaansa</i></div><div style="text-align: center;"><i>elää tai ajatella</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>mitä tapahtuu</i></div><div style="text-align: center;"><i>kun jokin arvosi kumotaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>lokaan poljetaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>riepotellaan ja raastetaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>arvostellaan tyhjäksi</i></div><div style="text-align: center;"><i>vääränlaiseksi</i></div><div style="text-align: center;"><i>tuomitaan pahuudeksi</i></div><div style="text-align: center;"><i>unennäöksi</i></div><div style="text-align: center;"><i>sinisilmäisyydeksi</i></div><div style="text-align: center;"><i>karkeaksi haihatteluksi</i></div><div style="text-align: center;"><i>sivistymättömäksi</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun arvoon kosketaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>kosketaan koko ihmiseen</i></div><div style="text-align: center;"><i>sieluun ja sisimpään</i></div><div style="text-align: center;"><i>kokonaisen elämään</i></div><div style="text-align: center;"><i>historiaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>kaikkeen mitä ihminen on kokenut</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>koska arvot muodostuvat syvällä</i></div><div style="text-align: center;"><i>sisimmässä siellä missä</i></div><div style="text-align: center;"><i>kaikki vaikuttaa kaikeen</i></div><div style="text-align: center;"><i>kokemuksiin ja tunteisiin</i></div><div style="text-align: center;"><i>elämisen kohtaloon</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>tuomitsemalla ja arvostelemalla</i></div><div style="text-align: center;"><i>yhden arvon</i></div><div style="text-align: center;"><i>koskee koko ihmiseen</i></div><div style="text-align: center;"><i>kokonaisvaltaisesti</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kyseenalaistaa kaiken</i></div><div style="text-align: center;"><i>koko elämisen historian</i></div><div style="text-align: center;"><i>kaiken kokeman</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>mitä se tekee ihmiselle</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>voiko enempää rikkoa</i></div><div style="text-align: center;"><i>raiskata kylmemmin</i></div><div style="text-align: center;"><i>toista ihmistä</i></div><div style="text-align: center;"><i>lähimmäistä</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>ei kukaan voi</i></div><div style="text-align: center;"><i>toista niin hyvin ymmärtää</i></div><div style="text-align: center;"><i>ei hänen elämäänsä elää</i></div><div style="text-align: center;"><i>jotta pääsisi käsiksi arvon syntyyn</i></div><div style="text-align: center;"><i>voisi sitä muuttaa hetkessä</i></div><div style="text-align: center;"><i>omasta päätöksestään</i></div><div style="text-align: center;"><i>mukauttaa omien arvojensa mukaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>asettaa muottiin omanlaiseensa</i></div><div style="text-align: center;"><i>siihen joka nojaa omaan arvomaailmaansa</i></div><div style="text-align: center;"><i>joka syntynyt on omista kokemista</i></div><div style="text-align: center;"><i>omasta historiastaan</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>voimme keskustella</i></div><div style="text-align: center;"><i>vaihtaa kokemuksia</i></div><div style="text-align: center;"><i>tunnelmiakin</i></div><div style="text-align: center;"><i>pohtia ajatuksia</i></div><div style="text-align: center;"><i>näkemyksiä asioista</i></div><div style="text-align: center;"><i>nähdä laajemmin</i></div><div style="text-align: center;"><i>yhteisistä kokemuksista</i></div><div style="text-align: center;"><i>muodostaa jotakin uutta</i></div><div style="text-align: center;"><i>yhteistäkin</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>mutta tuomitseminen</i></div><div style="text-align: center;"><i>sen tekee kylmä ja turta</i></div><div style="text-align: center;"><i>mieli kohmeessa</i></div><div style="text-align: center;"><i>silmät sokeina</i></div><div style="text-align: center;"><i>tunteet solmussa</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>se en halua olla minä</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>se en ole minä</i></div><div><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4606405255872800514?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-11602286975737660432011-10-11T15:06:00.000+03:002011-10-11T15:06:54.327+03:00Siis rajat. Mitä olenkaan mahtanut rajoista ajatella ennen masennukseen sairastumistani. Sillä minähän olin ennen sitä, siis virallista uuvahtamista ja sairastumistani vallan rajaton. Rajaamisasiaan en tuntenut ollenkaan, puhumattakaan että olisin aidosti ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, miltä se käytännössä tuntuu ja mitä kaikkea rajaamisessa onkaan sisällä.<br /><br />Sillä rajattomana otin vastaan kaiken mitä elämässä eteeni tuli. Jos jollakulla kohtaamallani oli paha olla niin imaisin sen pahoivoinnin itseeni kuin pesusieni. Mielenkiintoinen juttu että toisen pahoivointi ei siitä vähentynyt ollenkaan vaan kaiken kaikkiaan se pahoivointi vain tuplaantui. Ja minä kannoin sitä itsessäni, murehdin toisen puolesta, olin maailmalle vihainen hänen kohtalostaan, puolustin toista minua heikompaa kuin velvollisuudesta sillä minähän olin vahva ja jaksava ja kannoin kenen tahansa taakkaa kuka sitä vain minulta tarvitsi. Oliko minussa jo silloin tieto sisimpäni kivusta, tuosta tuskasta jota en olisi halunnut millään kohdata, niin että minun piti ottaa kaikki löytämäni kivut muualta jotta oma kipuni ei paljastuisi?<br /><br />Rajattomana otin myös töitä ja toimia ja vastuita niin paljon kuin vain jaksoin kantaa ja sitten vielä siitäkin yli. Sillä se oli elämäni motto, minä jaksan, minä pystyn, minä kykenen. Enkä luottanut siihen että joku muu olisi tehnyt asiat juuri niin kuin mitä minä olisin halunnut. Sillä silmäni olivat sokeat, enkä nähnyt että muissa tavoissa voisi olla jotakin hyvää. Kuinka mustavalkoinen maailmani olikaan siinä kiireen ja tuskan täyttämässä rallissa jota elin ennen kuin lopulta kehoni ja mieleni sanoivat STOP.<br /><br />Sillä vaikka mieleni ei rajaamista osannutkaan, kehoni sen luonnostaan osasi. Sain kaikki mahdolliset flunssat ja taudit. Rikoin jalkani ja olin töissä kainalokeppien kanssa. Unettomuus paheni kiireen ja tekemättömien asioiden rassatessa mieltäni. Kehoni teki kaikkensa pysäyttääkseen minut rauhallisesti, armollisesti. Kun en siihen suostunut sillä oli vain yksi vaihtoehto. En eräänä aamuna vain enää noussut sängystä ylös. Väsymyksestä oli tullut suurin mahdollinen rajaaja jonka olen kohdannut. Mieleni ei meinannut käsittää tilannetta ollenkaan vaan käsitti sen niin että kehoni olisi pettänyt minut. Näinhän ei ollut, vaan keho suojeli, suojasi, kuten se aina on tehnyt ja tekee tulevassakin. Minä tiedän nyt. Kehoni on puolellani, se ansaitsee kaiken rakkauden ja kunnioituksen jonka voin suinkin sille antaa. Ja samalla annan sen itselleni. Luonto on ihmeellinen. Minä olen olossa. Kehoni pysäytti minut ajoissa.<br /><br />Äärimmäinen rajaaminen oli kehollani, ja sitä kautta opin ymmärtämään rajaamista. Rajaamista suhteessa itseeni ja ympärilläni oleviin. Rajaaminen ja rajaamiseen tutustuminen on loputtoman pitkä matka täynnä kaikkia mahdollisia nyansseja mitä suinkin voi olla.<br /><br />Minä rajasin tekemisiäni, ympäristöäni kaikella mahdollisella tavalla. Sillä minä tarvitsin ajan levätä, ajan antaa kehoni ja mieleni rauhoittua ja tutustua elämään uudella tavalla. Hiljalleen opettelin sanomaan EI, ensin isolla äänellä ja tunteella jotta minut varmasti kuultaisiin. Sillä itseni lisäksi minun piti opettaa myös ympäristöni huomaamaan että minulla on rajat. Ja missä ne rajat kulkevat. Ympäristöni ja minä itsekin opin hiljalleen. Enää ei tarvitse huutaa, ei puolustaa omia rajojani. Sillä vaikka aluksi jouduinkin vetämään rautaesiripun eteeni suojatakseni itseäni, niin enää ei tarvitse. Oma voimani on kasvanut, ja jos joku ei eitäni ymmärrä niin se ei ole minusta kiinni. Vaan hänen itsensä on jotakin työstettävä itsessään.<br /><br />Rajaamalla siis suojauduin paljon. Mutta huomasin myös, että liikaa rajaamalla jään paitsi. Maailmalla on paljon tarjottavanaan, elämässä on kaikkia värejä ja upeita ihmisiä ja koskettavia kertomuksia. Tiukkojen rajojen jälkeen aloin löysentää otettani. Rajani liikkuvat mukana elämän virrassa, usein höyhenen kevyinä mukautuvina, aina minun tilanteeni tasalla. Joissakin kohdissa minulla ei ole rajoja ollenkaan. Kuka tahansa saa kysyä minulta aivan mitä tahansa masennuksestani ja minä vastaan. Vastaan koska häpeää ei enää ole, ei tarvetta suojautua. On vain rakkaus elämää itseään kohtaan, ja kiitollisuus siitä että olen tässä tänään. Elämässäni, jossa rajat suojelevat, rajat antavat tilaa, raja-aidat kaatuvat, ja minä ymmärrän mitä rajaaminen on ja millainen merkitys sillä on ihmiselle itselleen.<br /><br />Mietin kuinka paljon rajaamisesta onkaan puhuttu viimeaikoina, kuinka paljon esimerkiksi sosiaalisessa mediassa opetetaan ihmisiä suojautumaan, suojelemaan omaa yksityisyyttään. Miltä, se onkin tärkeä kysymys jota jokaisen meistä on omalla kohdallaan mietittävä ja omat ratkaisumme tehtävä. Oli järisyttävä kokemus esimerkiksi facebookissa avata oma profiilini täysin avoimeksi, tunsin että se oli jotakin mihin sisimpäni minut kehoitti, samalla tunsin kuinka liikuin aivan tuntemattomilla vesillä. Jossakin sellaisessa kohdassa jossa en aiemmin ollut ollutkaan. Olin avoimesti jokaisen sinne kirjoittamani sanan takana, sekä nimelläni että kasvoillani. Jännitti, mutten pelännyt eikä minun ole tarvinnut pettyä. Olen avoimuuden kautta tutustunut uskomattomiin ihmisiin, saanut elämääni hyvin paljon.<br /><br />Tuleekohan meille ihmisille joskus tulevaisuudessa sellainen kohta jossa voimme olla juuri sitä mitä me olemme juuri sellaisina kuin me olemme ilman raja-aitoja. Aika jolloin olemme omaksuneet sisäistä tietoamme niin paljon että itsensä hyvinvoinnista huolehtiminen opitaan jo lapsuudessa ja että aikuisinakaan meidän ei tarvitse käyttää rajoja suojataksemme itseämme..? Aika jolloin lapsemme opiskelevat koulussa tätä ajanjakoa ja yrittävät ymmärtää miltä me olemme pyrkineet suojautumaan, kuinka uutta tämä kaikki kuitenkin oli meille?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-1160228697573766043?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-45241092904222139492011-10-10T16:16:00.000+03:002011-10-10T16:16:40.810+03:00Mitähän sitä tulee ajateltua kun ajatellaan mielenterveyttä? Tai mielenterveyspäivän tapahtumia? Ketkä niissä tapahtumissa käyvät, ketkä noista asioista puhuvat? Kuka niistä vaikenee? Onko mielenterveys sanana jo leimaantunut siihen sairaaseen kohtaan, siihen jota voi terveempänä vähän katsoa alta kulmien, säälivästi, alentuvastikin. Kun eihän se mun elämään millään tavalla kuulu, ei mun tarvi noita miettiä, mulla on onneksi järki tallella...<br /><br />Mikä järki on tallella, mikä tieto on hyvinvoinnista? Onko kaikilla sitä tietoa, osataanko sitä ajatella, toimia sen tiedon mukaan. Silloinhan lopputuloksena on hyvinvointi, henkinen, hengellinen ja fyysinen ja .. mitäs muita sitten vielä on? Kuka uskoo mihinkin, eikö?<br /><br />Mitä se mielenterveys oikein sitten lopultakin on?<br /><br />Onko se sitä että elämä on kunnossa, elää täyttä elämää suhteessa talouteen, sosiaalisiin verkostoihin, asumiseensa, tekemiseensä, omaan kehoonsa, osaa käyttää aikaansa rakentavasti jäämättä mistään paitsi ja ikävien valintojen tekemisen rasittamatta. Onko se tyytyväisyyttä vallitsevaan tilanteeseen? Entäs maailma, onko joku oikeasti tyytyväinen siihen millaisessa maailmassa elämme? Jos emme niin voimmeko sanoa itseämme onnellisiksi, mieleltämme terveiksi? Vai suljemmeko sen osan ajatuksistamme pois jottei niin auvoinen elämämme millään tavalla vahingoittuisi ulkopuolelta tulevista ikävistä asioita?<br /><br />Ai kuinka rasittavaa ajatuksen kulkua minulla tänään...<br /><br />Olenko turhautunut? Koenko olevani näkemätön, kuulematon, huhuilevani bittiavaruuteeen yksinäni, kenenkään liittymättä sanoihini ja kokemiini ja ajatuksiini.. en.<br /><br />Se että tänään kysyn, siinä on jokin tarkoitus. Jonnekin kysymykseni on tarkoitettu. Jonkun joskus luettavaksi. Joskus monenkin kysyttäväksi, näihin samoihin kysymyksiin liittyväksi.. sillä en usko olevani yksin. Maailma on maanantaisin täynnä ihmisiä jotka kysyvät "tätä samaa...?" Jossakin on nytkin joku kysyy samaa kysymystä kuin minäkin. Ehkä heitä on useampiakin..<br /><br />Sillä minä uskon. Uskon että meillä on mahdollisuuksia vielä ihmiskuntana kulkea kestävimpiä rakenteita kohti, sellaisia rakenteita joissa meillä asuu aito hyvinvointi. Sellaista yhteiskuntaa kohti jossa on tilaa olla ihminen ja kasvaa ihmisenä, luoda aidosti uusia asioita ja löytää sellaisia asioita jotka ovat vielä salassa meiltä.<br /><br />Minä uskon että mielenterveydestä puhuminen kannattaa, kysymysten kysyminen kannattaa.<br /><br />Sillä meissä ihmisissä on niin monia ulottuvuuksia. Kunhan pääsemme talouden ja aineellisen hyvinvoinnin tavoittelun jälkeiseen aikaan, saatamme löytää jotakin uskomatonta..<br /><br />Eräs unelmani on nettisivusto jossa olisi tietoa ja tarinoita meistä ihmisistä, kaikista meistä. Valtava mosaiikin kaltainen sivusto johon olisi kerätty sitä tietoa mitä kaikkea me nytkin googletamme netistä - mutta suurempina kokonaisuuksina. Nähtävänä koko ruudu täydeltä upeita taideteoksia, valokuvia maailman joka kolkasta, kertomuksia arjesta suomesta, alaskasta, afrikasta.. ja kaikkia niitä asioita joita olemme ihmisinä oppineet. Sillä minä uskon että samanlaisia oivalluksia syntyy joka puolella maapalloa, manteretta katsomatta. Oivalluksia siitä mitä hyvinvointi on, mitä se tarkoittaa, miten sitä voi saada itselleen, miten opimme olemaan hyvinvointisia sekä mieleltämme että monella muullakin tavalla.<br /><br />Ummistan silmäni ja näen utopian, uuden ajan aamunkoiton...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-4524109290422213949?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-82533009115012506482011-10-09T14:04:00.000+03:002011-10-09T14:04:41.374+03:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><abbr class="time published" style="color: #888888; font-size: 10pt;" title="2011-01-21T11:36:00+0000"></abbr><br /><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;"><i>Olen nähnyt molemmat puolet</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>olen ollut onnellinen toimeentulotuella</i></div><div style="text-align: center;"><i>yksinhuoltajana kitkutellut pienellä rahalla</i></div><div style="text-align: center;"><i>silloin onneen riitti sossun takaamat seinät</i></div><div style="text-align: center;"><i>lämmintä vettä ja pienet ruokarahat</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>ja sitä onnea ja vapautta</i></div><div style="text-align: center;"><i>en voi sanoin kuvata</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>olen ollut keskellä yltäkylläisyyttä</i></div><div style="text-align: center;"><i>tuskien taipaleella kärsinyt</i></div><div style="text-align: center;"><i>palellut henkisessä tyhjiössä</i></div><div style="text-align: center;"><i>vailla happea jota hengittää</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>ja siinä tuskassa en nähnyt mitään</i></div><div style="text-align: center;"><i>en edes itseäni</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>koskaan en voisi kuvitella</i></div><div style="text-align: center;"><i>kokemuksiani unohtavani</i></div><div style="text-align: center;"><i>oppini on kovassa elämänkoulussa</i></div><div style="text-align: center;"><i>kukin rakentaa oman elämänsä</i></div><div style="text-align: center;"><i>kantaa siitä oman vastuunsa</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>heikot keskuudessamme</i></div><div style="text-align: center;"><i>heihin niin helposti samaistun</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>jokaiselle pitää antaa mahdollisuus</i></div><div style="text-align: center;"><i>tukea sitä joka tarvitsee</i></div><div style="text-align: center;"><i>ja opettaa ottamaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>elämä omiin käsiinsä</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>en voi enää vihata syvästi</i></div><div style="text-align: center;"><i>loukkaantua ikuisiksi ajoiksi</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>oma kouluni opetti kuulemaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>näkemään ja pohtimaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>aidosti pysähtymään</i></div><div style="text-align: center;"><i>ihmisenä ihmiselle</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>minua kuljettaa elämisen voima</i></div><div style="text-align: center;"><i>rakkaus ja herkkyys</i></div><div style="text-align: center;"><i>joissa asuu voima ikuinen</i></div><div><br /><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-8253300911501250648?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-2606016563096457172011-10-07T16:39:00.000+03:002011-10-07T16:39:44.437+03:00Joskus elämässä tule hetkiä jolloin aitous ja rehellisyys punnitaan. Päässä liikkuu tavaraa jota ei ole soveliasta julkaista. Elämämme etiketit kolisevat olkapäillä ja hyväksytyksi tai hylätyksi tulemisen rajapinnalla liikkuminen hämmentää, ahdistaa ja saa varovaiseksi. Sillä kukapa meistä haluaisi olla se jota katsotaan pitkään, jonka sanomisia ja tekemisiä ruoditaan selän takana, se joka sosiaalisesti eristetään mielipiteiden ja näkemystensä takia? Silti suussa pyörii sanoja ja lauseiden kappaleita, ajatuksia siitä että jonkin tässä nyt mättää ja isosti. Eikö kukaan muu huomaa mitään, olenko ainoa joka näin ajattelee? Aivopierun nielaisee jonnekin syvälle itseensä, päästämättä sitä valloilleen ja siinä sitä sitten ollaan...<br /><br />Kuinka kauan aivopierua voi pidätellä? Kun se pyörii päässä jumalattoman kokoisena kuplana, siirtyy välillä kehoon alemmas tekemään tuhojaan ja takaisin aivoihin, kun se oikeastaan kasvaa ja kasvaa valtavan kokoiseksi, ihmisen kokoiseksi oikeastaan. Kuinka kauan voi oikeastaan olla yhtä ilmoille päästämätöntä aivopierua?<br /><br />Armas puolisoni sanoi pari päivää sitten että mä selvästi prosessoin jotakin, sen huomaa minusta. No niin huomaan minäkin, sillä se aivopieru on kiertänyt minussa nyt jo jonkin aikaa. Ja nyt se alkaa olla niin iso että sitä ei kerta kaikkiaan voi kieltää millään tavoin.<br /><br />Sillä aivopieru on prosessoinnissani yksi osa. Se on osa jossa häpeä ja salailu taittuvat aitouteen ja rehellisyyteen. Ja se on tuttu kohta, sillä häpeän ja salailun kanssa olen tehnyt varmaankin niitä suurimpia töitäni. Karsimalla itsestäni sitä että minun <i>pitäisi </i>olla jonkinlainen. Että <i>pitäisi</i> tuoda esiin itsestäni jotenkin siistimpi puoli. Että niitä keskeneräisiä ja epämääräisiä ja sanoja vailla kohtia ei pitäisi tuoda päivänvaloon. Ettei nöyryyttävä häpeä iskisi, ettei tulisi sosiaalisesti hylätyksi. Sillä häpeä tuntuu kuin se olisi tarttuva tauti, jonkin lepra tai vastaava jossa jäsenet tippuvat ja visvaa valuu kehosta. Siltä häpeä pahimmillaan tuntuu. Siitä ovat kaukana ne kevyen häpeän hetket jolloin hihittää nolostuneena omalle sanomiselle/ tekemiselleen. Sillä pahimmillaan häpeä rakentaa ympärille valtavaa muuria jonka yli ei saa sanotuksi yhtään mitään. Se muuri suojelee visvan valumista muiden nähden, mutta se myös tekee minut kuulemattomaksi, kohtaamattomaksi. Jos en ole paikalla ilman valtavaa suojamuuriani niin en ole paikalla ollenkaan ja jään tyhjäksi, koskemattomaksi toisilta ihmisiltä. Enkä pääse peilaamaan itseäni muista ihmisistä ja jään ihmisyyden kehityksessäni jälkeen, taannun takamaille myös kosketuksessa itseeeni.<br /><br />Olen sosiaalinen ihminen, kovin mielelläni kosketuksessa muiden kanssa, tuntien läsnäoloa ja niitä ihania energioita joita ihmisten välillä liikkuu. Samalla minussa asuu myöskin tarkat rajat omaava erakko. Sillä joissakin prosessointieni kohdissa en laske lähelleni, en avaa itseäni, en osaa olla kohtelias, en rakastaa lähimmäisiäni. Silloin aivopieru on paikalla kaikkine häpeän ja salailun tunteineen, sillä en ole päässyt prosessoinnissa siihen kohtaan jossa minulla olisi sanoja kertoa siitä mitä minulle juuri nyt tapahtuu.<br /><br />Siksikö elämässä ihmisenä kehittyminen, masentuneen kuntoutuminen, elämisen ihmettely on leimattu jotenkin mystiseksi, kun on niin paljon kohtia joissa ei ole vielä sanoja? Kun ne sanat tulevat esiin sieltä sisimmästä vasta sitten kun alkaa jo olla valmiimpaa?<br /><br />Tämä kohta, onko se tuttu kaikille elämässään asioita käsitteleville? Kaikille jotka kulkevat ihmisen matkaansa oppien, kasvaen, erehtyen, löytäen, rakastaen, riemuiten, surren, kokien...?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-260601656309645717?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-1209406282430460042011-10-06T11:26:00.000+03:002011-10-06T11:26:46.385+03:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><i>Kynnyksiä</i></h2><div style="text-align: center;"><span class="Apple-style-span" style="color: #888888; font-size: x-small;"><i><br /></i></span></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;"><i>Kun turhaannun edessäni olevaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>uskaltamatta irtaantua siitä jotta se selkenisi</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun käsimättömyyteni nostaa päätään</i></div><div style="text-align: center;"><i>ripustaudun johonkin tarkemmin pohtimatta</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun tunnen kiireen itsessäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>vaikka tiedän ajan taipuvan tarkoituksen mukaisesti</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun pudotan kädessäni olevat paperit</i></div><div style="text-align: center;"><i>jätän lattialle lojumaan tekemättömät työt</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun ärähdän lähimmäiselleni</i></div><div style="text-align: center;"><i>ikäänkuin turhaumani olisi hänen syytään</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun jätän huomioimatta</i></div><div style="text-align: center;"><i>olessani niin kiinni omassani</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun eristäydyn maailmasta</i></div><div style="text-align: center;"><i>jätän hengittämättä raikasta vapaata ilmaa</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun luon tiukat rajat</i></div><div style="text-align: center;"><i>rautaesiripun tavoin eristän itseni</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun keskityn vain itseeni</i></div><div style="text-align: center;"><i>näkemättä suurempaa kokonaisuutta</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun näen vain tekemättömät keskeneräiset</i></div><div style="text-align: center;"><i>enkä tehtyjä ja eheitä</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun kuvittelen olevani vastuussa</i></div><div style="text-align: center;"><i>yksin kaikesta eteen tulevasta</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kun tuijotan likaisia ikkunoita</i></div><div style="text-align: center;"><i>vaikka maisema on edessäni</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>osaan jo tunnistaa tapani</i></div><div style="text-align: center;"><i>erheeni nämä</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>uusia muotoja tulee koko ajan</i></div><div style="text-align: center;"><i>pulpahtelee eteeni jatkuvasti</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>elän tutustuen</i></div><div style="text-align: center;"><i>itseeni ja inhimillisyyteeni</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>kynnyksiini joihin kompuroin</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>joka ikinen kerta</i></div><div style="text-align: center;"><i>päätyessäni naamalleni</i></div><div style="text-align: center;"><i>huomaan pudonneeni totuuteen</i></div><div style="text-align: center;"><i>kompastumisen jälkeen</i></div><div style="text-align: center;"><i>siihen yksikertaiseen asiaan</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>tärkeintä kaikista on</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>rakkaus</i></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-120940628243046004?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-58498296209766959412011-10-05T14:17:00.000+03:002011-10-05T14:17:09.498+03:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial, sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><i>Kurjuutta ja köyhyyttä vai runsautta</i></h2><div style="text-align: center;"><span class="Apple-style-span" style="color: #888888; font-size: x-small;"><i><br /></i></span></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px;"><div style="text-align: center;"><i>Kuinka kurjaa ja köyhää</i></div><div style="text-align: center;"><i>on elo ihmisen päällä maan.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Puutetta ja nälkää nähdään</i></div><div style="text-align: center;"><i>kodittomuutta kehon ja mielen.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Ei asiat hyvin ole ollenkaan</i></div><div style="text-align: center;"><i>ihminen toiselle suurin vihollinen.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Sodat julmat välillä maiden</i></div><div style="text-align: center;"><i>kansojen erilaisten.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Riidat tuskalliset välillä ihmisten</i></div><div style="text-align: center;"><i>repivät ja riipivät vereslihalle.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Pahuutta ja välinpitämättömyyttä</i></div><div style="text-align: center;"><i>sitä meillä riittää runsaasti.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Kuitenkin näen myös muuta</i></div><div style="text-align: center;"><i>rikkauksia suunnattomia.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Jokaisessa ihmisessä mahdollisuus</i></div><div style="text-align: center;"><i>runsauteen loputtomuuteen.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Kun sielunsa avaa voi löytää</i></div><div style="text-align: center;"><i>yllättäen huomata omaavansa.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Loputtomasti kokemuksia kullanarvoisia</i></div><div style="text-align: center;"><i>elämisen koulussa koeteltuja.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Minun elämässäni ne suurinta rikkautta ovat</i></div><div style="text-align: center;"><i>aarteita aivan omiani.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Niitä jakaa voin kertomalla</i></div><div style="text-align: center;"><i>kohtaamalla ihmisen minä ihminen.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Ei lopu runsaus lähteestäni</i></div><div style="text-align: center;"><i>ylitsevuotavainen malja sisälläni on.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Runsautta ovat tunteet sieluni</i></div><div style="text-align: center;"><i>ne opettavat mieltäni ymmärtämään ja näkemään.</i></div><div style="text-align: center;"><i><br /></i></div><div style="text-align: center;"><i>Runsautta on rakkaus sisälläni</i></div><div style="text-align: center;"><i>ehtymättömästä lähteestä pulppuava.</i></div><div><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/5321033238073066725-5849829620976695941?l=elamarakastettuni.blogspot.com' alt='' /></div>Leena Kärrashttp://www.blogger.com/profile/07934299532269827757noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5321033238073066725.post-34829181910813201002011-10-04T19:40:00.000+03:002011-10-04T19:40:14.291+03:00<span class="Apple-style-span" style="background-color: white; font-family: Arial,sans-serif; font-size: 15px;"></span><br /><h2 class="entry-title" style="margin-bottom: 3px; margin-top: 0px; text-align: center;"><i>Minun maailmani</i></h2><div style="text-align: center;"><i><abbr class="time published" style="color: #888888; font-size: 10pt;" title="2011-02-10T00:09:19+0000"><br /></abbr></i></div><div class="notebody entry-content" style="margin-top: 12px; text-align: center;"><i>&nbsp;"Sinun maailmasi on niin kaunis" minulle sanottiin</i><br /><i>ja minä jäin miettimään tarkemmin</i><br /><i>minun maailmaniko kaunis</i><br /><i>senkö kuvan itsestäni annan</i><br /><i>että maailmani on kaunis</i><br /><i><br /></i><br /><i>ei minun maailmani ole kaunis</i><br /><i>se on täynnä epäoikeudenmukaisuutta</i><br /><i>julmuutta ja välinpitämättömyyttä</i><br /><i>maallisen omaisuuden kerääjiä</i><br /><i>turhuutta ja turhamaisuutta</i><br /><i>ylenkatsomista ja apatiaa</i><br /><i>mustaa ja harmaata kaikkialla</i><br /><i>avohaava joka vuotaa verta</i><br /><i>sen maailman näen</i><br /><i>maailman joka on ruma ja raiskattu</i><br /><i><br /></i><br /><i>se on se toinen puoli</i><br /><i>koska minun maailmassani on kaksi puolta</i><br /><i><br /></i><br /><i>toinen puoli on kaunis</i><br /><i>se on se puoli jonka kautta katson</i><br /><i>koska katson ennemmin ehyttä</i><br /><i>kaunista ja kokonaista</i><br /><i>sitä kautta jossa on rakkautta ja hellyyttä</i><br /><i>välittämistä ja myötätuntoa</i><br /><i>ihmisiä jotka osaavat olla lähimmäisiä</i><br /><i>rakentaa yhdessä tulevai